Translate

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

2015 tervetuloa! 2014 tervemenoa.

2014 good bye! 2014 huono huono huono. 2015 hyvä. Eli unohdetaan viime vuoden pettymykset. Alemmaks ei voi vajota. Suunnataan katse kohti vuotta 2015 ja unohdetaan menneet.

Just tulin airiston laiturilta mökin lämpöön. En ois aloittanut tätä tekstiä ellen ois törmännyt laiturilla kanssafongareihin. Kalatuspäiväkirjan JG haasteli fongauksen ohessa, että oiskos jo syytä jatkaa blogikirjoittelua ja onhan se jo sen aika.

Ollaan siis perinteisellä parin päivän fongausvuoden aloitusreissulla Airiston aalloilla. Eilinen 18m/s myrskytuuli vastapalloon aiheutti laitureilla sellaista huvipuistokyytiä, että tyydyttiin pilkkimään rannanläheisyydessä vuoden ekat fongot. Valoisalla nous molemmille ahventa ja särkeä. Pimeän tullen lampun valossa saatiin jopa lirkittyä molemmille kolmipiikit ja ylläri salakka mulle.






Tänään tuuli oli tyyntynyt 12 metriin sekunnissa. Pikkaisen suuntakin oli muuttunut suotuisaampaan suuntaan. Aamulla auringon noustessa päästiin laitureille ja itse asiaan. Eipä siinä sitten kestänytkään kuin reilu tunti kun molemmilla komeili handussa vuoden eka simppupinna.




Kalastuspäiväkirjan JG:n saalipussista löytyi eräs meiltä puuttuva laji. Siinä huomiselle vielä tavoitetta loppukirin muodossa.



Tehdään tästä fongausvuodesta unohtumaton. Vieläkun tulis kestävät jäät niin alkais homma etenee. Tällä hetkellä näyttää kohtuu nihkeeltä. Soronoo ja Kireit!!

 Lähtöpäivän kuorepinna viime hetkillä nousi......


Hylje päätti vielä toivottaa hyvää kotimatkaa.

3 kommenttia:

  1. Kireitä. Menkää sen laiturin alle mistä tulee virta kirre altaalta. Siitä voi tavoitella mustatokkoja kivien koloista ;)

    VastaaPoista
  2. Vedenkorkeus sitä luokkaa, että ehkä vielä 11. päiväkin tarvitsee snorkkelit jos laiturin alla aikoo. Vedenpinta on laiturin pohjassa kiinni. Vink, vink.....

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa - näitä stooreja onkin jo kaivattu. Hyvä homma että se kuorekin löytyi. Kireitä loppuvuodeksi!

    VastaaPoista