Translate

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kalamaraton 2015 - Kalastus voittaa. Se kutsuu elohon...

Elämä joskus heittelee suuntaan jos toiseenkin, mutta yksi on varmaa. Kalamaratoniin on alle 365 päivää. Lähtökohdat maratoniin 2015 olivat sen verran synkät, että päätös lähteä kisaaman syntyi vasta viikkoa ennen starttia. Treenipäiviksi valikoitui tiistai, torstai ja perjantai. Treeneissä havaittiin pikaisesti kovimmat virtaukset ja kylmimmät vedet meidän kisahistoriaan. Treenit meni normityyliin jotain hukassa ja jotain löytyi. Treenien vähyyden vuoksi odotukset eivät olleet korkealla. Kisaan asti elimme uskossa, että lähdemme Heittokala Tarantellan viimeiselle maratonille. Ei olisi mitään hävittävää. Kellonajoista voisi pitää kiinni ja koko kisan voisi kokea eri näkökulmasta.

Lauantai aamu aloitettiin perinteiden mukaan maittavalla mäkkäri aamiaisella. Zoomailtiin pikasesti keravan virtauksii ja lähettiin ajois hommaa autolle hyvää paikkaa kisaan. Tien vierestä löytyikin hyvää mestaa ja samantien alkoi vilisemään tuttuja naamoja. Mitä? Häh? Taasko mun syke alkoi nousemaan?

Honkikses moikkailtiin tutut ja venailtiin, että kirrelasti suvaitsisi saapua. Ja saapuihan ne kirret ennen kisaa ja päästiin siirtymään startti asemiin. Syke nous lähelle maksimia siis jotai 179. Alkoi pyörryttää. Onneks XXL:n Tapsan rauhoittava ääni piti mut tajuissaan. PAM! Saa kalastaa. Tahna pallero jonkkaan. 8 sekuntia ja ensimmäinen kirre oli jossain kiinni, mut ei mulla. Tuntui kuin kaikki muut repisivät kirreä paitti mää. Kalamaratonista tuttu vitutuskäyrä alkoi nousemaan normaaliin tahtiin. Kaikki menee taas niin päin vittuu kuin aina ennenkin. Tehdäänpäs jotain eri tavalla. Pidetään sopimuksista kiinni ja oikeesti annetaaa kirrepaskalle tasan se tunti aikaa. Tahnapallero alkoi kyrpimään noin 20 minuutin jälkeen ja kiitos Anglerssin jäsen joka tarjosit madot tilalle. Oli edes vähän enemmän uskoa kirren saamiseen.

Tunti oli kulunut ja minuutilleen lopetettiin sopimuksen mukaan kirreperseily. Ajoista emme ole varmaan ikinä pystyneet pitämään kiinni. Tehdään jotain uudella tavalla.

Seuraavaksi tarkoitus oli ottaa seipi. Kirrehomoilun aikana Paula oli avannut pistetilimme Särjellä. Seipimestalle kun sain katsekontaktin niin totesin Paulalle, että on niin aneemisen näköstä jengii leuat rinnassa ja vavankärjet vedenpinnassa, notta painutaan hemmettiin koko saaristosta. Se oli mielestäni jälkeen päin hyvä ratkaisu. Päästiin jollekkin alimmalle etenemisasteelle. Lähettiin hakee helppoi lajeja ja kun Taimentiimi ilmoitti 20 lajia niin olimme edenneet jo seitsemään. Siihen päättyikin Tarantellojen perus Paska-Flow. Lähettiin kipuumaan kohti kärkee. Nyt kun tsiigaan kisasuunnitelmaa ja toteutumaa, niin ei niissä niin hirveitä heittoja ole. Kierrettiin perus mestoi, mut jätettiin kaikki ylimääräinen jumitus ja häröily veks.Tunnelma läpi kisan oli rento ja energisempi kuin aikaisemmin. Mitkään pummit eivät tuntuneet niin pahalta kuin aikaisemmin. Hyvät hetket tuntuivat todella hyviltä. Kaikki kohtaamiset muiden joukkueiden kanssa tuntuivat iloisemmilta kuin koskaan.


Ja asiaan !

Haista pitkä paska Hopearuutana! No joo .... ei ei ei Paskin hetki maratonissa on parempi kuin paras hetki paarissa.

Huonoja hetkiä vietettiin varsinkin Hopsun ja Mateen kanssa. Hopearuutanaa ongittiin kerran niemenmäes ja kolmannella viikinlampi käväsyl se vasta irtosi.

Hyvä fiilis jäi Paulan kuhasta ja aamuyön kirrestä. Vimpakin nousi kohtuu ajassa. Mitä noista lajeista nyt jauhamaan. Samoi kuvioit ku aikaisempina vuosina. Joku vuosi joku nousee ja joku ei. Ei nää nyt oikeesti yllätyksenä enään tule.

Kisataan siis jatkossakin Kalamaratonia ja joskus menestys osuu ehkä omalle kohdallekin. Ehkä 2015 ei Heittokala Tarantellan ollut tarkoituskaan pärjätä kärkitaistossa. Ehkäpä se pointti oli tajuta kuinka hienoa on saada harrastaa ja kisata terveenä lajikalastusta hienoimmassa seurassa, mitä ikinä olen tavannut.

Onnittelut Siloneuloille, jotka kuvaamiseen keskittymällä putsasivat palkintopöydät :)

Kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille. On se vaan hieno tyyli elää elämää. Joskus vaan pitää itseään muistuttaa.

Ehkä törmäämme 2016 toukokuisena lauantaina.... kovasti niin toivoisin

Heittokala Tarantella 2015 , 26 lajia , 9. sija + paljon enemmän...





FISUT, niin siistei aina ja ikuisesti......