Kalamaraton 2013 - Kuka määrää täällä?

En olisi ikinä uskonut, että puolen vuoden maraton-höyryämisen jälkeen, Paula sanoo matkalla Honkaluotoon, että ei me tehdäkkään niinkuin olet suunnitellut. Ukko hiljeni kerta laakista, mutta lupasi harkita asiaa. 2 minuuttia harkittuani, puolen vuoden reitityssuunnitelma heivattiin ikkunasta pihalle, Siilitien metroaseman kulmilla. Oli siinä Ukolla pala purtavana pari tuntia ennen starttia. Aivokopan 1 kilotavun matikkaprosessori veti syntax errorit kun paniikissa yritti laskea matka-aikoja. Pakko oli buutata aivot ja alkaa laskemaan. 10 lajin näyttö lensi samaan suuntaan VKS:sien ja Viikinlampi-alotusten kanssa. Samaan syssyyn yöksi varatut eväät saivat kunnian tulla syödyksi valoisalla. Tähän uuteen suunnitelmaan ei pikaruoka-mättölät olisi tarpeeksi pikaisia. Hiljalleen aloin toipua shokista ja aloin ymmärtämään uuden suunnitelman valoisia puolia. Komento oli muuttunut ja Paula määräsi tahdin.

3 viimeistä viikkoa oli tullut treenattua ankarasti joka päivä. Kroppa huusi Hoosiannaa kun aamulla aikaisin kalaan, kalasta iltavuoroon duuniin ja duunista yön pimeyteen lirkkimään. Treenit olivat menneet yli odotusten monen lajin osalta. Esim meille niin mystinen Säyne notkui 4 kertaa siimanjatkeena. Lahnaa nousi kolminkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna. Mustatokkokolo oli löytynyt. Liejutokot löytyivät ja olo oli luottavainen. Olo oli niin luottavainen, että viime hetken reittimuutos hyväksyttiin yksimielisesti. Treenien perusteella alkuperäinen tavoite 27 lajia muutettiin 28 lajiin. Sijoituksellisesti tähtäsimme sijoille 6.-3.

Sanoin ennen kisaa Paulalle että mun pitäis höyrytä 10 vuotta ennenkuin keksisin näin nerokkaan suunnitelman. Annoin reitille täyden tukeni.

Uuteen suunnitelmaan ei myöskään kuulunut kuvaaminen. Hyvin harvat olivat ne kerrat kun kisassa kaivettiin kamera esiin. Nyt lähdettiin tekemään oikeasti tulosta. Vuosi sitten kuvittelin että annoin treeneissä kaikkeni niin nyt vedin tuplasti kovempaa. Jos olisin halunnut nukahtaa hetki ennen kisaa niin ei olisi ollut mikään ongelma. Treenien runtelema kroppa pilkki jo ennen lähtöä ja haukottelin taukoamatta. Tästä on hyvä lähteä vetämään vuorokausi täysillä, nukkumatta, puutteellisin eväin.

Lähtölaukaus kajahtaa! Salosen Juhan reaktio on nopeampi kuin puoli-unisen kroppani. Salonen säntää edelläni kuin Karibu tundralla. Pinnistän kropasta kaiken että pysyisin perässä. Sytkäri lentää laiturille kolisten ja pumppuni vetää rytmihäiriön. Kännykkäkö lensi? Pakko kääntää katse taakseni. Sytkäri... jääköön sinne. Hyvä hetki pitää pieni tauko tupakoimisessa. Juoksen aloituskohtaan. Onget veteen. Seipi nousee 12:09. Ongimme hetken vielä ja ylös tulee salakka ja ahven. Lähdetään menee. Tuli mitä pitikin tulla.

Seuraava pätkä on sitten sen verran HYSHYS että päätettiin Paulan kanssa pitää omana tietonamme. Ajelemme ympäri Helsinkiä ja poimimme lajit uudessa järjestyksessä. Kaikki meneekin putkeen kunnes kohteena on Lahna. Edellispäivien treeneissä niitä nousi runsaasti. Mikä siinä lahnassa taas mättää. Onko laskenut vesi tukkinut Lahnojen suut vai puuttuuko syöteistämme tupakan katku? Lahnan kohdalla puhuimme ensimmäisestä PUMMISTA. Kaikki muu oli natsannut saletisti. Lahna luovutettiin ja seuraavaksi löysimme itsemme VKS:n muurilta vimpaamasta.

Muurilla oli taas ihan tarpeeksi viuhuvia siimoja. Vierekkäin ei päästy onkimaan. Hetken kuluttua kuului riemun kiljahdus kun isompi kala kokeili Paulan vavan kestävyyttä. Vimpako se siellä nousee? Ei prkl sehän on lahna :) Seuraavaksi notkuu mun vapa. Vimpa nousee heti perään. Ollaan taas kisassa mukana. Vielä haetaan Allikkosalakka ja sit käydään 10 lajin näytös.

Vimpa oli sen verran massiivinen että oli pakko punnaa. Vaaka osoitti lukemaa 390g. Ja eikun Viikinlammel. Olin viritellyt sellaisen ottipelin että kävelin rantsuun ja 4 sekuntia ja menoksi. Oli siinä taas muilla ihmettelemistä. Tarantellat lähti kohti Honkista.

Kello veteli jo vaikka mitä kun lyötiin 17 lajia tunnistukseen.

10 lajin näytölle tuli ajaksi 18:50. So Whot, kuultiin että oltiin aivan kirkaimmassa kärjessä.

Siitä vaan tunnistamaan lajeja ja purkamaan meidän hyshys-reititystä.

Matka jatkui mätikselle. Joen pinnan peitti joku ruskea schaiba. Mun minivaapuni eivät olleet iskussa. Onneksi Paula otti virppavastuuta ja koukutti 20 minuutin jälkeen suurimman mätishaukemme ikinä.

Ja kuvan hymyä riitti pitkälle kisaan. Lajeja kasassa 18 ja Kalapuikkojen kanssa hallittiin kärkipaikkaa.

Seuraavaksi suunnattiin silakan perään. Litkan avaamisessa kesti ja niin kesti silakallakin. Muurilta ei noussut silakkaa. Lisäsin litkaan ohutpeltisen hopeisen Professoriuistimen ja juostiin sillalle. Yksi lasku ja yksi silakka ylös. Laji 19 ylhäällä.

Seuraavaksi liidettiin kohti treenattua täpliskohtaa ruoholahdessa. Moikattiin Käpylän Jaria ja kuultiin ettei nouse edes täplistä. No eikun onget veteen ja 3 min ja täplis ylös. Kehoitettiin Jaria siirtymään meidän mestoille.Ruoholahden kanavalla oli kymmenittäin maratoonilaisia ja taisivat ihmetellä että mitä me siel kävästiin paris minuutis hakemas. Lajeja kasas 20.

Tuhatta ja sataa paineltiin seuraavaksi voimakkaita tunteita aiheuttavaan mestaan mätikselle. Tarkoitus oli lyödä jengille luuta kurkkuun ja aiheuttaa hämmennystä muissa joukkueissa. Kohteena oli uusi laji Helsingin maratooniin ja ajatuksena oli ottaa tämä yökala valoisalla. Kun saavuttiin mestoille niin ei satanut mutta salamoi ja jyrisi. Astelimme autolta kohti hot spottia ja luontoäiti päätti pistää sellaisen ukkosmyrskyn niskaan että hetkeen ei tullut mistään mitään. Pisarat loiskivat pinnasta korkeuksiin ja mahdotonta oli nähdä pinnan alle. Aikani kiertelin mestoilla ja sateen vähetessä siirryin takas tarkoille koordinaateille. Uusi laji Helsingin Kalamaratonhistoriassa oli käsissäni.

Nähtäväksi jää miten laajasti Teknos puhdisti Kivennuoliaisen kartalta. Asiaa en jätä tähän vaan aion käydä lähitulevaisuudessa selvittämässä.

Lajeja 21 kasas ja siirryimme kai ensimmäistä kertaa kärkeen. Tiukkaa oli vääntö kalapuikkojen kanssa. Ei voi olla satavarma. Fiilis oli huippu ja tiesimme että kuhaa ei ollut tullut treeneistä, mutta päätimme käydä rentoutumassa jigittelyn parissa ennen raivokasta lirkkiyötä. Ukkosmyrskyn jälkeen Kuhamestoilla vallitsi mitä mahtavin keli. Meri oli tyyni ja auringonvalon rippeet kajastivat kaukaisuudessa. Hymyilimme ja välillä nauroimme. Sanoin että koskaan en ole ollut näin rentona kisassa.

Kun kello löi tarpeeksi, oli siirryttävä lirkkimestojen suuntaan. Tultiin rantsuun ja kuultiin OV:ltä että liejutokkoapina könyää selkämyksiin. Sanoin et eiku mennää hakee se ekana pois. Joo puolet pimeästä ajasta etin liejutokkoa ja jätin kaiken muun lirkkimättä. Liejutokko PUMMATTIIN vaikka se oli treeneissä nälkäisempi kuin hietatokko. Lopulta oli siis pakko lirkkiä Hietatokko, Kivisimmppu, Kivinilkka ja Mutu. Mustatokkoja ei näkynyt missään. Vesi oli laskenut niin alas että treenikolo oli ilmassa. Taas tuli PUMMI mustatokosta. Lajeja oli kasassa 25 ja eiku suunnattiin kisan ekalle lämpimälle aterialle. ChicosBurgerit lärviin ja karppaamaan. Kaikki oli niinkuin pitikin. Karppi näyttii 5 cm ilmassa selkänsä ja melkein törmäsi kohoon. Mutta miksi ei kelpaa olemattoman pieni, vahva koukku, syötin peitossa. Ei vaan mene aina jakeluun. 2 tuntia vierähti siinäkin. PUMMI mikä PUMMI. Ja eiku suvannolle n. 05:30 puuttuvan kuhan perään. Välillä vetelin lusikalla toutsia, mutta tuloksetta. Väsymys alkoi painaa toden teolla. Jigitin, mutta pilkin. Kokemus sekin. 2,5h oli jigitelty ja pakko oli tehdä jotain eri tavalla. Siirryttiin tois pual jokke ja siel se kuha venaskin.

Kun nostettiin kuhaa ylös niin katoin et ei juma se on hieronu pyrstöstään pari sentiin veks. Ja eiku mittanauha kehiin. 42cm thank you ja Kiitos. Laji numero 26 handussa.

Kuhan ja Kirbeli härdeemin väliin mahtui erinäisiä säyne viritelmiä, jotka tuottivat tuttua PUMMI leimaa.

Loikataas suoraan kirbeli härdeemiin. Ensimmäistä kertaa päätettiin ottaa kirbeli onkimal. Olin viritellyt mielestäni hyvät vehkeet ja ei siinä kauan mennyt ku kirbeli sinetöi lajimääräksemme 27. Koska liejutokko oli monelle niin vaikea, olimme tyytyväisiä itseemme ja totesimme että pääsimme tavoitteeseen.

Vaikka väsymys ylsi kisassa rekoordi sfääreihin niin silti olimme rennompia kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä meidän oli vuoro ottaa hetkellisesti vastuu Luoteis-Helsinkiläisestä Letkeästä kalastuksesta. Tänä vuonna suurin harmituksen aihe oli kisoista puuttunut Siloneulojen joukkue.

Vasta kun tulokset julkistettiin niin kuulimme sijoituksemme. Viides sija lämmitti mieltä ja saimmehan hetkellisesti kokea miltä tuntuu painella kisan kärjessä. Nyt kun sitä pääsi maistamaan, ei meitä pysäytä enää mikään. Seuraava tavoite ei voi olla mikään muu kuin palkintopallille.

Kiitokset Järjestäjille, avustajille ja kanssakisaajille. Tää on paras harrastus ikinä.

Onnittelut AC Deliriumille, Kalapuikoille ja Kuningaskalastajille kärkisijoista. Mutta lisäisin pienehkön kehoituksen varovaisuuteen nimittäin vuoden päästä voi tuuli käydä Podiumilla.

KIITOS KIITOS KIITOS! :) Kaikille kaikesta!