Mätäjoella 24.5.2013 Myrkkyvuodon jälkeen - elämää etsimässä

Kalamaratonin jälkeinen iltavuoroviikko oli taas niin uuvuttava että vesien äärelle päästiin vasta perjantaina duunien jälkeen. Kai se vaatii oman aikansa, että kroppa tottuu normaali rytmeihin 3 viikon univajeen jälkeen.  Suunnitelmat olivat selvät. Tarkoituksena oli löytää ihan mikä tahansa elävä otus pinnan alta, myrkkyvuodon alapuolelta.

Kamera muutttaa hämärän valoisaksi. Saavuin mestoille vaille 23:00.

Ensimmäisiä havaintoja olivat vedenkorkeus ja virtaamat, jotka olivat reilusti kasvaneet sateiden ja HSY:n vesijuoksutuksien johdosta. Seuraava havainto oli voimakas tärpätin haju joka keskittyi kapeikkoihin ja patoihin. Ensimmäisenä oli mielessä etsiä eläviä kaloja, joita oli joka reissulla löytynyt joka puolelta. Aivot eivät vaan käsitä miten kaikki voisi olla tuhottu. Kun näin kuolleiden matojen massat rannoilla ja pyörimässä akanvirroissa, niin ymmärsin kuinka totaalista tuhotyö on ollut.

Päätin haravoida 400 metrin matkan, jolta normaalisti valokeilaan osuisi 30-50 kalaa. Paikat olivat jo tuttuja ja tiesin mitä etsiä.

Lisääntynyt virtaama ja vedenkorkeus oli kuljettanut kuolleet kalat alemmaksi jokea. Valokeilaan osui tutkittavalta pätkällä vain yksi raato.

400 metrin matka oli lohdutonta katseltavaa. Ei mitään elämää.  Päätin vetää saman matkan takaisin päin. Mihinkään ei ollut kiire ja uppouduin valokeilan lumoihin. Onneksi haravoin saman matkan takaisin. Olin jo luovuttanut elämän suhteen kun valokeila tavoitti kalan. Sydän sykki ilosta. Veikkaan että näkemäni kala oli kestänyt koko Shelsoll A 100 kylvyn ja selvinnyt hengissä alueella, missä lähes kaikki ovat kuolleet. 

Toivo elää!!! Palataan asiaan kun tärpätti lakkaa tuoksumasta. Toivottavasti kalojen ruokaa olisi myös selvinnyt vuodosta hengissä. Toivotaan että joskus löytyisi tutkijoiden raportteja pieneliöiden kohtaloista. Tämä oli vain hajanaisia havaintoja Mätäjoesta 24.5. myrkkyvuodon jälkeen, Kalabongarin silmin.