2012 puuttuvia tarinoita

Parin saikuttelupäivän kunniaks voisin hetkeks palata viime kesän fiiliksiin. Maratoonin jälkeen riimireppu tyhjeni. Syytä en tiedä, mutta oiskohan annettu kisassa kaikkemme. Lisäksi haaveet noususta kolmen kärkeen tuntuivat vain entistä etäisemmiltä. Fongauksellista läpänlentoo ei myöskään auttaneet puuttumaan jääneet Toutain ja Karppi. Ei vaan nappaa kirjotella jos tavoitteisiin ei päästä.

Satatäbö warmasti viime kesästä ois saanu ainakin kymmenen blogitarinaa. Kesäkuun alkupuoliskol pakattiin pilkkivavat kapsäkkiin ja liftattiin finnairin kyydil Rhodokselle. Normi Suomipojalle etelänmatkaaminen on varmaan jokapäivästä huuhaa hommaa, mut tälle jäbälle matka oli ensimmäinen reissu Lontoota etelämmäks.

Lentsikas tuli paleltuu viltin alla ja kun koneen ovet avattiin oli ihmetys suuri että paljonko täs saunas on asteita. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja löydettiin hotellit ja biitsit. En todellakaan osannut odottaa kuin kirkkaita meret on siel päin. Lirkkijän taivas jos napeksii bongailla välimeren kaloi. Syötteinä käytin paikallisia pakaste katkarapuja.

Toi yllä oleva kuva on napattu ekalta pilkkikopasulta Mandrakin satamaan. Hotlalt ei ollu ku joku puol kilsaa matkaa. Juman sviidu ku alko muuten hyvin nopee soijaa pukkaa. Ei tämmönen kalpee Finski ihan helpolla sopeudu tollasee ihmisgrilliin. Alko hyvin nopee muuten kärtsää kaikki mikä ei ollu vaatteiden peitos. Polaroidit pääs kun tsiigaili pinnan alle niin näki kaiken mahollisen elämän kymmenen metrin säteel. Muut ei nähny sellast puolenmetrin härkäsimppuu mikä piilotteli koko viikon saman kiven alla. Välil kävi näyttäytyy. Ois varmaan katkonu siimat. Ja millä siihen ois uskaltanu koskee. Sit siel uiskenteli mageita metrin mittasii huilukaloja ohikiitävissä parveissa. Mitään isompia kaloi ei katkaravut kiinnostanu. Pikkukaloi sentäs alko nousee ylöskin asti. Ei ollu muuten mitään havaintoo et onko joku myrkyllinen vai ei.

Ton kuvan ku näytin paikalliselle niin suusta tuli sana: Rockfish... jaahas paikallinen kivisimppu. Ton alemman kuvan fisun nimesin paikalliseks Tokoksi.

Mandrakin satama kiehtoi aikanaan Colosseusta ja nyt se kiehtoi mua. Colosseus tai kuten paikalliset sen vääntää Kolossos, diggas päivystää seisomal noitten tolppien pääl. Toinen jalka toispuol jokkee. Mihinkäs tost ny ois veks lähteny. Siinähän ne paikallisetkin onki. Virpal ne heitti kohon ja koukun 10 metrin päähän leipä syötil. Joskus harvoin joku kiskoi jonkun 20-30cm fisun rantsuun.

Useampana päivänä tuli tos satamas hengailtuu pilkkivavan kans ja kivaa oli.

Mikäköhän tämänkin? Paikallinen kiiski?

Pakkohan se on tietysti myöntää et emäntä nappas reissun ekan kalan. Ihme heebo. Ta Daa!

Päivälirkkijän taivas. Siitä vaan valittee mitä nappaa lähempään tarkasteluun.

Pakkohan se oli lähtee lasipohjabootil kruisii lähivesil.

Sit kävästii bongaa Karppei jossai ihme pöheikkö puistos mis meni totaalisen suuntavaisto. Tuol niit ui jotai kymppäkilo Karppei. Niiku ois jossai satumaas hiippailu, Narniassa vähintään. Harry Potterii ei näkyny vaik nestehukka painoikin päälle.

No mut oli nasta ekareissu etelää ja varmasti piakkoin uusiks.

Kokemäenjoen Kuha

 Kesälomat oli pirstottu kolmeen osaan ja viimeisin pätkä osui heinäkuun lopul ja kohteeksi Kokemäenjoki. Mökki oli joen rantsus ja puitteet mahtavat. Ainoo pikku haittapuoli oli loputtomat sateet. Kokemäenjoesta piti fongaa Toutain ja Ankerias.

No pikku sateiden ei annettu häiritä kun lähettiin useamman kerran erään voimalaitoksen alapuolel jahtaa Toutsii. Isot kalat siel pärskivätkin mut olivatko sittenkään toutsei.

Pitihän rouvan sit näyttää mallii miten kalaa saadaan TaDaa! Joo meidän perheen rekoordi Kuha 1,84kg

Soutuvenekin kuului pakettiin mut olipahan himppasen hidasta touhuu soutaa vastavirtaan.

Jossai vaihees tajuttii et näistä rantsus pyörivist fisuist puolet on säyneitä. Paulalle siis Elis Säyne.

Joskus on ihan huippuu vaan soudel ja nostel kyytiin kaikennäköstä vavantukistajaa.