Airisto 22.3. Päivä 1.

Kello löi 14:00 ja suunnattiin suoraan duunista kohti Airiston Aurinkoa. No pitihän sitä käydä koppasee herkkukori S-marketista matkaan ja täyttää lisäks masut Pitseria Venetzian huippu hyvil pitsoil. Kamat heivattii kierteellä mökkiin ja 17:00 tietämillä liidettiin jäällä. Ekaks mul oli mieles yks kaijutus projekti mikä lopullisesti lopettais pähkäilyn siitä kuinka paljon vettä on Airiston laiturin pääs. No ensimmäinen reikä piti kairaa emännäl mut tokan reijän sai kairaa jo kaijul. Vettä oli 16,5 metrii mikä on hiukan vähemmän kuin veikkasin. Itte arvelin 20 metriä.

Laiturin päässä ei muuta elämää kuin pari nypyä Paulal. Aika nopeesti suunnattiin etelänpuoleisen kallion viereen. Kairailin samalla kun etenin kalliosta väylälle päin ja nopeasti tuli stoppi kun jää heikkeni noin 10 senttiin ja laatu heikkeni kohvaksi. Katteltiin siinä yhtä hiihtäjää 100 metrii väyläl päin ja mietittii paljonkohan siel jään vahvuus. Turvallisempaa se on pilkkimistä harrastaa.

Jäätä ei ollut paljon niin 20 reikää kairas ihan hujaukses. Tarpeeks kun liikku niin alkohan sitä tulostakin tulee.

Muutama tunti taakke päi painettiin niska limas duunii. Nyt CHILLATAA!!!

Ei siin mitää penkil kerkee istuu ku emäntä on vainunnu uuden fongon.

Emännän Fongo numero 6. Härkäsimppu

Ja pääsinhän mäkin joskus kuviin. Airiston Auringon laskiessa nousi Härkäsimppu nyt myös jään päältä kelattuna.

Huomenna Paula iskee kivinilkkapopulaatioon ja meikäläinen haistelee harppauskerroksia sivutapseil. Ties vaikka Silakkaa nousis. Huomiseen Son Soronoo!!!

Aurinko paistoi 16-17.3.

Kattelin just peilistä aurinkolasien jättämää rusketusrajaa. Silmien ympärykset loistavat kalpeuttaan ja toisaalta nenänvarsi käryää punertavan ruskeana. Jos viikonloppuna ei ihan täysin saalistavoitteisiin päästy niin ainakin naamaria on kuritettu urakalla auringon UV-säteillä.

Lauantaina auringon noustessa suunnitelmat hipoivat taasen kerran Strobosfäärejä. Google oli taas laulanut sulosointujaan, kuinka eteläisen Suomen merenlahdista nousee vaikka mitä kivaa, varsinkin maaliskuun puolessa välissä. Tärkeimpinä Targetteina pidettiin Haukea, Lahnaa, Salakkaa, Sorvaa, Siikaa ja 3-piikkiä. No ei ehkä kuitenkaan 3-piikkiä. Käsittääkseni on mentävä pikkasen ulommas merelle että tämä lajipinna helpottuu. Korvataan se kampelalla.

Facebookista osui silmiin TR-kalastuksen kuva-albuumit ja Haikkoonselän tuhannet helpot pilkkihauet. No mitä tässä enempiä jaarittelemaan. Mennääs jäille!


Matkaan lähettiin ajoissa, mut Porvoos piti venail Shellil aamiaisen merkeis, kunnes Honkkarin toukkafarmi aukasis ovensa. Kivasti loksahti leuat auki kun avasin syöttijääkaapin ja perukoilla näkyi 4 toukkapurkkia. Tuli hetkellisesti kakka housuun et  onks yhtään hengis. No onneks pari purkkii sisälsi ihan kohtuu pirteetä valkosta toukkaa. Yleensä punasia suositaan. Ja eiku kohti Hamarin SEO:n rantakahvilaa. Parkkikset olivat tupaten täys ja kelattiin et ompas suosittu mesta. No sielhän oli alkanu pilkkikisat 09:00.

Ja nyt sinne jäälle! Mestan olin kattonu karttoja tutkailemal ja marssittii 500m etelään. Kävely oli helppoa kun tuhannet kelkkaurat veivät kohti etelää. Mesta oli pienehkö saari ja sen kaislikkoiset rantsut. Ensimmäinen kairaus osoitti jo et rankkaa tulee olemaan. Jäätä on yli 80 sentin kierteen. Raivolla voi jaksaa 3 reikää porailla kerrallaan.

Ensimmäinen fisukin hyvin ennusti kenen nimeen tänä viikonloppuna mennään. Kiisken! Kiiski-kiintiöt on taas totaalisen täysi. Miten ne muut kalat kerkee pilkkiin kun joka nostol roikkuu räkäkiiski siimanjatkeena.

Kelit oli niin kohillaan kuin vain voi. Aika nopeesti pilkkitunnelmat muuttuivat puuttuvien fongojen kiroamisesta auringon palvontaan ja ulkoilusta nauttimiseen.

 Tosta alotettiin pommittaa kaislikon reunoi. Rouva tapsipilkil ja minä haukihärpäkkeil.

Kuvat puhukoon puolestaan. Kyllä tossa kelissä hyytyy kaikenmoinen itku fongauksista.

Jossai vaihees kyllästyttii repii kiiskee, särkee, pasurii ja ahventa ja suunnattiin syvemmälle. Syvemmältähän se emäntä reissun ainoon Kuoreen nappas. Kiva piriste.

Taustalla pilkkikilpailijat valuvat kohti Hamarin kisakeskusta. Pilkkikisat loppuivat 14:00. Parhaimmillaan näköpiirissä oli varmaan 100 pilkkijää ja ulkoilijaa.

Ehkäpä tällä kertaa jätän kaikki hauettomuus itkut väliin ja totean vaan että pikkasen on muuten siisti harrastus tämä pilkkiminen. 6 tuntia viihdyttiin jäällä ja hyvillä mielillä lähdettiin kotimatkalle ja suunnittelemaan  seuraavan päivän kirkkonummen reissua.


Linloo 17.3.2013

Sunnuntaiksi oli ennustettu yhtä täydellistä keliä kuin lauantaiksikin. Matkaan päästiin puol ysin mais ja fiilikset olivat korkeal. Linloon satamaan saavuttiin joskus ysin jälkeen. Samoihin aikoihin valui mestoille moni muukin pilkkijä. Suunnaksi otettiin Linloon ulkoilusaaren itäranta ja eiku patikoimaan ja nautiskelemaan maisemista. Aurinko porotti ja askel oli kevyt. Itärannal tuli kuitenkin selväksi että kohtalainen tuuli oli yllättävän kylmä. Pari mestaa kerettiin kokeilla ennenkuin päätettiin marssii puol kilsaa lahden toiselle puolelle tuulen suojaan. Näin päätti aamun aikana moni muukin ja lahden länsipuoli täyttyi pilkkijöistä.

Hyviä mestoja löytyi sieltäkin ja koluttiin saarten ympäristöjä joista löytyi jyrkkiä rinteitä.

Paula teki heti kättelyssä selväksi kuka on perheen Kiiskimestari. Ennen kuin mä sain ekan kalani niin Paula oli kiskonut 15 kiiskeä jäälle.

Tää kuva taitaa olla alotuskohdasta ja huppu tuli tarpeeseen. Tosta lompsittiin pikana lahden yli. 

Toispuol lahtee päästiin lähes tyyneen keliin nautiskelemaan olosta.

Oikeesti ei koko viikonloppuna itkettäny yhtään niin paljon ku normaalisti.

Ahventa särkee ja kiiskee nous jos morrilla halus niitä repiä. Välillä sitä vaan iski isompaa pilkkiä ilman odotuksia ja loppujen lopuks ilman tulostakin. Mut ei haitannu.

Joskus on ihan siistii vaan nykii silppuu jäälle ja kattoo viimisen kuvan maisemaa. Ensviikonloppuna sit purraan hammasta yhteen ja itketään puuttuvia fongoja. Ens viikonloppuun SORONOO!!!!!

Elämäni ensimmäinen PilkkiKuha 2.3.2013

Muistan kun emäntä suostutteli minut 4 vuotta sitten ekaa kertaa pilkille, millaiset olivat ensi fiilikset. Aika nopeasti tuli sellanen fiilis että mä haluan pilkillä jonkun isomman kalan, vaikkapa kuhan. Vaihtoehtona on ollut myös hauki, mutta meidän jengi on enemmän tykästynyt kuhaan, kalastuksellisesti ja kulinaarisesti.

Internetti on pullollaan kuhan pilkintä ohjeita. 4 talvea on hakattu päätä karjalan mäntyyn uittamalla värikoukullisia pystyjä ja tasureita kuhan toivossa. Uiton pitää kuulemma olla uneliaan rauhallista kalapuikon kankealle kuhalle. Kolmihaaravärikoukku liitetään uistinrenkaalla pilkkiin kiinni. Värikoukkuun 9 toukkaa hajusteeksi.

Alan lehdistä saa käsityksen että Etelä-Suomen merenlahdilla on mahdotonta välttää pilkkikuhaa. Tämä voi ehkä pitää paikkaansa jos pilkkii pitkälle kevääseen. Olemme ehkä erehtyneet linkoamaan pilkkivermeet perimmäiseen kellarin nurkkaan kun lauttasaaren eteläkärki aukenee siianonginnalle.

Täytyy kuitenkin hiukan tehdä tilinpäätöstä mitä kaikkea pilkkikuhan eteen on tehty. Pilkkirasiat pursuavat useiden satojen eurojen edestä Nautiluksia, Hopeasiipiä, Valioita, Kuusamon ja Nilsun tasureita jne.... Kaikki kuulemma ovat loisto kuhapilkkejä. Googlettamalla ollaan selvitelty parhaita paikkoja kuhan pilkinnälle ja ajokilometrejä on kertynyt. Kirkkonummella Linlå, Espoonlahti, Vanhankaupunginlahti, Sipoonlahti, Emäsalo. Porvoon seudulle ei vielä olla keretty, mutta sellanenkin reissu on suunniteltu.

Missä kohtaa täs touhus menee kamelin selkä katki. Milloin pilkkijä huomaa että pohja se on pilkkijänkin säkissä. Kyllä täytyy todeta että vaikeitakin hetkiä on ollut. Usko on ollut koetuksella monesti. Tullut hetkiä kun naisväelle mainostat hienoa kuhapilkkireissuu ja et enää itsekkään usko juttuihisi. Mikä fukin pilkkikuha?? Älä ainakaan keskitalvella erehdy sitä metsästämään.

Tuli kalabongarin vuosi 2013. Tuli pilkkifongarin päivä 2.3.2013. Lauantai aamu. Koko viikon aurinko oli paistanut ja lämpötilat reilusti plussalla. Nyt viikonlopun kunniaksi saapui kylmä puhuri ja aamulla asteita oli -13,5. Aurinko paistoi kuitenkin ja olo oli luottavainen. 4 talven pilkkikuha-Apina oli tullut jo tutuksi taakaksi.  Jotain erikoista oli kuitenkin ilmassa. Kärkkäiseltä oltiin napattu edellisviikonlopun päätteeksi matkaan mukaan parit Stormin Thunder Bladet. Kuulemma huippu haukivieheitä. Olin vaihtanut niihin värikoukut jos vaikka kelpaisivat kuhallekkin.

Mäkkärin aamiaisen jälkeen päästiin jäille. Keli oli mitä mainioin. n. 10 pakkasta, tyyni keli ja aurinko lämmitti. Säätietodotusten pelottelemana olin ylipukeutunut ja nopeasti pipot ja karvalakit lentelivät päästä ja pää höyryten aloitettiin pilkkimiset Vanhankaupunginlahden jokisuusta.

Siitä se lähti. Aloituskohta.

Muita pilkkijöitä ei pahemmin näkynyt. Oisko koko lahdella näkynyt noin 6 pilkkijää. Kohtuu vähän keskiarvoihin. Oiskohan jengi pelänny superpakkasia.

Aamupäivälle otettiin taktiikaksi painella suoraa linjaa keskellä lahtea ulommas ja ulommas. Kaiku kulki taas kerran mukana ja näytti tuttuakin tutumpaa tyhjää pohjaa. Niinhän sen pitikin kun ei nypyn nypyy morris tai pystys. Kaikki reijät roplasin ekaks oranssilla timanttikirpulla ja perään Hopeasiipi-pystyllä. Hajusteena riittävästi kärpäsentoukkia. Kaikuilun plussaksi täytyy todeta että paikkaa tulee vaihdettua aika haipakkaa kun ruudusta näkyy tyhjää viivaa ja ei nypyn nypyy. Oiskohan sitä ilman kaikuu koskaan kerenny niin kauas että alkoi tapahtuu. Jokunen kilometri siin tuli edettyä etelään aamupäivän aikana. Jossain vaihees päädyttiin parin reimarin viereen keskelle lahtea.

Pikkasen siinä vaihees usko tekemisiin oli taas koetuksilla. Mitä jos iskisin uuden Stormin Thunder Bladen siimanjatkeeks. Näimpä tein ja handuun nappasin uuden kelapilkkivavan. Vapakin tarttui Kärkkäiseltä matkaan. Kelassa oli jotku 0.30mm ainakin kestävät siimat. Hyvä niin. Voihan sieltä tulla Hauki. Ajatuksissa pyöri että tämmönen pilkki kelpaa hauelle. Ensimmäisestä reijästä tuli pilkittyy ehkä 5 min kun kaiku näytti et syvyyttää vain 1,4 metrii. Siirryin keskelle reimareit ja syvyys muuttui 1,7 metriin. Laskin pilkin pyytämään ja olin tekemässä ensimmäisiä nopeita houkutusvetoja kun nosto tyssähti kuin pohjaan. Tein rajun vastaiskun ja joku raskas lähti nousemaan pohjasta ilman mitään potkuja. Mikä fukki siel on. Matka ei ollut pitkä ja nosto tyssähti kun kala veti ittensä poikittain putken alkupäähän. Näin kuitenkin muutaman sentin kalan leukaa, mutta en pystynyt sanomaan onko se Hauki. Oli vaan sellanen tunne et sielt tulee hauki. Siima oli vahvaa ja vedin kalan väkisin ylös vaikka nostaessa huomasin että kala on vain yhdestä takapään koukusta kiinni. Tempasin kalan jäälle kokonaisuudessaan ja siinä vaiheessa vasta tajusin että perkele se on kuha. Ei meinannu aivot suostua uskomaan.

Kaiken vaivan arvoinen

Elämäni eka pilkkikuha

 Mittanauha esiin. Ei jumansviidu reilusti mitallinen!! Ainakin 44cm ja 800g. Kyllä tota kelpaa jo muille mainostaakkin. 15 minuuttiin mistään ei tullut mitään. Yritin ottaa kuvia ja sytyttää röökiä ja verestää. Hymyilin ja sieluni nauroi. PilkkiKuha-Apina oli karistettu harteilta. Askel oli kevyt kuin aikaisemmat pilkkikalat. Kohdille sattui toinenkin pilkkijä ja varmaan kaveri nauroi mielessään että ei nyt yhestä pilkkikuhasta noin voi riemusta ratketa. MUHAHAHA! Minä voin! :D

Sytytin toisen tupakan. Istuin alas. Syke laski alle 150. Suuntasin katseen Pilkkihaukeen kun kuva facebookkiin oli matkalla. Näin etenee fongarin ajatus. Suunta kohti kaislikoita ja uutta fongoa.

No eihän sitä enää haitannu mikään. Kaikki oli vaan plussaa. Sieltä mitään kontakteja tullut loppureissusta.

Loppureissu lasketeltiin kohti jokisuuta kun aurinko katosi saapuvan myrskyrintaman edellä. Enää ei vaihdeltu pilkkejä. Stormin Thunder Blade on ansainnut paikkansa siimanjatkeena.

 Tohon loppu reissu, mut piti viel maratoonii varten kaijjuttaa ton montun syvyys. Syvä on. Puhelin pärähti et kerää jätkä luusi ja raahaudu parkkiksel. Fiiliksiä ei pilannut edes papparainen joka tuli kertomaan että pojanpoika oli kastellut jalkansa pilkkireikään. Ja eiku suunnittelemaan sunnuntaille reissuu :D Pilkkikuha ei perkele :D

Jotain muuta 24.2.

Kun pilkkimiset vetää överiksi, on parempi painua avovesien ääreen tyhjentämään nuppia. Sunnuntai siis saapui ja 4 päivän pilkkiloma oli lopuillaan. Mökin avaimet piti kävästä aamupäiväl luovuttaa ja aateltiin että mitä jos täs kerkeis vielä kävästä kattoo Tainionvirtaa, mikä sijaitsee aivan Hartolan ytimessä. Takakontista tarkistettiin, että löytyi virveli, jossa monofiilisiimaa, ja tsägä kävi, löytyi. Pakkasta oli reilu 3 astetta ja kuidulla on turha lähtee hosuu. Luvat kipastii hakee Jari-Pekalta ja oletettiin vaan että koski on kalastettavassa kunnossa, ja olihan se.

Eihän tommosest parin tunnin kopasust mitään tarinaa saa aikaseks, mut kokeiltii kaikki paikat missä pääs heittämään. Vieheinä lottolippaa ja salamanderin lusikoit. Niin hidasta uittoo kuin vain voi. Tästä seurauksena yksi salamanderi jäi pohjaan.

Vettä oli virrassa paljon jos vertaa kesän käväsyihin. Rannoilta löytyy paljon paikkoi mistä heitellä. Sinne vaan kaikki jotka kuumeilevat avoveden puutteesta. Jäljistä päätellen muitakin kalastajia tuol käy. Kai se tarkoittaa että joku joskus jonkun kalankin saa.

Kalan saaminen ei ollutkaan päällimmäisenä mielessä. Hyvin ajatus karkasi pilkkimisistä avovesikalastuksiin. Kevät kolkuttaa ovella ja asiat mallillaan. Mun mielestä vuoden paras hetki on alku keväästä alku syksyyn. Vuoden paras aika kokonaan edessä ja käsillä. Nyt kun kalaa alkaa tulemaan niin nyt sitä kannattaa alkaa vasta kalastamaan ja suunnittelemaan.


Tainionvirran kopasu päätty viel Lottolipan lentoon taivaan tuuliin kun vaparengas oli jäätynyt umpeen ja siima katkes. Alla kuvat viimeisestä heitosta. Lottolipan viimeisestä matkasta ja Kalastajan tyytyväisestä ilmeestä kun 9€ lippa lähti omille kiertoradoille. Parista tunnista tuli muutenkin pulitettua 17€ vuorokausmaksu. Virppailu kuitenkin tehosi ja pilkkiharmitukset olivat muistona vain.

Siihen loppu rimpuilu!

Kotimatkalla huomattiin että ihan kuin etelässä paistais aurinko. Ja niinhän siellä paistoi. Jumankekkuli mitkä biitsikelit. Ja eiku suunnittelee ens viikonlopuks pilkkireissuja. Forecan perkele vaan ennustaa että aurinko paistaa vaan arkipäivät ja viikonlopuks tulee synkkää ja kylmää. Ja eiku tulta taikka jäätä päin. Soronoo!!

Jääsjärvi päivä 2

Lauantai koitti ja edessä suurten odotusten pilkkijuhlaa. Jatkuvien pilkkipäivystysten kipeyttämät selät suoristettiin aamu kasin mais ja suunnattiin kohti edellispäivän lopetuskohtaa. Lopetuskohtaan oli toistakilsaa matkaa ja siinähän ne paikat lopullisesti aukenivat. Usko oli meikäläisellä taas niin kova haukeen tai kuhaan että läväytin heti kättelyssä siimänpäähän pystypilkkiä värikoukulla ja toukkanipulla.

Alku lupasi hyvää kun ekoilta reijiltä tuli pari tärskyä pystyyn. Siihen se sitten jäikin. Morrilla nous 20-100g ahventa harvakseltaan. Ylivoimanen ahventen kurittaja oli oranssi timanttikirppu. Kaks särkeäkin tais tulla. Yhdestäkään kalasta ei otettu kuvaa, mikä on kohtuu harvinaista meidän jengille. Odotukset olivat vaan niin paljon korkeammalla. Seuraava kuva on otettu keskellä yötä kun punoin juonia haukien ja kuhien päänmenoks.

Ekaks vedettiin saaren vierustaa ees taas sellanen 80 metrin pätkä, jonka jälkeen mä alotin kiertämään näitä rauhottuneita reikiä jigipyrstöisellä tasurilla ja vaikka millä haukihärpäkkeellä. Ei haukia oli lopputulos. Saari alkoi olee nähty. Seuraavaksi suunnattiin keskelle selkää, josta löytyisi 10 metrin monttu. Sieltä oli tarkoitus nostaa pystyllä kuhaa. Ekaks piti vaan marssii 500 metrii tosi raskaassa sohjossa. Jään päällä 10cm vettä jonka päällä 30cm lunta. Noh joskus päästiin perille ja saatiin mitä tilattiin eli ei mitään kontakteja kaloihin. Ajatukset taas laukkas että mihin ne kalat katoavat talvella? Eikö niitä kuitenkin verkoilla nosteta ylös joka paikasta. Eli ei vaan pilkit kelpaa. Päätettiin et marssitaan viel selän toiselle puolelle erääseen lahteen (Visainlahti) ja vedetään viiminen tunti sielt. Matkaa oli taas joku 700m sohjos. No Visainlahti oli ihan jees että pikku ahventa nous tasaseen tahtiin ja harmitus ei ollut niin kovaa. 15:00 pakattii kamat ja päätettiin lähtee Kebabkioskin kautta morottaa mökkii.

Mökki olikin reissun parasta antia. Kiva karata Stadin narreja ja julleja korpeen. Käydä pilkillä, syödä hyvin, lämmittää sauna, jonka jälkeen takkaan tulet. Kohtahan koittaapi kevät ja miljoonat kalat heräävät koomastaan ja joka puolelta nousee joka nostolla mitä ihmeellisempiä lajeja ympäri Suomen maan. Loppuun täytyy kuitenkin lisätä varoituksen sana: Talvi on pilkkijän paskinta aikaa, nimittäin jos saaliin perusteella tätä touhua mitataan.

Hartolan Jääsjärvi 22.2. Päivä 1.

Eilinen mateen perässä juoksu oli uuvuttanut siihen tahtiin tämän pilkkikaksikon, että auton nokka suunnattiin kohti Hartolan Jääsjärveä vasta klo:08:50. Matkalta poimittiin mukaan tuliterät honkkarin toukat. Mökin avaimet saataisiin kouraan vasta 16:00 niin suunnattiin suoraan kohti Jääsjärven pilkkiapajia. Kello veteli jo yli 11:00 kun kurvattiin järven rantsuun.

Parkkiksen vierest lähti järvelle jäätie niin mikäs siinä oli tallustellessa. Alotuskohdan olin kattonu kartoista ja ilmakuvista että mistä löytyy pohjan korkeuseroja ja rinteitä. No sinnehän se jäätie vei suoraan ja jäätieltä paineltiin vajaa 50 metriä etelään. Ja se oli virhe. Missään ei lukenut että älä pilki 50 metrii lähempänä jäätietä. Mistään en ollut ikinä lukenut tai kuullut asiaa. Ite oon kuitenkin kattonu aina että etäisyyttä on mielestäni tarpeeksi esim verkonmerkkeihin. No aloin siinä poraa reikää ittelleni niin auto pysähty kohille ja ulos pomppas paikallinen palosireeni. Siihen tahtiin valui paskaa niskaan että ei auttanu meidän anteeksi pyytelyt. Kerkesin sanoa vaan 3 kertaa että Anteeksi , emme tienneet. Pari minuuttia se palosireeni piti puhetta kuinka hän maksaa tästä jäätiestä ja loppua ei meinannut tulla. Meidän mielestä olisi riittänyt että ilmoittaa että älkää pilkkikö 50m lähempänä jäätietä. Siinä on tarpeeksi informaatiota. Samalla kun se huuhkaja näytti kitarisojaan niin pakattiin kamat ja liikuttiin varmuuden vuoks 100m etelään. Ei ne salon ja helsingin merenlahdet enää niin perseenreijiltä tunnukkaan. Uus perseenreikä on sen kuuron pyryharakan naama. Tervetuloa perseenreikään oli tunnelmat kun päästiin pudottamaan pilkit veteen. 10min tehokasta pilkkiaikaa hukattiin kun ajatus ei kulkenut se löylytyksen jälkeen.

Ja asiaan. Reikiä reikien perään ja kaijjulla mittailtiin etäisyyksiä pohjaan. Koko reissun syvyys oli tasanen 4,2m kunnes päivän päätteeks tultiin etelänpuoleisen saaren nurkille. Kalaa matkalla ei irronnu kenellekkään. Oltiin mielestäni yllättävän lähellä saarta ennenkuin pohja alkoi kohoamaan. Kalaa alkoi irtoamaan lukemissa 2,3m.

Kello oli jotain 14:00 ja kolmelta pitäis lähtee laahustaa toistakilsaa rantsuun ja pokkaa huvilan avaimii. No sillonhan alkoi sellanen show että morrilla alko nousee abboo melkein joka laskul.

Jossai vaihees tsiigasin kaijust et mikä uppotukki siel kelluu välivedes ja eiku n.6cm helmiräsänen pohjalle killuu. Kello oli jotai 14:30. Sit räpläsin jotai kännyy ni eiköhän joku kopauttanu räsäsee enkä kerenny tekee kunnon vastaiskuu. Hampaankoloon jäi vaik mitä kun pakattii 15:00 kamat ja marssittii veks.

Ai niin saihan se emäntä loppusekunneil särjen. Pari sekunttii huuettii et mikä fukki toi o ku ei oo totuttu noin tummiin särkiin eteläs. Ja särkihän lupaa hyvää lajiston suhteen. Ties vaikka seassa uis muitakin särkikaloja. Ja hauethan tykkää särjistä. Huomiselle on kovat odotukset. Jos huomen ei irtoo Kuhaa, haukee, lahnaa, tai jotai puuttuvaa ni voipi melkein luovuttaa pilkkifongokisat.

Madettomuutta, mutta Siloneuloja 21.2.

Niinhän se alkoi tämäkin reissu kuten monet aikaisemmatkin. Täynnä uskoa itseensä, välineisiin, saaliiseen. Sydän pamppaili ja polte oli kova päästä jäälle kolkkaa matikoita. Ensimmäistä kertaa mukana oli tuliterä Woblerista hommattu Made-Hara. Syöttipuolikin oli kunnossa kolmen kuoreen voimalla. Kello paineli jotain 16:00 kun paukutettiin Nissanin ovet säppiin ja sännättiin kuoreen tuoksuinen vana perässä jäälle. Kyllä nyt tunsi ensimmäistä kertaa että ilmassa on madekeiton aineksia. Weksun oppien mukaisesti jäälle roudattiin myös viimeisintä huutoa olevaa kaikutekniikkaa. Seuraava kuva omistettu Weksulle.

Tosta se lähtee. Tekniikkaa jäälle niin on oikea ilme. Ja Skitit sanois Jansson ja toteais että tietää palttiarallaa missä on pohja ja siihen se jääkin. No tiedettiin että alla alotuskohdassa on 1,6 metrii vettä. Loistavaa. Kalat tykkää vedestä. Ja eiku pilikkimään. Ekaks aateltiin päivänvalos nostella morrilla mitä kummallisempia kaloja jäälle.

Ja fukit siellä mitään kaloja taaskaan uinu. Mutta niinhän se tekniikka näyttikin että ei kaijjun kaikua. Ei niin mitään, mitä ois mitenkään voinu tulkita kalaks. Loistava kaiku. Reikiä jäältä löyty n.1700 ja niitä seurailemalla aloitteleva matikanpyytäjä pääsee harrastuksensa alkuun. Jokunen hetki kerettiin rauhassa pomputella haroja ja ryöstäjiä lahdenpohjaan ennenkuin takavasemmalta alkoi kuulua armotonta älämölöä. Ääni vain koveni ja koveni. Ei jumansviidu. Paikalle marssi täysin yllättäen Kalakerho Siloneulan enemmistö. Siihen pläjähtivät Jukka ja Teemu. Mitri oli pudonnut kelkasta jo jokisuulla.

Teemu raapii pohjaa

Kuutamo loisti kuin mikäkin aurinko taivaalla. Usva loi otetta lahteen kun pakkanen kipusi nopeasti tyynessä kelissä kympin tienoille. Pojilla oli onneksi 6-tuuman kaira messis ni helpottu meidänkin hommat huomattavasti. Ennen jäbien invaasiota jouduin hakkaa 4-tuuman kairal auki 6-tuuman vanhoja reikiä että mahtuis Haraa uittaa. Normi toiminta koostui ahkerasta paikkojen vaihdosta ja saaliin etsimisestä. Ja jotta varmistettaisiin reissun kannattavuus, käytiin tietenkin vaihe vaiheelta läpi tulevan kalamaratoonin taktiikat ja kompastuskivet. Päädyttiinkin toteamaan että 30 lajia paukahtelee vähintään kolmen jengin toimesta. Deliriumista ei oltu niin satavarmoja. Siinähän ne tunnit sitten vierivätkin. Ajoittain puhelin pirahti että karkuutuksien makuun oli päästy jokisuulla. Sinnehän se veri alkoi uutisten saattelemana vetää. Jokisuussa morjestettiin Mitriä ja hetki jaksettiin vielä jokisuussa tamppaa lahdenpohjaa. 12 asteeseen kiristynyt pakkanen ja saaliittomuus alkoi ottaa ainakin meidän jengistä selkäotetta. Klo 20 jälkeen pakattiin pensselit ja puntarit pussukkaan ja lähdettiin kotio valmistautumaan seuraavan päivän Hartolan Jääsjärven reissuun. Kiitoksia Siloneuloille hyvästä seurasta. Ei oltais kahestaan niin pitkään varmaankaan jaksettu notkua. Mateet saa venailla ens vuoteen. Sitten on molemmilla Harat ja kairakin on oikean kokoinen. Ja ties vaikka kaikutekniikkakin olisi ottanut aimo harppauksen parempaan suuntaan. Ei voi muuta sanoa ku et ompahan erikoinen harrastus toi pimeessä vavan riuhtominen. Ei sitä varmaan yksin kauan jaksais. Onneksi on mestoilla tuttuja ja tietekin sosiaalinen media, minkä voi floodata kalastuskuvilla.