Kalamaraton-hiljaisuus

Yö-lirkkikeikkojen jälkeen huomasin blogitekstin tuottamisen olevan aika nihkeetä. Viimestään kun Pohjois-Karjala-opisto rynni kolmen joukkueen voimin ilmoittautuneet listoille niin päätin rajoittaa asoiden hämmentämistä julkisesti. Mielestäni tänä keväänä on aivan liikaa vuotanut maratontietoutta ulos joka mediasta. Meillä on siis vasta neljäs maraton edessä ja ehkä vasta kuluneen vuoden aikana opimme itse aktiivisesti hakemaan "tajunnanräjäyttävää"-maraton-HYSHYS-tietoutta omista treeni kokemuksistamme. Ehkä kalamaratonissa korostuu vielä se itse-löytämisen hienous , verrattuna fongaukseen. Vasta kun itse alkaa tekemään merkittäviä havaintoja menestyksekkäästä lajikalastuksesta Helsingin Vesillä, voi todella uskoa omaan pärjäämiseen kisassa.

 Tossahan niitä ui. Nimittäin kalalajeja joita ei ikinä olla kalamaratonissa saatu. Pelkästään noi kolme lajia kun lisää viime vuoden totaaliseen pettymystulokseen 16, niin meillä olisi jo TARANTELLOJEN uusi ennätys. Mutta sehän ei tälle pändille riitä. Uskon että kaikenkarvaisten tietovuotojen johdosta, 20-ryhmään nousee urakalla porukkaa jotka ovat tahkonneet 15-19 lajia menneinä vuosina. Toisaalta tähän rakoon sopisi että kisassa olisi surkea sää. En usko, että tyypit, jotka maratonin aikoihin ottavat ensikosketusta esim mutuun ja hietatokkoon, onnistuisivat niitä surkeassa säässä poimimaan. Blogi ei kuitenkaan täysin hyydy pariks viikoks vaan Siuronreissusta varmasti tulee tekstii. En oikeesti tiedä olisinko tyytyväinen enään jos sijoituksemme olisi kymmenes. Maratontaktiikkaa on käyty joka päivä läpi alkaen kun maratooniin oli 77 päivää jälel. Nyt mä tahdon mustaa valkoselle että kaikki työmäärä ynnämuu ynnämuu näkyy selkeenä maratonsijoituksen nousuna. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos kisapäivänä on kuumetta 39 niin vedetään kuumeet lääkkeillä alas ja mitali kaulas piipaa autol teho-osastolle taikka honkanummelle. Jos Paula 39 kuumet niin Paula saa nukkua autos ja repästään joku spurgu viinapalkal vuorokaudeks joukkueen jäseneks.
Vaihtoehtoja ei tunnusteta olevan olemassa. Hyvä lopputulos vaikka henki menis.

P.S. Aina kannattaa tähän blogiin klikkautua. Hetkittäisistä mielenhäiriöistä johtuen on vaan pakko jauhaa julkisesti HYSHYS-tavaraa. Ja tuleva maratontarina tulee olemaan omaa luokkaansa. Otin kisanjälkeisen maanantain vapaaksi pelkästään blogitekstiä varten.

2,13 kilon siika - säkki (perattuna) 15.4.2012

Siianonginta, mielenrauhaa vai rauhattomuutta. Mullehan siikapongo herahti jo hyvissä ajoin(1.4), mut naisväel on ollut vaikeuksia saada satawarma siikabongo listalle. En nyt muista monta tyhjää reissuu tohon tuli väliin, mut 12.4. torstaina oltiin karhusalmes 2,5 tuntii tyhjää nyhjäämäs.

 Kävästiinhän me Linloos 9.4. toteemas et 2 kilsan metsämarssin jälkeen siianonkijaa odotti jäämassat. Duraceelin jigitreenei ne ei kuitenkaan estäneet.

 Onhan näis siikareissuis muutakin arvoa kuin vain se pakkopulla siikapongo.

Ainahan voi bongailla vaik sydämen-mallisia kalliokuoppia jois kasvaa sammalta.











14.4 paineltiin aamust Weksun kans suvannol totee et TULVII!!

Kun Paula saapui suvannol niin päätettiin lähtee otta satawarma siikapongo larust. Kai sielkii joku 4 tuntii nyhjättii tyhjää. Tuuli oli kova ja vettä lens ajoittain niskaan. Nokka vuoti ja niskat oli kyyrys. Tosi sidukkaa jees.

Ai niin kuvashan weksu viteon kun mä lirkin 3-piikin läheseilt rantsult, mut emmää tiiä osaanks mää liittää sitä viteoo tähän? Ei se oo ku faces. Pitäisko se ol you tuubis?



Huvittavinta täs siikatouhus on ollu toi mun tupakoimisen kolminkertaistuminen. Mun mielestä on raivostuttavaa tuijotel vaboi. Pitäs varmaan lirkkii vieres ja unohtaa koko vavat. Ennen siikakautta mä olin vähentäny tupakointii johonkin 6-7 tupakkaa päivä ja tällä hetkel palaa aski päiväs. Tai ainakin viel eilen paloi.
Asiaa, päästiin jo eiliseen. Herättiin klo:05:13 ja kuuden jälkeen syöksyttiin karhusaareen totee et voi jumalauta, eilinen myräkkä oli pakannu jäät parhail paikoil. Mut se mitään. Mentiin toisil paikoil ja sielhän oli jo jengii vaik kui paljo. Sitten kirosin taas kun 70% madoista oli tehny joukkoitsarin. Voi jumalauta!!!.  No vähän tekohengitystä ja saatiin elvyytettyy parit lierot.

06:30 Karhusaari

Kamat kasaan. Nyt nousoo siikaa!! Warmasti!!!

 Keli on kuvista päätellen komia, mut kyllä me paleltiinkin. Varmaan oli edellispäivänä vilustuttu. Vieläkin päätä särkee kun tätä kirjoittaa maanantai aamuna. Aika nopeest joku vetäs meidän vasemmal puolel siian ja jonkun ajan kuluttua meilläkin kilisi. Fiilikset oli katossa. Vapa Paulalle kouraan ja nyt nousee siikapongo. Ja voi elämän kevät jumankauta prkl sielt tulee SÄRKI prkl! Sehän täst nyt viel puuttu. Jonkun tunnin pääst oikeel puolel nous siika. Sit vasemmal puolel kuulu huuto et voi jumalauta 4 tuntii ja yksi särki! No me vedettii 5 tuntii ja yks fuckin Särke.

 Kai siin vaille ykstoist hiukan alko ilma lämpenee, mut tuuli oli kylmä. Yhelttois tehtii pelimiehen veto ja päätettii lähtee tauol koittaa koho-ongel säynettä kirkkonummel.

 Sielläkin tuuli ja oja tulvi. Kuitenkin oli kova polte onkii kohol, jos vaik ei tarttis ketjus vetää röökkii.

 No eihän sielt mitää irronnu. Mut nyt oli kuitenkin uudet madot haettu kirkkiksen prismast. Prisman vieres muuten mielenkiintoinen oja. Voisko joku käydä siel onkii ja kertoo tuleeks siit mitää. Vai pitääkö kaikki tehä ain ite?

Kyl toi mun nokkaani säyneelt dunkkaa. Voisha tos jotai lahnoi ja mateitakin kirmailla? Ja eiku nokka kohti Lauttasaarta. Siinne mist mä vedin pojoni. Nyt on pakko vetää pojot kun särjetkin alkaa hilluu.

 Kai siin useampi tunti istuskeltiin kaltsil enneku ensimmäinen kello kilajast. Paulan vuosifongo numero 8. Siika , oli voitettu kantaa. Himmeistä tappio mielialoista herättiin auringon paisteeseen. Ja kellot kilkattivat koko ajan. Ei kerenny perkaa kun piti repii siikaa ylös.

 Sattuhan se isoin sit mun kohdalle ja rekoordit paukku lukemiin 720g ja 43,5cm. Kyllä oli koko jengil taas hymy herkässä.

 Viidennen siian kohdil oli pakko pistää peli poikki kun ei me enempää tarvita. Kokeilin muuten koukunirroitinta ekan kerran ja totesin loistavaksi keksinnöksi. Varsinkin kun joku paikallinen papparainen tuli neuvoo et älä liikuta sitä tikkuu vaan kalaa. Kiitos hälle. Nyt irtoo koukut vaikka perä-aukosta asti. Fiilikset oli niin huiput not oikee. Kaikki edellisten reissujen vastoinkäymiset pyyhkiyty kovalevyltä ja taas prosessorit alko raksuttaa normaalii maratooni-koodii.... eli miten otat siian maratoonis. Papparaiselt kysyin et paljonko tulee kampelaa kaudes. 1 oli vastaus. Kampela on ehkä liian kova pala maratooniin muuksi kuin rouvan tsägäily osastolle delegoitavaksi. Mut hei joo ens viikonloppuna minikalat varokoot , teit ei pelasta edes päivän valo. Tarantellat on metskaus-moodilla ja kohteena on SE-tokot, simput ja mudut. Kireit kaikil lukijoil!

Kalamaraton pohdintaa 6.4.2012

Oli joku maaliskuu 2009 kun ekan kerran kuulin Kalamaratonista ja pikasesti päätettiin että lähdetään kokeilee elämysmieles josko tää olis meidän juttu. Tohon hetkeen asti mä olin hyvin pitkälti spesialisoitunut virppaamaan ja perhostelemaan yksinäni Vantaanjoel. Emäntäkin ajoittain virppaili mut selkeesti onkiminen kiinnosti enemmän. Oltiin kalastuksellisesti aika hajanainen porukka. Mun sanat emännälle tais olla et lähetää tohon kisaan, nautitaan olosta, otetaan rennosti, ei mitään stressii, letkeää olemista rakkaan ja rakkaan harrastuksen parissa. Eli ei mitään paineita pitänyt olla. Ton lausahduksen jälkeen homma levis käsiin. Aloin guuglettaa Suomen kaloja. Avautui aivan uusi maailma. Vantaanjoella kalastellessani ennen fongausta, Turpa oli yleisin saalis, joka ei hirveästi sykettä nostanut. Nyt näin turvankin uudessa valossa. Kivinilkat, kivisimput, tokot.... en ollu kuullukkaan tai en ollut kuunnellut. Näin Helsingin kalavedet uudessa valossa. Takana oli 7 vuotta pään hakkaamista seinään Vantaanjoella kun ei nouse mitallista jalokalaa.

Hyvin nopeesti kun lähdettiin porukalla fongaa niin tajuttiin että ryhmämme yksilöt täydentavät toisiaan. Kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja meistä tuli yksikkö- Tarantellat-. Varmaan parisuhdekkin sai viimisen silauksen ja liitto oli lopullisesti luotu. Kalastus oli hallinnassa, pääkaupungin kalavedet olivat tuttuja ja tylsähköjä rannalta jalokalaa kalastaville. Silmät aukenivat ja fongauksellisesti alkoi tulosta syntymään.

Sitten kaikki rentous, letkeys, stressittömyys jnee... katosivat kuin tuhka tuuleen. Oltiin pahasti koukussa. Nyt kolme vuotta myöhemmin ajattelen vain miks ei tätä tajunnut aikaisemmin. Olis voinu ehkä jopa opiskella alaa ja hankkia ammatinkin... tutkia itämeren ja sisävesien kalalajeja + ekosysteemejä + muuta. Miksi laitoin ton palkintojenjako kuvan tohon noin. Noh siksi kun aattelin vuos sit aloittaa blogin jossa pohditaan kalamaratoonia muun hömpän ohella. Nopeasti kuitenkin tajusin, että jos tavoitteet on voittaa kyseinen kisa, niin julkisesti on pikkasen paha selvitellä asioita, ettei vaan paljasta mitään liikaa. Vaikka realistisesti meillä on vasta edessä 20 rajan rikkominen ja kymmenen sakkiin nousu, niin mieleni sopukoissa nousen palkinopallille joka yö. Ympärivuotisen fongauksen saralla takana on läpimurtovuosi (39 suustakoukutettua). Edellisissä maratooneissa kohtuu kaukaa haettuu toiveajatteluu et otetaan joku laji ekankerran elämäs ni just kisassa. No tollanen suunnittelu on täysin turhaa. Nyt tarvittavat lajit on otettu jostai muualta, johonkin muuhun aikaan. Nyt voi oikeesti kelata, miten ne otetaan kisas. Lottoefektin voi jättää boonukseks kun tarpeellinen määrä vedetään ammattitaidol.

Elämä fongarina on ollut varmasti ruusuisempaa kuin alan pioneereilla. Siloneulojen blogista sain selkeän kuvan miten tärkeää on mikrokalojen hallinta jos aikoo pärjätä. Emme ole kisassa saaneet kivisimppuja, hieta-,lieju-,mustatokkoja, mutuja. Katotaan onks ne niin lasten leikkiä kuin loppukesästä. OV:lta olen oppinut kuinka mitään ei kerrota kun  kysytään. Tämä taito tulee tarpeeseen kun hetken kuluttua meiltä kysytään ja ja vain muilla on epäselvää. Seuraavaan kisaan Joukkueen nimi muuttuu muotoon TARANTELLAT. Ainoa asia mikä Paulaa on häirinnyt on ollut, Teemu Heikkilän oppien mukaisesti, diktaattorimaisesti päätetty joukkueen nimi.

Mihin sitten vetää raja mistä blogeissaan jauhaa. Selkeestikkin mä olen ajautunut tohon uhoamisen ja psyykkauksen suuntaan kun mistään et voi mitään kirjottaa. Tarpeellinen tietomäärä löytyy jo netistä. Jokaisella joukkueella on mahdollisuus muutamassa vuodessa könytä kärkeen jos treenaat maratooniin 364 vuorokautta vuodessa. Viime vuoden kisasta jäi ainakin KiloHEILit mieleen. Kisan aikana muutaman kerran kohdattiin ja selkeestikkin olin valmis antamaan latua että menkää edeltä. Heillä on ainakin volyymit ja asenne kohdillaan. Tais sielt jotai psyykkaustakin tulla ilmoille. Me vedettiin 16 lajia ja HEILit 24. Voi sitä nautinnon määrää kun tänä vuonna HEILit monen muun seurana kyntää TARANTELLOJEN perässä. Kaikki kunnioitus alusta asti kisoja tahkonneille. Syytetään nyt sitten vaikka mainonta koneistoa, miksi mua ei ole informoitu tästä kisasta. Nyt mä joudun harppomaan ja ahmimaan kaiken tarpeellisen tietotaidon että mä näen Tarantellat tulosluettelos niin korkealla, kuin sisimmässäni tiedostan. Mä uskon, että olen osa sitä koneistoa ,joka johtaa siihen, että joku joukkue rikkoo 30 lajin rajan kisassa. Tänä vuonna kisan voitto irtoaa 29 lajilla.

SATOI!

TAIKKA PAISTOI!

Tarantellat löytyy Neuroottisen Fongauksen Ytimestä! Puristetaan vapaa! 34 sivua tehty suunnitelmaa maratonvihkoseen vuoden 2012 kisaan. 18.5 vihkoseen tulee sivu numero 77 täyteen tavaraa. Leposyke pidetään päälle 100 viimiset 2 kuukautta ennen kisaa. Tästä ei voi seurata muutakuin... :) Kireitä kanssakisaajille! Ottakaa rennosti ja letkeästi.

1.4.2012 Aprillipäivän fongailuja

Joku lähtis faijansa Delauspäivänä hautuumaalle, mut mie kunnioitan päivää ja muistoa menemällä kalaan. Aattelin et otetaas muistolle yks Taikku ja ehkä siikafongokin. Faija bongaili lintuja ja mie siis fisuja. Kevätsesonki yhdistää näitä harrastuksia tai ainakin mun ja faijan mielest kevät on parasta aikaa ikinä. Aamul ajois könysin autosta tuulettomaan Laruun. Naisväki säntäs virpomaan. Ai saamari et tuntu mahtavalta kun vetäs -5 asteista raikasta meri-ilmaa keuhkot täytee. Tsiigasin jäätynyttä uimarantaa. Yöllä oli käyny pakkane lähellä kymmentä. No mut Paulan ottimesta oli vapaa ja muutenkin Laru näytti autiolta (hiukan spooky fiilari. Semmonen niinkuin ois    , joutunut eiliseen ja Langolieerit tulis kohta syömään eilisen maailman. Joku ehkä nähny sen leffan). Ja asiaan. Tietyst Paulan ottiviehe siimanpäähän ja piiskaa tyyntä-Itä-merta. No eipä tuottanu puoleen tuntiin toivottua tulosta. Päätin vaihtaa Solvkrokeniin keltanen pohja, mustat pilkut.

Oiskohan tunti kalasteltu ku Taikku puri solvkrokeniin. Tosi tärkee taikku, vuosifongo 12! , ku nyt pääsis vertailee Paulan kalan kans. Sit kiertelin kaartelin rantsui, kuvailin , kalastelin ja etin siikapaikkoi mut ei mihnää järkevään mestaan mahtunu. Vesikin nous muuten 1.4. jostai  0 ----> +35cm... Kattelin ku jengi tuli niin vaivalloisest hatult veks et syvää tais olla myrskyäväl polul. Jätin sit hatun väliin.

Tyhjästä tempas sellaset mainingit et HUH HUH! Ei siin vastatuuleen paljoo heittometrii kertyny.

3 kertaa kävin 8 tunnin aikana kattoo että voisko 2 Virolaista lopettaa koko läntisen niemenkärjen varaamisen 7 vavallaan. Siikamestaa siin niemen kärjes on about 200m Ja 2 Virolaista päättää varata 100 metrin pätkän koko päiväksi. Kävin pällistelee niitten vasemmal puolel , niitten vieres (heitin jopa lusikkaa hetken niitten vieres mihin pikku rakoon mahtu.) kävin niitten oikeel puolel. Söin eväät... polttelin röökii. 3 kertaa tulin paikalle valmiina onkii siikaa. Ei mitään reaktioo. Jätkil oli kauimmat vavat jossai 60 metrin pääs penkeistään. En tajuu tollast touhuu. Suomalaisii oli sit 6-8 äijää sil toisel sadanmetrin pätkäl. Vittu hermot meni ja päreet palo ja lähin sit ettii uusii mestoi. En muuten nähny et kukaan ois koko päivänä siikaa vetäny. Lähdin kiertelee länteen päin, mestoil jossa harvemmin käyn. No yhel kaltsil sit näky tuore verijälki. Leiri pystyyn ja vavat veteen. Kohta nous vuosifongo numero 13! Siika Siika Siika!!! :)

Kun pakkasin kamat ja olin lähös veks niin eiköhän siel viel joku sintti olli siiman jatkeena. Ihan jees kalastuspäivä. Ja annetaan Virolaisil anteeks kun kerta ajauduin sit parempaan paikkaan.

Sellast myräkkää oli iltapäivä et siin ei paljoo tärpei huomaa kun mainingit repii vapoja ees taas. Tuuli heiluttaa  saman verran. Kellot kilkatti ittekseen koko ajan. Kuvis ei näytä juuri miltään myräkält mut jos tonne ois soutuveneel menny ni saman tien ympäri menis venhe.

31.3.2012 Larussa 7 tuntii

Oli tullut aika käydä kopasee siika ja taikku fongot mestoilta. Aamul joskus ysinmais rouva & duracelli lähti saattaa mua Laruun. Duracelli kaivo ötökkäsoppa vermeet rantsus esiin ja näytti selkeesti viihtyvän levien ihmeellisessä maailmassa. Paulal tulikin tunnin hetki hakee taikkufongoo. No ei siin kauaa nokka tuhissu kun kala oli ylhäällä.

No joo ekaks aattelin et se on taikku, mut pikku hiljaa alko kaivelee mieltä et mitä jos se onkin lohi. No tästä saatiinkin facebookissa kunnon hellurei-meininki pystyyn. Viiminen jätkä joka edelleen piti tätä kalaa taikkuna oli J-P Pohjola , Guru kalastuksien saralla. Kaikki muut fongarit oli jo hyvin pitkälti käännytetty Lohiteoriaan. Mut kun J-P:n päätä ei saatu käännettyy ni jouduttiin viemään asia korkeimpaan oikeuteen eli RKTL:ään Pennasen Jussin päätettäväks. No joo kun tuomio tuli että kala on Taimen niin kyllä siinä itse kukin sai taas katsoa peiliin ja pohtia kalantunnistus taitojaan. Eli ton kalan yläleukaluu ylettää jonkun mikrometrin verran silmän takareunan yli ja leukaluiden yhtymäkohtaan muodostuu joku näkymätön V-muoto. Tällä perustein kala on Taikku. Aivan sama näyttääkö se lohelta... Taikku se vaan on. Tulipahan opittua lajituntemuksien uusista ulottuvuuksista kunnon pläjäys.

Ja asiaan eli Laruun. Eiku ei viel. Siis onnittelut Rouvalle elämänsä ensimmäisestä Taimenestaan. Vuosifongo joku 7 jos muistan oikein. All right then. Naisväki häippäs mestoilt ja pöllin tietyst Paulan ottivieheen ja aloin neuroottisesti puristaa vapaa et nyt otetaan fongo. No ei otettu. Jossai vaihees oli pakko sit alkaa vaihtelee mestoi.

Kiertelin hetken rantoja ja päätin lahtee kahlaa sisä-hatulle. Keli oli ihan ookoo mut kalaa ei vaan näyttäny tulevan kenellekkään. Kiitoksia tyypeil jotka pyytämättä teki mul tilaa et sain pari siikaonkee muitten jatkoks.

Loppueissust palasin sit viel kiukul yrittää Paulan ottimestoil Lohi-Taikkuu

Eli tos toi pää nyt suurennettuna. Noista luista on taimenen tuntomerkit tehty. Ettäs tiärätte! :) Sit lähettii suunnittelemaan uutta reissua seuraavalle aamulle....

Siikakoski 24.3.2012

Alunperin 3 päivän reissuksi suunniteltu retki kuihtui kalastuksen osalta yhdeksi päiväksi. Perjantaina ei keretty kalaan ja sunnuntaina Paulaa kuskattiin jo aamusta sairaalaan Helsinkiin. Kalastuksellisesti ajankohta oli liian aikainen. Jäät ylettivät liian pitkälle voimakkaan virran ylle. Jäät halkeili rantaviivassa ja ei paljo huvittanu hengellään leikkiä. Korkeakoskellakin jäätä riitti heittolaiturista 5 metrii joen ylle. 3 Kohtaa Siikakoskella oli kuitenkin kalastettavan oloisia ja niissä uitettiin pinkkiä katkaa ja virpattiin lusikoita. Jossai vaihees Paulan sisäkorvan simpukan neste sakkaantui ja rouva menettii tasapaino-aistinsa. Semmone reissu mut tulipahan tehtyä.

Viikko meni et rouva alko taas kävelee suoraan. Että semmosiakin vaivoja on olemassa. Mut suuri painoarvo näis reissuis on et tulee vaihdettua ees hetkeks maisemaa. Jaksaa taas shcsaisseduunixeja vääntää kun ei tajunnu nuorempana suuntautua kalastusalalle.

4 viimestä kuhareissua, 22 tuntia, 0 Kuhaa

 Pistetääs pilkkikausi pakettiin. Neljä viimestä reissuu suuntautuivat Emäsaloon ja 3 reissua Espoonlahdelle. Tehokasta pilkkiaikaa käytettiin 22 tuntia. Täytyy todeta että tiedossa oli että kuhastus pitäis alottaa aikaisin aamulla ennen auringon nousua ja siitä pari tuntia on kuulemma parasta aikaa. Sen jälkeen kuhan syönti kuulemma loppuu kuin seinään. Noh, me ei taidettu keretä jäälle ku aikaisintaan ysin mais aamuisin. Toisaalta hämärän hetkiä tuli pilkittyä urakalla. Erälehdestä tuli joskus luettua artikkeli " pilkkikuhaa pääkaupunkiseudulta" . Tämän artikkelin innoittamana olen suosinut nautilus pystyä värikoukul (uistinrenkaalla kiinnitys) ja syöttinä toukkanippua. Värikoukuis olen käyttänyt oranssin ja punaisen sävyjä. Kuha on kuulemma jään alla notkea kuin kalapuikko pakastimessa ja tästä syystä ollaan suosittu hidasta uittoa. Pilkkikohtaa ollaan vaihettu tasasen tappavasti noin 10 min välein. Ollaan haettu rinteitä ja mielenkiintoisia pakkoja ja matalikkoja. Pilkkisyvyys on ollut 1-30 metriä josta pääpaino 2-8 metrin syvyydestä.

Sumuinen Emis. Selväsen Arska ja rouvan pilkkikisat.

Espoonlahti ja biljoona kuhaa.

Espoonlahden Saunalahdesta sentäs kalaa nous, mut väärää merkkiä.

 Espoonlahti on kohtuu suosittu pilkkikohde, mut ei siel suomenkielen sanaa kuullu. Jos parhaimmillaan 30 pilkkijää niin varmaan 20 venäläistä, muutama virolainen ja muutama hiljanen hissukka.

Pasurit oli aika kookkaita.

Toi pasuri piti punnaa kun niin iso. 260 grammaa näytti vaaka. Särjet lähenteli puoltakiloo. Veivät jopa siimaa kun yritti siimasta nylii jäälle.

Kuhasta muodostui siis tälle talvelle sellanen apina selkään et mielellään unohan koko jurpon kaheksaks kuukaudeks. Ei tommosist reissuist , mihin ei ite oo tyytyväinen ni huvita paljoo tarinoida. Avovesikausi avataan tulevana viikonloppuna Kymijoella. Pilkkikamat on tänään pakattu kesäteloille. Joo Joo paras kuhanpilkkiaika on vasta alkanut, mut hei meillä ei vaan ole tarpeeksi kokemusta heikoilla jäillä hyppelystä. Kaikki mestat on viel liian tuntemattomia. Kokemusta pilkkimisestä on vasta kolmelta talvelta. Kyllä sitä kuhhoo kerkee vielä nostelee jäälle. Sovitaan et ens talvena saletisti natsaa ja kuhhoo tulloo!!