Ennätyksiä Ennätyksiä... Aurinko paistaa vuoden pimeimpään aikaan.

8.11.2013 kamat oli pakattuna hyvissä ajoin. Duunissa hikoilin tuskasta millon kello armahtaa mut kalamehtälle. Suoraan portista autonkyytiin ja nokka kohti Säkenöivää SaloCityä. Ihmetys oli suuri kun kurvailtiin Salon ytimeen, että mikäs tälle uinuvalle kaupungille nyt on tullut kun ruuhkaa kuin kehillä konsanaan. No jälkeen päin kuultiin että tuhannet marssivat 9.11. sairaalan puolesta Salossa. Mahtuipa Salon viikonloppuun vielä tanssikilpailuitakin. Hotelli oli täyteen buukattu. No mutta meidän suunnitelma oli yöpyä Salossa, että pääsee ajoissa Airistolle Simppujahtiin. 

Salossa huitastiin hotla-aamiaiset nassuun ja singahdettiin pikataival Airiston aalloille. Kummastus oli taas suuri kun laiturilla heilui kolmisenkymmentä kalastajaa. Nopeasti tajuttiin että silakkaahan ne on litkaamassa. Rynnittiin läpi litkaajamassan kohti laiturin päätyä ja ihmeteltiin kun litkat nousivat ylös täysinä kuin keväällä konsanaan. Meillä oli vaan simput mielessä.

Hiljasta oli simputtaminen. Ei maistunu pilkit ei jigit. Tylsää touhua kun vierestä revitään ämpäritolkulla kalaa.

No mutta fongariltahan löytyy muuntautumiskykyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lätkäsin pilkin ylle tapsiin pari kiiltävää koukkua ja eiku täyttää kassia Silakoilla. 9 kappaletta vetelin niitä pilkillä vaikka sitten mateelle syöttikaloiks. Litkamiehet täyttivät ämpäreitä kuin parhaaseen aikaan keväällä.

Tosin ihmetys oli suuri kun puoliltapäivin silakat lakkasivat syömästä kuin seinään ja kaikki alkoivat pakkailemaan kamoja samaan aikaan.

Lähettiin siis kohti Stadia, mut fongareilla on aina mutkia matkassa. Itsekkään niistä ei etukäteen tiedä ennenkuin autolla ollaan kohilla. Ja eiku tiukka oikee Lohjalle. Se ärsyttävä 5-piikki puuttuu viäläkin. Pelättiin tietysti että taas kolmannen kerran olisi rakennustyömaan aidat meidän ja fongojen välis. Onneksi ei ollut. Päästiin uusitulle rantareitille.

Näky oli hiukan masentavan hämmentävä. Lammikot silmin kantamattomiin kuivina.

Onneksi löytyi jokunen lätäkkö. Ja eiku 5-piikki mehtälle. Raivoisaa yritystä ja unelmien päätös reissulle. Uusi Fongoennätyslukema 41 oli totta. Kun 5-piikki nappasi syötin niin ihmettelin että ompas iso. Piti oikein kädessä ihmetellä että onko oikeesti 5-piikki.

Ja eiku mittaa esiin ja lukemaa Faceen. En muistanut paljon 5-piikin ennätyslukemat olivat.

Siinä se nyt möllöttää. Uusi tuleva Suomen Ennätys jos ei joku Urvelo lähe tän blogitekstin innoittamana rikkoo sitä. Vanha vapavälinein ennätys oli 48mm ja haavi ennätys 51mm.

UUDET SE-LUKEMAT

53MM

Fisu venaa pakkases et pääsee RKTL:n kätösiin. Erä-lehden kisaankin aattelin ilmottaa jos ne suostuis olee yhteyksissä muhun. 

Olipahan NASTA viikonloppu .... Soronoo seuraavaan kertaan. Haetaan varmaan emännälle made-fongoo.

Pätkä Pitkäkoskea 1.9.2013

Naisväki suuntas aamusta uimahallille ja mihinkäs minä sitten? No tietysti Vantaanjoen Pitkäkoskelle. Jos uistimeni sattuvat lentämään sinne minne tähtään, niin siitä voi syyttää miljoonia treeniheittoja Pitkäkoskella. Ylivoimaisesti eniten olen aikaani tuhlannut tuohon pätkään Vantaanjoesta. Kattelin säätiedotuksista, että vois olla sateen mahdollisuus ja lätkäsin kahluukamat niskaan. Kahluukamat johdattivat minut tällä kertaa Pitkäkosken ehkä parhaalle pätkälle.


Pitkäkoski alkaa maantiesillan yläpuolisesta pohjapadosta. On syyskuun ensimmäinen päivä ja todennäiköisesti joessa on jo nousukalaa. Hetki siltakuvan ottamisen jälkeen padon yläpuolella hyppäs jotain isoa ilmaan. Harmillisesti näin vain pärskeet kun joku iso mäjähti pintaan korkeuksista.

Yleensä kannan mukana virppaa ja perhovapaa. Ekaks heittelen mestat perholla ja perään virpalla. Alotin padolta viskelee hopeista streameria ja perään punasta hornettia. Padon alla ei tapahtumia. Sillan alapuolelta alkaa pienehkö virtapätkä, joka laskee suvantoon. Virran niska on ollut hyvä kirjopaikka keväisin ja alkukesäisin. Suvannon puolelta olen sen sijaan saanut elokuussa 2009 suurimman taimeneni 2,7kg.

Suvannolla vaihdoin perhoksi wolframi-painotteisen puna-musta-putkiperhon ja virpalla uitin erilaisia Lotto-lippoja ja Onni-vaappuja. Ensimmäinen tapahtuma oli pikku hauen-pulikka. Kiertelin suvannon rannan puolelta pitkin litimärkiä ryteiköitä. Tämä ryteikkö pitää useimmat kalastajat parhailta paikoilta pois. Muutenkin paras pätkä (Suvannolta ---> riippusillalle) on parempi edetä kahluukamoilla. Ranta on aika ryteikköistä ja parempi heittää virppaa/perhoa rannasta irti kahlaten.

Ja tulihan sieltä nopeasti saalistakin. Tumma Lotto-lippa, josta alla myös kuva,  oli päivän paras viehe. Kirre oli alle kilonen ja sätki ittensä irti niin aattelin, että uikoot takasin. Aattelin et jos kerkeen ottaa kuvaa ni sit kerkeen. Siihenhän se kirre sit jäi poseeraamaan ihan urakalla.

Siitä se sit lähti pirteenä takas koskeen. Siellä se vie tilaa taimenilta ja tuo iloa jollekin toiselle kalastajalle. Tänään oli mielessä kalastuksen ilo ja nautinto ennemmin kuin puukon heiluttelu.

Alla ottipeli. Ottipeli olikin loppureissun aivan ylivoimainen. 3 tärppiä niin että näkyi 1-2kg kalan kylki. Pikku hiljaa alkoikin ripottelee vettä ja kyllä siellä tuli litmäräksi kastuttua.

Ja olihan sitä jo 4 tuntia kalasteltu.

Siellä niitä kaloja on. Kahluuvermeet jalkaan ja hakemaan pois. Aina on mahdollisuus saada nousukala siimanpäähän. Rauhoitus alkaa vajaan parin viikon päästä, joten eikun mestoille. Sateet nostaa virtauksia ja kasvava virtaus laukaisee kalojen nousuhalut.

Välillä ihan vaan kalastusta. Pikku kalaa oli runsaasti koskessa. Kun huuhtelin haavin niin haavinpohjalle ui 5 pikku salakkaa:) Ahvenet näykkivät perhoa jäämättä kiinni ja särjet ja salakat mussuttivat jotain pintahilsettä. Fongarikin osaa kalastaa :)

Lopuksi kuva viime viikonlopulta enkka ahvenesta. Ahvenella painoa 550g ja mittaa 36cm. Seuraavaksi ehkä palataan fongauksen pariin 5-piikki-mehtällä. Soronoo!!! :)

Purotalkoot Pakkalassa , Krakanojasta Pakkalanpuroksi 19.8.2013 Kuvagalleria

Duunista pääs luistaa suoraan lapparin varteen sorakasojen keskelle. Eipä tuu mieleen milloin viimeksi ois niin monta tuntia lapioinu/ kärränny soraa. Meikäläisen ekat purotalkoot ja ihan nasta keikka. Hyvää jengii ja hyvä fiilis. Alla muutama kuva taimenen pelastus talkoista. Soraa jordaaniin ja vesi selkeytyy ja hapettuu. Mätimunat ei delaa hapettomaan mutapohjaan. Puron ilme muuttui ja tylsähkö tasavirta muuttui kohisevaksi puroksi.

Avauspuheenvuorossa hankkeen kummi Jasper Pääkkönen

Ensimmäiset ämpärilliset soraa.

Pikkuuse lapioitavaa , matkaa purolle 30m.

Lähtötilanne

Soraa mestoille. DHL edustettuna.

Isojen kivien asettelua

Nälkä pääs yllättämään. Onneksi oli purtavaa tarjolla.

Parempi jättää kuvaamiset ammattilaisille.

Linkki ammattilaisen ottamiin 50 kuvaan:

http://www.tuomasheinonen.com/blog/krakanoja-pakkalanpuroksi-kunnostalkoot-kaynnistyivat-19-8-2013/

9.-11.8 Ankerias tuumailua ja Sprintti Kalamaraton

Perjantaina 9.8. duunin jälkeen ampaistiin kohti Bodomin Ankeriailla kyllästettyä lätäkköä. Bodomille kun suunnittelee vakavissaan Ankerias reissua, on muistettava, että kaikki ei mene kaikilla aina ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin jos tarkoitus on viettää yöt murhaniemessä. Tällä kertaa ajattelimme saada niemelle uutta ja positiivisempaa kaikua.

Päätimme virittää välineet ja syötit huippuunsa ja lisättiin myös vapojen määrää. Tällä kertaa tarkoitus oli ihan oikeasti ottaa Ankerias pois kuleksimasta. Fiilikset olivat korkealla ja olimme kuulleet rohkaisevia tarinoita Bodomin katiska Ankerioista.

Ankeriasongelle on parempi ottaa frendi mukaan. Välillä kului tunteja ilmaan mitään tapahtumia. Sitten kun tapahtui, niin siellä täällä kilisi kellot. Ensimmäisenä yönä yhtä siimaa lähettiin viemään. Vastaisku ei koukuttanut kalaa. Ehkä hosuttiin taas.

Tokana yönä mäskättiin tuplasti mestoja. Viereisiltä Venäläisiltä Ankeriaanonkijoilta kuultiin että olivat viikko sitten saaneet ankeriaan ylös asti. Neuvoivat jopa mihin kannattaisi veneellä mennä kokeilemaan, mutta yön pimeydessä en aivan ymmärtänyt koordinaatteja. Venäläisillä oli myös joissakin vavoissa vain herneitä syöttinä. Itse en tähän syöttiin tahdo uskoa.

Nuoriso temmelsi niemissä koko yön. Poppi raikasi ja Basso jumputti niin , että maa tärisi. Venäläisetkin osasivat sanoa että ei tästä tuu mitään. Ei tullutkaan. Toisen yön saldo oli matonipulla läski-särki ja kalanpalalla 48,5cm kuha. Hetken nostattivat sykettä että josko nyt se Ankerias on siellä. Kuvia ei tullut otettua kuin pikku risunuotiosta.

 On Bodomissa ankeriaita. Toinen juttu on kuka niitä vetelee vapavälinein.

Ja eiku pari tuntii unta palloon ja kyyti oli tulossa hakemaan Sprintti Maratoniin. Kelit olivat kohdillaan. Porukkaa oli enemmän kuin edellisvuonna. Nyt oli sen verran väkeä, että alkoi tulla jo kisa tunnelmaa. Kisa alkoi ja laahustimme sillalle. Muut taisivat aloittaa koho-ongilla ja ihmettelivät kun nostin pohjaongella pikaisesti Lahnan ja Täpliksen. Salakan otin jo sitten koholla, mutta sorva ei koho-onkeeni löytänyt. Ympärillä kuitenkin nousi sorvia ja hukkasin varmaa 30min ennenkuin älysin vaihtaa paikkaa. Menin paikkaan jossa ei ollut kaislikkoa ja yritin pasuria, ahventa ja särkeä. No ensimmäisenä tuli sorva ja kyllä vähän harmitti se kaislikonreuna Sorvailu ilman sorvaa. Nopeasti tuli myös Ahven ja tein ratkaisun, että kamat jää tähän ja juoksen kalojen kanssa tunnistuttamaan viittä lajia. Mulla oli kutina, että olen kärkipäässä. Ja niinhän siinä kävi että mun 12:01 tuodut 5 lajia olivat kisan nopeimmat. Toisiksi nopein aika oli OV:n 12:03.

OV tulikin rantaan etsimään mua 5 lajin näytön jälkeen ja lähdettiin kiertää mustikkamaata. Kohteina olivat särki, pasuri, kiiski, hauki , kivisimppu ja seipi. Kierrokselle kului lähes koko kisa-aika ja säkkiini oli ilmestynyt vain särki. Tulin takas honkaluotoon ja muitten saaliita tutkailemalla päädyin onkimaan Pasurini Mikko Joensivun vierestä. Mikolta kuulin myös Seipien läsnäolosta. Koska kiiskiä ei näyttänyt kenellekkään nousevan, niin vietin viimeisen kisatunnin seipipaikoilla.

Loppujen lopuksi jäin tuohon seitsemään lajiin. Yhdellä lajilla jäätiin ykkössijasta, koska mulla sattui olemaan nopein femman-aika. Timi Laitinenhan sen ainoon kiisken kisas sit vetikin vielä viimeisillä kisaminuuteilla.

Onnittelut 8 lajia saaneille Timille ja Juhalle. Kolmossija lämmittää kuitenkin mieltä. Kiitos kanssakisaajille. Ja kiva oli huomata, että nuorisosarja oli kasvanut suuriin mittoihin.

Kisakuvia voi katsella seuraavasta linkistä :

http://www.tuomasheinonen.com/blog/sprintti-kalamaraton-kalastuskilpailun-kuvia-11-8-2013-paivalta-honkaluodolta-ja-mustikkamaalta/

KALAMARATON SPRINTTI TULOKSET 11.8.2013

TULOKSET (järjestys samalla tuloksella ratkaistiin aikaperusteella)

Aikuisten sarja

1. Timi Laitinen 8 lajia (ässä KIISKI) 12.28

2. Juha Salonen 8 lajia (ässä KIVISIMPPU) 12.29

3. Antti Saarikoski 7 lajia 12.01

4. Olli Varhimo 7 lajia 12.03

5. Roope Jansson 7 lajia 12.49

6. Janne Lampinen 6 lajia 12.33

7. Veijo Nikula 6 lajia 14.42

8. Mikko Joensivu 6 lajia (ässä SEIPI) 15.00

9. Fredik Kankare 6 lajia 15.05

10. Ari Ahtiainen 5 lajia 14.22

11. Kristian Kankare 5 lajia 14.43

12. Seppo Kankare 5 lajia 15.27

13. Tapio Keisteri 5 lajia 15.29

14. Otto Alanen 5 lajia 15.35

15. Timo Salo 5 lajia 17.00

16. Piia Sieppi 4 lajia 17.00

17. Janne Partanen 4 lajia 17.00

Nuoret alle 15vuotta

1. Sonja Lampinen 5 lajia (ässä VIMPA) 14.23

2. Aksu Ora 5 lajia 14.44

3. Oliver Alanen 5 lajia 15.35

4. Valtteri Ahtiainen 5 lajia 15.45

5. Robert Ristoja 5 lajia 15.57

6. Olivia Salonen 4 lajia 17.00

7. Lauri Hekkilä 4 lajia 17.00

8. Ahto Hekkilä 1 laji 17.00

40 kriisi ja 40 suustakoukutettua vapavälinein + Tuuskin monsterit

Myönnän, että olen hiukan kilpailuhenkinen. Alkusysäyksen  neljänkymmenen ristiretkelleni antoi ystävämme Jerry Tapion facebook heitto " No nelkythän löytyy jo stadin vesistä". Ensimmäistä kertaa lähestyin tuolloin, 2 vuotta sitten , kolmenkympin rajaa. Jerryn heitto sai haastemaisen kaiun takaraivooni. Ennen kuin voi vetää 40 stadista, on kyettävä ylipäätänsä rikkomaan 40 raja. Kun pääsen neljänkympin kuningasten kerhoon, voin tasapuolisesti väitellä kuinka hankalaa voisi olla 40 lajia stadista, saati suustakoukutettuna.
     
    Viime vuonna jäätiin toista kertaa putkeen lajimäärään 39, kun sekä Toutain ,että Karppi, päättivät pysytellä loitolla listoiltani. Silloin ensimmäistä kertaa olin varma, että 40 tulee rikkoutumaan. Sehän oli matemaattisesti laskettavissa. Vuonna 2013 täytyisi saada Toutain tai Karppi ja rajarikkoutuisi. 25.5.2013 notkui stadilainen Toutain käsissäni. Nyt oli vain kyse, mikä laji olisi numero 40. Minkälainen muistikuva rajan rikkomisesta jäisi loppu elämäksi.

Reilu viikko sitten huomattiin, että kerettäis käydä Porlan lammikoilla nappaamassa 5-piikki numeroksi 40. Porlaan päästiin ja ajoittain 5-piikit kävivätkin pinnan yläpuolella. Mutta oliko alitajunnassa että numero 40 sopisi paremmin jollekkin muulle lajille. 5-piikki jäi saamatta. Turhaan ei kuitenkaan Porlassa kykitty koska Paula rikkoi ensimmäistä kertaa 30 rajan.

Mikä olisi sopiva laji rikkomaan tuon himoitun kurkorajan. No tietysti majesteettinen Karppi tietysti. Sen verran näissä hommissa on x-factoreita, että majesteettisen kokoiset Karpit unohdettiin. Lähdettiin kartoittamaan stadin karppeja. Mestat olivat selvät. Tonteille on viskottu useita kiloja mäskiä tänäkin vuonna. Paula on sieltä Karppibojonsa tälle vuodelle jo onkinut.

Ja eikun Perjantaina 2.8.2013 suoraan iltavuorosta 20:00 maissa matkaan. Kelit lähentelivät täydellistä. Kohtuu tyyntä ja hellettä. Tutuille mestoille mäskiä ja kerta kerralta hiotummat viritykset pyytämään. Kun onget olivat pyytämässä. Sytytin tupakan. Katsoin vedenpintaa josko jossain näkyisi uintivanaa taikka pilkahtavaa evää. Aurinko laskeutui kerrostalojen taakse. Oli kulunut 15 minuuttia kun alkoi tapahtua. Otin vavan käteeni ja kala koetteli siimaa kolmesti 5 metrin syöksyn verran. Paulalle ei tarvinnut sanoa, että tuu haavitsemaan. Haavinainen oli salamana rannassa. Minuutin nautiskelun jälkeen karppi keikkui haavissa.

Tää Rivipeilikarppi olikin paljon rauhallisempi kuin edellinen Paulan saama. Aivan kuin tyyppi ois tajunnut, että nyt kuvataan ja sille ei voi kukaan mitään.

 
Kaunis yksilö. Fongo numero 40. vapavälinein suustakoukutettuna, suomen vesistöistä, kalenterivuoden aikana. (7kk 1d 21h) Kolmen vuoden ristiretki tuli päätökseensä. Olo oli kevyt. 5 kuukautta vuotta jäljellä ja kaikki loput fongot ovat vain plussaa. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen voin nyt kalastella ilman pakkofongoneurooseja.

No eipä siinä kauaa kulunu ku ajatukset siirtyivät Ankeriaaseen ja olihan jo seuraava päivä...

3.8. TUUSULANMEREN YÖ

Alustavasti piti lähteä 20:00 ajelee kohti Jäkee, mut oikeesti ei malttanu odottaa ja niinpä läksin 19:00. Valoisalla on hyvä viritellä vehkeitä ja onkia täkykaloja ankeriaalle.

Sorsan perkeleet tekivät heti selväksi kuka täällä syö maissipuurot pohjasta. Siivekkäät ystävämme lähentelivät ärsyttävyydellään vihaisia joutsenia. Vihaisia sorsat eivät olleet. Täysin päinvastoin, täysin pelottomia. Koskaan eivät sorsat ole esittäneet niin suurta roolia kalareissusta.

Aluksi ongittiin tarpeeksi pikkukaloja ankeriaalle ja viriteltiin ankerias ja karppiviritelmiä. Jos joku havaittiin huonoksi niin eiku vaikka koko viritys aivan uusiksi. Odoteltiin että rannat vapautuivat kaljoittelevista nuorista ja vallattiin n.50m matka rantaa vavoillamme.

Aurinko laski, mutta ei ollut kylmä. Hyttysetkin olivat kumman hiljaa. Ajoittain kellot kilahtivat ankeriasongissa, mutta tämä yö ei ollut ankeriaiden...

Ei siinä kauaa mennyt kun alettiin tehdä havaintoja hissukseen lipuvista selkäevistä ja mäskillä kohti pintaa nousevista pyrstöistä. Mä en siinä vaiheessa ollut vielä niin karppien peräs. Yhes vavas oli mulla maissit, joita sai 5 minuutin välein lisätä nälkäisille pasureille.

Aika kului ja keskustelun aiheeksi ponnahti useammin ja useammin paljonko meillä on vielä aikaa. Odoteltiin jo aamun valaistumista. Mielessäni luovutin jo ankeriaan saamiset. Keskusteltiin niitä näitä ja

BOOM!!!! Baitrunneri huutaa täysillä Weksun vavassa. Weksu syöksyy vavalle ja minä hapuilen haavia. Matalassa poukamassa ryntäilevä kala nostaa mahtavia aaltoja rikkomatta veden pintaa. Iso on kiinni. Iso ainakin minun mittapuulla. Kala syöksyy kohti rantaa vasemalle meistä. Alkaa pikku hiljaa väsyä. Hypin rantakivillä ja onnistun ujuttamaan karpin haaviin pikaisesti. Koskaan eläessäni en ole nähnyt niin suurta Karppia. Mahtava elämys olla mukana tilanteessa, vaikka kaverin karppi.

Kysyn Weksulta : 6 kiloa? Weksu vastaa et no ei oo.

Karppi punnataan köykäisellä pyyheliinalla. Puntari näyttää 6,45kg. Upea otus. Ensimmäinen Nahkakarppi minkä livenä näen. Sykkeet ovat korkealla. Nyt alkoi mullakin tulla mieleen että elämäni suurin kala on ollut 4,7kg hauki. Rikkoutuisikohan rekoordit tänään?

Karpin jälkeen seurasi taijanomaiset parituntia kun seurasimme isoa karppia mäskillä. Kyykyssä kuiskailimme, milloin karppi nappaa syötin. Karppi ei napannut syöttiä, mutta intensitetti, jolla toivoimme kalan nappaavan oli jotain ennen kokematonta. Kyykkyasennossa kytättiin karppia, hetkeksikään ei voinut päästää katsetta harhailemaan. Siirryin aina sen vavan luo, jonka syötin, kuvittelin karpin nappaavan.

Kello 05:00 saapui perkeleen sorsalauma suoraan karpin päälle ja karkoitti kalan pois. Voi Jumalauta että mä kirosin niitä sorsia. Alettiin pakkaa kamoja. Tää tais nyt olla tässä.

Mul oli kamat kasas ja Weksun kamat autossa. Päätin viel poltaa tupakan ja siin höpöteltiin ja oltiin just lähös. Kuitenkin huomattiin et sorsat hävis ja mäskille oli lipumassa vähintään kuuden kilon karppi. Weksu sai mut suostuteltuu viel kokeilee yhel weksun vaval hetken aikaa.

Ja 10 minuutin pääst siima kiristy ja karppi lähti säntää. Samalla Weksu säntäs autolle hakee haavii. Minä taas ihmettelin miksi jarru ei kiristy. Mun keloissa on takajarru, mut weksun kelas olikin etujarru. Veivasin jotai väärää mutterii ja Karppi paineli 20 metrii lumpeikkoon. Weksu tuli rantsuun ja sano et mähän sanoin et se on etujarrullinen. No ei siinä tilanteessa voinu ku tsiigaa sitä ohjusta ja kuunnella sitä kelan huutoa. Helevetin magee elämys ekaa kertaa elämässä. Varmaan 60-70m syöksy yhteen menoon.

Peli ei ollut menetetty. Karppi oli 20 metrii lumpeiden seassa, mutta oli jo pikkasen väsähtänyt, että sain sitä tulee pinnassa niin, ettei se sotkeudu lumpeisiin. Weksukin huomas et kohta se tulee lumpeista ulos. 2 kertaa Karppi kierähti pinnalla että tajus minkä kans sitä taistellaan. Oli enää metri lumpeista pois. Nyt viimeinen vetäsy. Ja Räps! Koukku irtos huulesta. Voi elämä. Ois nyt tullut näytille. Satavarmasti taistelin elämäni isoimman kalan kans. Hieno hetki.

Ei muuta ku ens kerralla jarrut säädetään valmiiksi kuuden kilon kaloille ja uutta yritystä. Tosta reissusta ei todellakaan voinut muuta kuin innostua entistä enemmän ison Karpin onginnasta. Palataan asiaan kun rekoordit paukkuu.

Tää on taas yhteen putkeen kirjotettu, eikä ny jaksa ees kirjotusvirheitä ettii.

Kesälomien jälkeen... missä mennään?

Pari päivää miettinyt miten aloittaisi tekstin. Pitkä tauko pistää runohanat kiinni ja hienot hetket eivät välttämättä rekisteröidy blogiin ansaitsemassaan loistossa. Lomia vietettiin kuukausi putkeen ja nyt on kerennyt jo homehtua leipätyössä toista viikkoa.

Emäntä pamautti heti lomien alkuun Karppifongon kun odoteltiin lähtöpäivää etelän lämpöön. Ilman suurempia odotuksia ongittiin Helsingin rajojen sisällä karppia lähinnä kalamaratoonit mielessämme.

Jo joutui armas aika ja tuli aika lähteä sinivalkoisin siivin kohti välimeren kirkkaita vesiä. Fiksuna miehenä ajattelin että kai ne välimeren kalatkin PowerBaitin kumitoukkia purevat, mutta luulo oli väärä.

Tuli taas kerran käräytettyy olkapäät. Tästä on tullut selkeestikin perinne. Kun saa ongen käteen ja näkee kalat niin ei tuu ajateltua kuinka se punainen väri kuumottaa olkapäitä loppu loman. Tekotoukat eivät siis kelvanneet millekään lajille ja suosittelen käyttämään esim katkarapuja.

Rodini-puistossa käytiin tsiigailee karppeja ja näkyihän niitä taas. Vesi vain heijasti niin pahasti että kuvat eivät oikein onnistuneet. Kiva kuitenkin vaeltaa hetki varjossa.

Tällä kertaa kalastus ei ollut niin tapetilla Rodoksen auringon alla. Kiva oli vaan löhötä biitsillä tai Poolilla lataamassa akkuja. Ainakin meikäläisen henkinen jaksaminen tarvii ajoittain yliannostusta SolarPoweria. Asiaa auttaa myös, että mun ja duunimestojen väliin asennetaan tarpeeks monta tuhatta kilometriä. Thank you Rodos ja eiku takas Suomen maalle.

Matka jatkui kohti Paltamon yötöntä yötä. Mukaan otettiin jopa talousvaaka uutta Seipin Suomenennätystä varten. No seipeistä ei näkynyt jälkeäkään. odotukset olivat korkealla myös kiehimänjoen kuhakarkeloiden suhteen. No ei siel uinut ainuttakaan kuhaa. Kuvassa Kiehimänjoki laskee Oulujärveen. Vuosi sitten kuhia nous niin paljon kuin ois napannu nostella. Oltiin muutama viikko liian aikaisessa.

Mökkirannasta käytiin öisin uistelemassa ja ihmetys oli suuri kun Jesse-vaappuun puri ensimmäinen mittakuha uistelemalla Oulujärvestä.

Pieneltä näyttää kuvassa 50cm 920g Kala.

Uistelemalla nousi myös ahventa ja haukea. Voiko tosta nyt enää lomailut mennä paremmaksi?

Eräänä päivänä päätin suunnata läheiselle Varisjoelle harjuksen perään. Kauaa en kerenneyt yksikseni piiskata jordaania kun seuraan liityivät paikalliset Harjuspäälliköt Kalle & Sauli. Etelän miehelle on jotenkin käsittämätöntä , että pyydetään liittymään seuraan. Vantaanjokea kun 10 vuotta piiskaa niin ei tulisi mieleenkään lähestyä kymmeniä kalastajia, jotka kyttäävät omaa vuoroa parhaille mestoille. Ennakkoluulottomasti lähdin kuitenkin jätkien messiin. Ensimmäiseksi opin, että vähintään joka toinen sana on Pöljä. Kieliopillisesti en ole satavarma oliko kyseessä adjektiivi vai onko Pöljä vallannut suuremman osuuden paikallisesta kieliopista. Pöljä tilanne piti hymyn herkässä

Pikkasen harmittaa että jätkien poseerauskuva on pöljästi tärähtänyt.

Varisjoki mutkittelee Kivesjärven ja Oulujärven välissä useamman kilometrin. Meidän kolmen kopla tahkosi virtapaikkoja varmaan kolmatta kilometriä. 50-100 metrin välein löytyi herkullisia paikkoja tavoittaa Harjus. Sauli veteli ensin nenäni edestä 2 Harjusta ja Kalle kiersi veistä haavassa ottamalla vielä yhden lisää. Jossain vaihees jätkiäkin alkoi harmittaa mun Harrittomuus ja pääsin jatkuvasti parhaille paikoille jätkien opastamana. 4-5 tuntia oli takana ja lähdettiin takas kohti Hakasuon Myllyn parkkipaikkoja. Kopastiin vielä parhaita paikkoja ja lainasin Kallelta sopivampaa perhoa.

Viimesillä hetkillä perhoa vietiin ja en ollut uskoa että Harjus se minunkin siiman päähän eksyi. Kuvauksen jälkeen alkoi sataa lähes kaatamalla ja suoritettiin pikamarssi kohti Myllyä.

Kiitokset Kallelle ja Saulille opastuksesta. Harjus oli fongo numero 38. ja jätkätkin kiinnostuivat ainakin kuuntelemaan mitä kalabongaus oikein on.

Emäntä soitteli saunaan ja kiire oli kova. Kiire loppui kuin seinään kun Myllyllä kävi selväksi että olin jättänyt autoon valot päälle ja akku oli täysin tyhjä. Piti siinä tupakka sytyttää ja tuumata hetki ennenkuin uskalsi lähteä joelle etsimään lisävirtaa autoilijoilta. No onneksi ensimmäinen kaveri vastasi samantein että tottahan toki sulle järjestetään virtaa. Lande on mahtavuutta kuten myös Landet. Hiljaseksi vetää Helsinkiläisen. Ehkä eläkevuosia vietetään sitten kalastellen Landella. Siellä missä aistit Suomalaisuuden juuret. Siellä missä tunnet olevasi kotona. Kiitti Kalle & Sauli hienosta retkestä Harjuksen perässä.


Eipä aikaakaan kun löysimme itsemme saimaan kanavalta miekkasärjen perästä. Ei siellä ollu miekkasärkiä eikä paljon muutakaan kalaa. Alunperin 2 päivän onkisessioksi suunniteltu pysäkki lyhennettiin yhteen. Ja matka jatkui kaverin mökille ruokolahdelle. Ruokolahdella uisteltiin ilta ja yö jigitettiin syvänteitä ja lirkittiin madetta rantsusta. Ainoot tapahtumat olivat 2 kivisimppua lirkkimällä.

Matka jatkui kohti Karvionkosken kuohuja. Yhden 43cm taimenen käytin haavissa ja päästin pois. Jälkeen päin mietitiin että rasvaevä taisikin olla vain istarille kasvanut rusto ja tietysti se oli se ainut 4 päivän reissun ruokakala.

Eräänä yönä päätin tiirailla lampun valossa mökkirantaa. Tämä kannatti ja kolmatta vuotta putkeen Made on vuosifongonumero 39!

On heinäkuu ja sivutaan ennätystä. Vuotta on vaikka millä mitalla jäljellä. Seuraavat kohdekalat ovat Karppi, Ankerias, 5-piikki ja kampela. Luulisi 40 suustakoukutetun rajan rikkoutuvan tänä vuonna. Palataan viikonloppuna taas asiaan. Kireitä lukijoille! Soronoo!

8.-9.6. Piikkareita ja villasukkia

Lauantai 8.6. aurinko porotti hellejakson viimeisiä kertoja. Ilmat olivat kylmenemässä, mutta vielä kerkeis kärventyä. Loisto kohde kärventymiselle on Hausjärveläinen HYShys-lampi. Sieltä löytyy fongarille piikkarii ja rutkuu. Perheen pienimille mahdollisuus uimiseen.

Uimakamat olivat messissä, mutta kun saavuttiin lammelle niin ei se keli enää niin helteinen ollut. Ja eikun asiaan eli piikkaria metskaa. Tutut kuviot ja onget veteen.

Pakko oli käyttää tilaisuutta hyväksi ja laittaa Duracelli kuvaamaan. Voi elämä sitä kuvien määrää mikä kameran muistikorttia kuritti. Gepardin lailla Duracelli lauko 110 kuvaa sekunnissa.

Piikkareita ei kauan tarvinnut hakea. Kymmeneen minuuttiin kaikilla kolmella komeili uusi vuosifongo Piikkimonnista. Mulla numero 37. Paulal 27. Duracellil tais tulla vasta vuoden kolmas.

Ongittiin kuitenkin ihan kokonaiset 15 minuuttii ja Duracelli vetäs ainokaisen Ruutanan. Hänelle fongo numero 4.

Tohon oli hyvä päättää maratoonarimainen lajinhaku rasti.

9.6. oli tarkoitus täydentää Elis-Arkistoa vähintäänkin viidellä lajilla. Kohteina olivat Turska, Nokkakala, Isosimppu, Vaskikala ja Kampela. Merireissua oli suunniteltu varmaan vuoden ajan tai ainakin aktiivisemmin 6 kuukauden ajan.

Meitä oli 3 jannuu lähös eliksiä jahtaa, sekä kippariks hommattu Kalakettu.

www.kalakettu.fi

Opas alan eliitistä ja välineet sen mukaiset.

Lauantai ilta venähti pitkälti sunnuntain puolelle kun virittelin viimeisiä fongaushärpäkkeitä. Reilu nelisen tuntii unta palloon ja kello herätti. Markku ja Weksu kurvasivatkin kohta pihaan ja eiku matkaan. Kohdesatama ei ollut kaukana. Kirkkonummen alueelta startattiin ulommas. Linkistä liikkuvaa kuvaa.

http://www.youtube.com/watch?v=HysB66muJUU

Ensimmäinen laji oli Turskan pilkintä. Suosiolla vaihdoin himasta raahatun siikavavan Weksun jäämeri-vapaan. Syvyyttä ei ollut huimasti jotain 30m jos oikein kuulin tuulessa ja tuiskussa. Pilkillä oli painoa 250g. Pilkkiin kalanpala syöttiä ja pilkin ylle koukkulitka. Ja eiku veivaa ylös alas. Kaiku lupaili kaiken näköistä hirviösilakoista metrin monstereihin. Vaan eivätpä pilkkimme kelvanneet.

 Pyörittiin aikamme hehtaarin alueella ja veivattiin ranteet saikkukuntoon, mutta ei nypyn nypyy. Oli aika vaihtaa lajia. Alunperin suunnitelma oli 8 tunnin reissusta. Turskaa pilkkiessä ei vielä tiedetty, että Nokkakala-projekti veisi koko loppureissun. Isosimppu, Kampela ja Vaskikala -välineistö sai lojua venheessä rauhassa. Ja eiku nokkista metskaa.  Siirtymiset paikasta A paikkaan B hoitui kätevästi nupit kaakossa.


http://www.youtube.com/watch?v=aEqSK43MW7M

Videokamera veti ekaa kertaa jonkun häiriön " Recording error" ja kalastuksesta en saanut haluamaani pätkää.

http://www.youtube.com/watch?v=QE-nuHMMC8E

Aallokko oli siedettävää ja yksinoikeudella ryntäsin keulakorokkeelle horjumaan. Täytyy myöntää että 6-7 tunnin tasapainoilu pisti pohkeet spagetiksi.

Nakeltiin mitä ihmeellisempiä Nokkakalaviritelmiä luotojen ympärillä. Ja kun luoto oli kertaalleen koluttu kolmen piiskaajan voimin niin pikasiirtymä seuraavalle mestalle. Kyllä kerkes kaikennäköistä viehettä ja uittotyyliä ja koukkutapsia esitellä Nokkikselle. Mikään vain ei kelvannut.

Tässä legendaarinen Markun villasukka (Silk Hook) , siis silkkilankarulla jonka pitäisi sotkeutua Nokkiksen hampaisiin. Vaan eivätpä olleet niin nälkäisiä, että olisivat purreet kiinni. Yhteensä 5 Nokkakala havaintoa tehtiin. Nokkakalat seurasivat eleettömänä torpeedona vieheitä ja säntäsivät metrin etäisyydellä syvyyksiin. Ensimmäistä kertaa kuitenkin näin Nokkakalan ja hetki oli extreme-fongarille sykähdyttävä. Adrenaliini valui ja pumppu hakkasi.

Keli oli mainio ja melkein oli riittävästi vaatetta päällä. Kuvista ei aisti kylmää puhuria. Maisemat olivat täydellisiä jos kalastajalta kysytään. Varmaan ois hauki purru jerkkiin jos ois halunnu taikka taimen truttaan jos vedenlämmön perusteella se olisi haettu.

Elämme mielenkiintoisia hetkiä kun blogin päivitys on pois kalastuksista. Taas pitäisi olla menossa, mutta pitäisihän kaikesta keretä jotain kirjoittamaan. Reissuista saisi vaikka kuin hyviä raportteja jos niitä kirjoittelisi synkkänä syysiltana. Mut mun on mentävä kalaan. Tsorit :)

Nokkakala-projekti on nyt saanut alkusysäyksen ja emme lepää ennenkuin nokkis on kaikkien kolmen fongarin listoilla. Näkemisiin. Ja kiitokset. Markku, Weksu ja Kalakettu!