Translate

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kevät on parasta aikaa..... 19.-21.4.

4 päivän "pääsiäis"-loma alkaa olemaan lopuillaan ja maratontreenit saatiin toden teolla käyntiin. Aurinko porotti armottomasti ja tyyni keli aiheutti hyppäyksen vedenlämmöissä. Useampikin kalalaji avasi suunsa ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi blogipotrettiin. 

Todellakaan ei osannut odottaa näin runsaita fongomääriä näin aikaisin keväällä. Hyvin kuvaavaa oli Paulan muutaman tunnin aikana saalistamat: Lahna, Pasuri, Vimpa, Säyne, Särki ja Kuore samalta seisomalta. 


Maraton HYSHYSttely vaivaa päätäni ja en tiedä mitä kirjoitella ja mitä jättää kirjoittamatta. Kisakuume on kova ja duunit on yks prkleen maanvaiva. Jos herätys on 04:43(seuraavat 2 viikkoa) niin lähe siinä nyt sit lirkkimään. Tänäänkin ois nollatuulet, mut taitaa jäädä väliin. Käännetään asia toistepäi niin jos pääsee 14:00 duunist niin eikö kerkee pitkän illan vetää kalas. Onneksi on tajunnut ottaa harjoitteluvapaata niin asiat etenevät suunnitelmien mukaan ja viimeisellä viikolla voi paikata kaikki puutteet. Suunnittelun-kukkasvihkosen ensimmäinen merkintä vuodelle 2014 tuli, kun aikaa maratooniin oli 75 päivää. Hemmetin pitkäveteinen maratonodotus on loppusuoralla. Kohta katotaan kuka on kuka.

Kalamaraton on vähän kuin ysipallo. Kaikki on mukana kisas kunnes kello töräyttää 12:00 sunnuntaina Honkaluodos. Vai onko sittenkään. Hyötyykö siitä, että tiedät joka montun joka paikast ja linjat joilla jigi ei jää pohjaan. Tiedät heti miltä syvyydeltä ongit missäkin paikkaa. Tiedät heti kun paikassa X on jokin vialla. Olisihan se tietysti mielenkiintoista kisata ihan shchaibassa kelissä. 

Nyt ollaan asian ytimes. Hetkeksikään ei mietitä mitään muuta kuin sitä yhtä ja ainoaa asiaa. Kalamaraton 2014 antaa tulla vaan.... 

Tarantellat on valmiinpana kuin koskaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti