Madettomuutta, mutta Siloneuloja 21.2.

Niinhän se alkoi tämäkin reissu kuten monet aikaisemmatkin. Täynnä uskoa itseensä, välineisiin, saaliiseen. Sydän pamppaili ja polte oli kova päästä jäälle kolkkaa matikoita. Ensimmäistä kertaa mukana oli tuliterä Woblerista hommattu Made-Hara. Syöttipuolikin oli kunnossa kolmen kuoreen voimalla. Kello paineli jotain 16:00 kun paukutettiin Nissanin ovet säppiin ja sännättiin kuoreen tuoksuinen vana perässä jäälle. Kyllä nyt tunsi ensimmäistä kertaa että ilmassa on madekeiton aineksia. Weksun oppien mukaisesti jäälle roudattiin myös viimeisintä huutoa olevaa kaikutekniikkaa. Seuraava kuva omistettu Weksulle.

Tosta se lähtee. Tekniikkaa jäälle niin on oikea ilme. Ja Skitit sanois Jansson ja toteais että tietää palttiarallaa missä on pohja ja siihen se jääkin. No tiedettiin että alla alotuskohdassa on 1,6 metrii vettä. Loistavaa. Kalat tykkää vedestä. Ja eiku pilikkimään. Ekaks aateltiin päivänvalos nostella morrilla mitä kummallisempia kaloja jäälle.

Ja fukit siellä mitään kaloja taaskaan uinu. Mutta niinhän se tekniikka näyttikin että ei kaijjun kaikua. Ei niin mitään, mitä ois mitenkään voinu tulkita kalaks. Loistava kaiku. Reikiä jäältä löyty n.1700 ja niitä seurailemalla aloitteleva matikanpyytäjä pääsee harrastuksensa alkuun. Jokunen hetki kerettiin rauhassa pomputella haroja ja ryöstäjiä lahdenpohjaan ennenkuin takavasemmalta alkoi kuulua armotonta älämölöä. Ääni vain koveni ja koveni. Ei jumansviidu. Paikalle marssi täysin yllättäen Kalakerho Siloneulan enemmistö. Siihen pläjähtivät Jukka ja Teemu. Mitri oli pudonnut kelkasta jo jokisuulla.

Teemu raapii pohjaa

Kuutamo loisti kuin mikäkin aurinko taivaalla. Usva loi otetta lahteen kun pakkanen kipusi nopeasti tyynessä kelissä kympin tienoille. Pojilla oli onneksi 6-tuuman kaira messis ni helpottu meidänkin hommat huomattavasti. Ennen jäbien invaasiota jouduin hakkaa 4-tuuman kairal auki 6-tuuman vanhoja reikiä että mahtuis Haraa uittaa. Normi toiminta koostui ahkerasta paikkojen vaihdosta ja saaliin etsimisestä. Ja jotta varmistettaisiin reissun kannattavuus, käytiin tietenkin vaihe vaiheelta läpi tulevan kalamaratoonin taktiikat ja kompastuskivet. Päädyttiinkin toteamaan että 30 lajia paukahtelee vähintään kolmen jengin toimesta. Deliriumista ei oltu niin satavarmoja. Siinähän ne tunnit sitten vierivätkin. Ajoittain puhelin pirahti että karkuutuksien makuun oli päästy jokisuulla. Sinnehän se veri alkoi uutisten saattelemana vetää. Jokisuussa morjestettiin Mitriä ja hetki jaksettiin vielä jokisuussa tamppaa lahdenpohjaa. 12 asteeseen kiristynyt pakkanen ja saaliittomuus alkoi ottaa ainakin meidän jengistä selkäotetta. Klo 20 jälkeen pakattiin pensselit ja puntarit pussukkaan ja lähdettiin kotio valmistautumaan seuraavan päivän Hartolan Jääsjärven reissuun. Kiitoksia Siloneuloille hyvästä seurasta. Ei oltais kahestaan niin pitkään varmaankaan jaksettu notkua. Mateet saa venailla ens vuoteen. Sitten on molemmilla Harat ja kairakin on oikean kokoinen. Ja ties vaikka kaikutekniikkakin olisi ottanut aimo harppauksen parempaan suuntaan. Ei voi muuta sanoa ku et ompahan erikoinen harrastus toi pimeessä vavan riuhtominen. Ei sitä varmaan yksin kauan jaksais. Onneksi on mestoilla tuttuja ja tietekin sosiaalinen media, minkä voi floodata kalastuskuvilla.