Päätimme virittää välineet ja syötit huippuunsa ja lisättiin myös vapojen määrää. Tällä kertaa tarkoitus oli ihan oikeasti ottaa Ankerias pois kuleksimasta. Fiilikset olivat korkealla ja olimme kuulleet rohkaisevia tarinoita Bodomin katiska Ankerioista.
Ankeriasongelle on parempi ottaa frendi mukaan. Välillä kului tunteja ilmaan mitään tapahtumia. Sitten kun tapahtui, niin siellä täällä kilisi kellot. Ensimmäisenä yönä yhtä siimaa lähettiin viemään. Vastaisku ei koukuttanut kalaa. Ehkä hosuttiin taas.
Tokana yönä mäskättiin tuplasti mestoja. Viereisiltä Venäläisiltä Ankeriaanonkijoilta kuultiin että olivat viikko sitten saaneet ankeriaan ylös asti. Neuvoivat jopa mihin kannattaisi veneellä mennä kokeilemaan, mutta yön pimeydessä en aivan ymmärtänyt koordinaatteja. Venäläisillä oli myös joissakin vavoissa vain herneitä syöttinä. Itse en tähän syöttiin tahdo uskoa.
Nuoriso temmelsi niemissä koko yön. Poppi raikasi ja Basso jumputti niin , että maa tärisi. Venäläisetkin osasivat sanoa että ei tästä tuu mitään. Ei tullutkaan. Toisen yön saldo oli matonipulla läski-särki ja kalanpalalla 48,5cm kuha. Hetken nostattivat sykettä että josko nyt se Ankerias on siellä. Kuvia ei tullut otettua kuin pikku risunuotiosta.
On Bodomissa ankeriaita. Toinen juttu on kuka niitä vetelee vapavälinein.
Ja eiku pari tuntii unta palloon ja kyyti oli tulossa hakemaan Sprintti Maratoniin. Kelit olivat kohdillaan. Porukkaa oli enemmän kuin edellisvuonna. Nyt oli sen verran väkeä, että alkoi tulla jo kisa tunnelmaa. Kisa alkoi ja laahustimme sillalle. Muut taisivat aloittaa koho-ongilla ja ihmettelivät kun nostin pohjaongella pikaisesti Lahnan ja Täpliksen. Salakan otin jo sitten koholla, mutta sorva ei koho-onkeeni löytänyt. Ympärillä kuitenkin nousi sorvia ja hukkasin varmaa 30min ennenkuin älysin vaihtaa paikkaa. Menin paikkaan jossa ei ollut kaislikkoa ja yritin pasuria, ahventa ja särkeä. No ensimmäisenä tuli sorva ja kyllä vähän harmitti se kaislikonreuna Sorvailu ilman sorvaa. Nopeasti tuli myös Ahven ja tein ratkaisun, että kamat jää tähän ja juoksen kalojen kanssa tunnistuttamaan viittä lajia. Mulla oli kutina, että olen kärkipäässä. Ja niinhän siinä kävi että mun 12:01 tuodut 5 lajia olivat kisan nopeimmat. Toisiksi nopein aika oli OV:n 12:03.
OV tulikin rantaan etsimään mua 5 lajin näytön jälkeen ja lähdettiin kiertää mustikkamaata. Kohteina olivat särki, pasuri, kiiski, hauki , kivisimppu ja seipi. Kierrokselle kului lähes koko kisa-aika ja säkkiini oli ilmestynyt vain särki. Tulin takas honkaluotoon ja muitten saaliita tutkailemalla päädyin onkimaan Pasurini Mikko Joensivun vierestä. Mikolta kuulin myös Seipien läsnäolosta. Koska kiiskiä ei näyttänyt kenellekkään nousevan, niin vietin viimeisen kisatunnin seipipaikoilla.
Loppujen lopuksi jäin tuohon seitsemään lajiin. Yhdellä lajilla jäätiin ykkössijasta, koska mulla sattui olemaan nopein femman-aika. Timi Laitinenhan sen ainoon kiisken kisas sit vetikin vielä viimeisillä kisaminuuteilla.
Onnittelut 8 lajia saaneille Timille ja Juhalle. Kolmossija lämmittää kuitenkin mieltä. Kiitos kanssakisaajille. Ja kiva oli huomata, että nuorisosarja oli kasvanut suuriin mittoihin.
Kisakuvia voi katsella seuraavasta linkistä :
http://www.tuomasheinonen.com/blog/sprintti-kalamaraton-kalastuskilpailun-kuvia-11-8-2013-paivalta-honkaluodolta-ja-mustikkamaalta/
KALAMARATON SPRINTTI TULOKSET 11.8.2013
TULOKSET (järjestys samalla tuloksella ratkaistiin aikaperusteella)
Aikuisten sarja
1. Timi Laitinen 8 lajia (ässä KIISKI) 12.28
2. Juha Salonen 8 lajia (ässä KIVISIMPPU) 12.29
3. Antti Saarikoski 7 lajia 12.01
4. Olli Varhimo 7 lajia 12.03
5. Roope Jansson 7 lajia 12.49
6. Janne Lampinen 6 lajia 12.33
7. Veijo Nikula 6 lajia 14.42
8. Mikko Joensivu 6 lajia (ässä SEIPI) 15.00
9. Fredik Kankare 6 lajia 15.05
10. Ari Ahtiainen 5 lajia 14.22
11. Kristian Kankare 5 lajia 14.43
12. Seppo Kankare 5 lajia 15.27
13. Tapio Keisteri 5 lajia 15.29
14. Otto Alanen 5 lajia 15.35
15. Timo Salo 5 lajia 17.00
16. Piia Sieppi 4 lajia 17.00
17. Janne Partanen 4 lajia 17.00
Nuoret alle 15vuotta
1. Sonja Lampinen 5 lajia (ässä VIMPA) 14.23
2. Aksu Ora 5 lajia 14.44
3. Oliver Alanen 5 lajia 15.35
4. Valtteri Ahtiainen 5 lajia 15.45
5. Robert Ristoja 5 lajia 15.57
6. Olivia Salonen 4 lajia 17.00
7. Lauri Hekkilä 4 lajia 17.00
8. Ahto Hekkilä 1 laji 17.00
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti