Kesälomien jälkeen... missä mennään?

Pari päivää miettinyt miten aloittaisi tekstin. Pitkä tauko pistää runohanat kiinni ja hienot hetket eivät välttämättä rekisteröidy blogiin ansaitsemassaan loistossa. Lomia vietettiin kuukausi putkeen ja nyt on kerennyt jo homehtua leipätyössä toista viikkoa.

Emäntä pamautti heti lomien alkuun Karppifongon kun odoteltiin lähtöpäivää etelän lämpöön. Ilman suurempia odotuksia ongittiin Helsingin rajojen sisällä karppia lähinnä kalamaratoonit mielessämme.

Jo joutui armas aika ja tuli aika lähteä sinivalkoisin siivin kohti välimeren kirkkaita vesiä. Fiksuna miehenä ajattelin että kai ne välimeren kalatkin PowerBaitin kumitoukkia purevat, mutta luulo oli väärä.

Tuli taas kerran käräytettyy olkapäät. Tästä on tullut selkeestikin perinne. Kun saa ongen käteen ja näkee kalat niin ei tuu ajateltua kuinka se punainen väri kuumottaa olkapäitä loppu loman. Tekotoukat eivät siis kelvanneet millekään lajille ja suosittelen käyttämään esim katkarapuja.

Rodini-puistossa käytiin tsiigailee karppeja ja näkyihän niitä taas. Vesi vain heijasti niin pahasti että kuvat eivät oikein onnistuneet. Kiva kuitenkin vaeltaa hetki varjossa.

Tällä kertaa kalastus ei ollut niin tapetilla Rodoksen auringon alla. Kiva oli vaan löhötä biitsillä tai Poolilla lataamassa akkuja. Ainakin meikäläisen henkinen jaksaminen tarvii ajoittain yliannostusta SolarPoweria. Asiaa auttaa myös, että mun ja duunimestojen väliin asennetaan tarpeeks monta tuhatta kilometriä. Thank you Rodos ja eiku takas Suomen maalle.

Matka jatkui kohti Paltamon yötöntä yötä. Mukaan otettiin jopa talousvaaka uutta Seipin Suomenennätystä varten. No seipeistä ei näkynyt jälkeäkään. odotukset olivat korkealla myös kiehimänjoen kuhakarkeloiden suhteen. No ei siel uinut ainuttakaan kuhaa. Kuvassa Kiehimänjoki laskee Oulujärveen. Vuosi sitten kuhia nous niin paljon kuin ois napannu nostella. Oltiin muutama viikko liian aikaisessa.

Mökkirannasta käytiin öisin uistelemassa ja ihmetys oli suuri kun Jesse-vaappuun puri ensimmäinen mittakuha uistelemalla Oulujärvestä.

Pieneltä näyttää kuvassa 50cm 920g Kala.

Uistelemalla nousi myös ahventa ja haukea. Voiko tosta nyt enää lomailut mennä paremmaksi?

Eräänä päivänä päätin suunnata läheiselle Varisjoelle harjuksen perään. Kauaa en kerenneyt yksikseni piiskata jordaania kun seuraan liityivät paikalliset Harjuspäälliköt Kalle & Sauli. Etelän miehelle on jotenkin käsittämätöntä , että pyydetään liittymään seuraan. Vantaanjokea kun 10 vuotta piiskaa niin ei tulisi mieleenkään lähestyä kymmeniä kalastajia, jotka kyttäävät omaa vuoroa parhaille mestoille. Ennakkoluulottomasti lähdin kuitenkin jätkien messiin. Ensimmäiseksi opin, että vähintään joka toinen sana on Pöljä. Kieliopillisesti en ole satavarma oliko kyseessä adjektiivi vai onko Pöljä vallannut suuremman osuuden paikallisesta kieliopista. Pöljä tilanne piti hymyn herkässä

Pikkasen harmittaa että jätkien poseerauskuva on pöljästi tärähtänyt.

Varisjoki mutkittelee Kivesjärven ja Oulujärven välissä useamman kilometrin. Meidän kolmen kopla tahkosi virtapaikkoja varmaan kolmatta kilometriä. 50-100 metrin välein löytyi herkullisia paikkoja tavoittaa Harjus. Sauli veteli ensin nenäni edestä 2 Harjusta ja Kalle kiersi veistä haavassa ottamalla vielä yhden lisää. Jossain vaihees jätkiäkin alkoi harmittaa mun Harrittomuus ja pääsin jatkuvasti parhaille paikoille jätkien opastamana. 4-5 tuntia oli takana ja lähdettiin takas kohti Hakasuon Myllyn parkkipaikkoja. Kopastiin vielä parhaita paikkoja ja lainasin Kallelta sopivampaa perhoa.

Viimesillä hetkillä perhoa vietiin ja en ollut uskoa että Harjus se minunkin siiman päähän eksyi. Kuvauksen jälkeen alkoi sataa lähes kaatamalla ja suoritettiin pikamarssi kohti Myllyä.

Kiitokset Kallelle ja Saulille opastuksesta. Harjus oli fongo numero 38. ja jätkätkin kiinnostuivat ainakin kuuntelemaan mitä kalabongaus oikein on.

Emäntä soitteli saunaan ja kiire oli kova. Kiire loppui kuin seinään kun Myllyllä kävi selväksi että olin jättänyt autoon valot päälle ja akku oli täysin tyhjä. Piti siinä tupakka sytyttää ja tuumata hetki ennenkuin uskalsi lähteä joelle etsimään lisävirtaa autoilijoilta. No onneksi ensimmäinen kaveri vastasi samantein että tottahan toki sulle järjestetään virtaa. Lande on mahtavuutta kuten myös Landet. Hiljaseksi vetää Helsinkiläisen. Ehkä eläkevuosia vietetään sitten kalastellen Landella. Siellä missä aistit Suomalaisuuden juuret. Siellä missä tunnet olevasi kotona. Kiitti Kalle & Sauli hienosta retkestä Harjuksen perässä.


Eipä aikaakaan kun löysimme itsemme saimaan kanavalta miekkasärjen perästä. Ei siellä ollu miekkasärkiä eikä paljon muutakaan kalaa. Alunperin 2 päivän onkisessioksi suunniteltu pysäkki lyhennettiin yhteen. Ja matka jatkui kaverin mökille ruokolahdelle. Ruokolahdella uisteltiin ilta ja yö jigitettiin syvänteitä ja lirkittiin madetta rantsusta. Ainoot tapahtumat olivat 2 kivisimppua lirkkimällä.

Matka jatkui kohti Karvionkosken kuohuja. Yhden 43cm taimenen käytin haavissa ja päästin pois. Jälkeen päin mietitiin että rasvaevä taisikin olla vain istarille kasvanut rusto ja tietysti se oli se ainut 4 päivän reissun ruokakala.

Eräänä yönä päätin tiirailla lampun valossa mökkirantaa. Tämä kannatti ja kolmatta vuotta putkeen Made on vuosifongonumero 39!

On heinäkuu ja sivutaan ennätystä. Vuotta on vaikka millä mitalla jäljellä. Seuraavat kohdekalat ovat Karppi, Ankerias, 5-piikki ja kampela. Luulisi 40 suustakoukutetun rajan rikkoutuvan tänä vuonna. Palataan viikonloppuna taas asiaan. Kireitä lukijoille! Soronoo!

Paras fongailupäivä ikinä

Lauantai aamuna suunnattii Punto kohti Renkomäen ABC:tä aamiainen mielessä. Saavuttiin mestoille aamu kahdeksan aikoihin ja huitastiin limpparit ja viinerit nassuun. Hammonjoki oli kalastuskohteena ja luvat sinne saisi J.Kärkkäiseltä Renkomäen ABC:n vierestä. Kärkkäinen avas ovet vasta ysiltä , mut siihen oli varauduttu. (Pelailtiin rahapelejä ABC:llä, jäätiin jopa voitolle). J.Kärkkäiseltä saatiin luvat kalastusosastolta ja matkaan tarttui kaikenlaista krääsää. Mukana kuvan lippis " Rapalan Virallinen Onnenhattu". Tässä hatussako oli se taika mitä tuleman pitää? Sen voin luvata että lakkia ei hukata, ja että se on kulkeva täst edes kanssani samoja polkuja.

Seuraavaksi suunnattiin kohti hollolan kirkonkylää, joka löytyikin pienen reittisekoilun jälkeen. Aateltiin että on aikaa nappasta pari kuvaakin.

No Bongashan Paula heti Pinkin traktorinkin, mutta ei pisteitä siitä

Hammonjoki alkoi lähestymään ja koko aamun jatkunut sade yltyi rumputulimaiseksi kaatosateeksi. Paula istui pelkääjän paikal ja tokaisi että älä aja niin tien pientareella, vastasin et en näe ajaa, ei pysynyt Punton pyyhkijät messis. Näissä tunnelmissa saavuttiin mestoille. Eikun tilanteen toteaminen ja sadevaatetusta niskaan ja Perhovermelit iskuun.

Reippailtiin pienehkö mäki alas ja siellähän se hammo odotti tuhansine helppoine jalokaloineen. (Ainakin nettitekstien perusteella). Eli olin saanut käsityksen että 15 puronieriää kun koukuttaa niin joukossa on yksi harjus. Hammo, tuo eteläisen Suomen jalokalajoki kutsui luokseen ja aukeni eteemme koko 2,5 metrin leveydellään , leveimmästä kohtaa. Alkoi armoton kissa ja hiiri leikki. olin havainnut heti kättelyssä 3 puronieriää. Tästähän tulee helppoa.

Kohta näkökenttääni osuivat myös mittaharjus sekä puolenkilon kirjo. Lasten leikkiä siis. Eikun perhoa naaman eteen. No seuraavat 3 tuntia sitä perhoa laiteltiin varmaan noin sadan purkkarin naaman eteen tarjolle, mut ei kiinosta kuin tökkäistä tai pikkaisen näykkäistä. Hermoja raastavaa touhua. Paula päätti pitää pienen tauon ja mä päätin lähtää yksiksein yläjuoksulle kohta pulppuavia lähteitä. Kalastelin kaikki mahdolliset paikat missä nyt puiden väleistä mahtui 9 jalan keppiä heiluttaa. Yritin 15min välein vaihtaa perhoakin jos muisti. Onneks yks pikku purkkari lopulta hyväksyi vihreän larvan. Ilo oli ylimillään. Ei tule 300km MP-reissua.

Kalastelin viel saman matkan takas ilman tuloksia. Kävin herättämässä Paulan ja jatkettiin taas perhostelua Parkkiksen laavun kohdilta. Tajusin jossain vaihees vaihtaa pintureihin ja sitten tapahtui ylläri kun harjus nappasi kiinni. Fongarille täyspotti Hammolta oli nyt varma.

Sää alkoi poutaantumaan ja ainoa negatiivinen asia yläjuoksun hydäreiden ohel oli että Paulan perhostelut eivät tuottaneet kuin kalastuksen iloa ja mielihyvää. Ja sehän ei fongarille riitä :) Tuloksia pitää tulla. Ja eikun kädestäpitäen pintureiden uitto opetusta. Kalat nous näykkii perhoo mut ei jääny ykskään kiinni.

6 tuntia oli kulunut kuin siivillä. On koukuttavaa seurata jalokalojen elämää suhteellisen kirkkaasta purosta sateisiin nähden. Jossain vaihees oli pakko luovuttaa. Ja niihin aikoihin heitettiin tsoukilla että haetaan illal Paulalle Karppi , Karppimestoilta Helsingistä. Mun tavoitteet oli jo ylitetty koko päivälle , elämänpinna purkkari ja vuosifongo 31.Ja 32. Harjus (elämäni toinen harjus, eli en ole mikää spesialisti näiden lajien kohdalla).

Ajeltiin himaan tuhattajasataa kun aateltiin että kerkeis viel matoja jostain hakee Karppipohjaonkiin, mut kaikki oli kerenny jo mennä kiinni. Takakontis oli kuitenkin 3 purkkii maissii ja sehän riittää. Eiku pikku tauko himas ja välineiden vaihto. Punto kohti vanhankaupunginlahtea ja perillä odotti poutainen ja tyyni kesäilta. Mahtavaa hermolepoa stressaavan pakkosaadafongo suhailun sijaan. Maisseja viskeltiin sinne tänne ja pohjaonki maissilla sinne ja koho-onget tänne. Sit vaan nautiskeltiin. Fiilis oli korkeel, tunsin itteni fongari kuninkaaks :)

Eipä mennyt kauankaan kun sorvat löys mestoille.

Sit jossain vaihees tuntu et nyt ne sorvat hävis. Hetken kuluttua pohjaonkea vietiin Mä olin niin satavarma et nyt on karppi kuin vain olla. Vielä kun nappasin 1,2kg mötkön haaviin niin luulin sitä karpiks , mut totuus paljastui että Suutarihan se siellä ja entinen enkka 0,5kg parani huomattavasti. Fiilis huipussaan vaik ei ollutkaan karppi.

Taisin sanoa että hemmetin mahtavaa että ei esim istuta pubissa vaan että ollaan täällä missä tapahtuu. Tunnelma oli huumaavaa. Saapui yöttömän yön YÖ. Välillä kokeilin jopa särjen palaa pohjaonges jos vaikka ankerias tai enkkakuha ottais kii, mut ei niin ei , mut Oli täydellinen päivä. Alettiin pakkailee kamoi ja lähettiin liikkuu poistumis tarkoitukses. Kuului ääni " hei oottekste ne Saarikosket? En tunnistanut kysyjää mutta onneks kysyjä kertoi nimensä. Kysyjä myös ihmetteli et miks näin aikasin ollaan lähös ja puhui ympäri yrittämään karppia viel pintaongella. Siinä rupateltiin fongailun ihanuudesta kun huomasin että koho hissukseen liikahteli. Kuuntelin juttuja toisel korval ja seurasin kohoa toisel silmäl. Joku vie oudosti kohoa, sentti , sentiltä , sentti sekunnissa yön pimeydessä. Oli vaikea sanoa viekö joku kohoa vaiko näenkö halluja yön pimeydessä. Päätin kuitenkin vähän nykäistä vastaan ja nykäisy aiheutti että koukku alkoi liikkumaan 10 sentiä sekunnissa. (Ei muuten suuremmin välittänyt koukun pistosta). Nykäisin kovaa ja sit alkoi sellainen Show että kaveri huus että ÄLÄ PÄÄSTÄ VAPAA SUORAKS! NOSTA PYSTYYN! Yritin repii minkä 0,12 kärkee uskalsin. Kai siinä useampi minuutti meni ennenkuin kala tuli tunnistettavan lähelle rantaa. Kuulin nuo hunajaiset sanat Karppi se on! Taistelu ei ollut viel ohi. Pirtee kala. Ties vaik 5 min ois pistäny kunnol vastaan. Paulakin juoksenteli ettimässä pitempää haavia metrisen kaverin haavin tilalle. Just kun Paula sai 3metrin haavin rantaan niin Karppi , Elämänpinna , vuosipinna 33. , oli turvallisesti haavissa. Kiitokset kaverille. Täydellisen fongauspäivän Täydellinen päätös. En voinut uskoa mitä vuorokaudessa oli saatu aikaan.

Näytin valoa ja koukku irroitettiin ripeästi kalan huulesta. Otettiin valitettavasti vain yksi valokuva ja paikka jää nyt pimentoon harmittavasti. Sain vielä kunniatehtävän elvyttää tätä kaunista otusta hetken kunnes Karppi oli vain vanana vedessä ja ikuisena muistona mielessäin. Tämän fongon myötä tavoitteeni kirkastuivat ja nyt tiedän että tahdon isojen poikien 40-kerhoon.