Blogin elvytystä ja jokimadetta

Edellinen teksti taitaa löytyä viime toukokuulta. Jossain mentiin siis metsään. Maratonin jälkeen fiilikset oli huipussaan ja fongoja taskut täys. Luottamus oli kova ja odotukset pilvissä. 

         Jälkeenpäin ajatellen on helppo sanoa että syyllistyttiin taas hakemalla hakemaan fongoja. Joskus pitäis vaan rennosti fiilistellen pyydellä. Kaksi kaverusta, Toutain ja Karppi, sinetöivät meikäläisen riimireppuni lopullisesti ja läppä lakkas lentämästä. En nyt jaksa tarkistella montako reissua ja päivää Karpin ja Toutaimen peräs mentiin. No 13 päivää on villi veikkaus. Aattelin et 40 suustakoukutettua on menetetty juttu. Hölmöltähän toi nyt tuntuu kun saldo on 39 tällä hetkellä ja vuotta vielä pari kuukautta jäljellä.
Eli nyt sivutaan ennätystä 39+1 jossa tänävuonna puuttumaan jääneet karppi ja toutain on korvattu 5-piikillä ja säyneellä. 

         Jokimade Kervååsta ja toivo 40:stä elää

Lokakuun loppu , aamuaurinko , keravanjoki

Weksua ootellessa oli hetki aikaa fiilistellä kamera kourassa. Aikataulut pitivät ja Weksukin raahautui rantaan. Kamat kantoon ja haistelemaan missä mateet luuraa. Asiaa auttoi viime syksyinen keravan haravointi mademielessä. Pakkasta tais aamulla olla 6 astetta ja huomasin että vaikea on ylipukeutua jos tehtävänä on päivystää paikallaan. 

Edellisvuotisten kokemusten johdattelemana päädyttiin paikkaan mistä nous ainut made. Tästä on hyvä aloittaa.

Pientä ryteikköö, mutkia, varjoa, hidas virta ja syvyyttä. Näin tää pääteltiin jo viime vuonna. Tärkeetä näis jutuis on tietysti hyvä seura. Parikin tuntia voi hurahtaa helposti ilman elämää, jolloin usko omiin taitoihin, välineisiin, sekä syötteihin, hiipuu. Mutta tällä reissulla puhalsi uudet tuulet. Ensimmäisen kerran vapa heilahti 30 minuutin kohdilla. Syke nous ja varpaat alkoivat lämmetä. Syöteiksi olimme weksun kanssa löytäneet pakastimen perukoilta: salakkaa, mustatokkoa, silakkaa ja pasuria. Se niistä tuoreista syöteistä. Madot hylkäsin jo viime vuonna. 

Palttiarallaa tunti ja 26 minuuttia kerkes mennä ennenkuin pöytäkirjaan alkoi tulvia tapahtumia. Kalanpalat olivat tehneet tehtävänsä. Hidas virta oli kerennyt kuljettaa kalanpalojen tuoksun kauas alavirtaan. Vastassamme oli mateiden armada.

Siellä täällä kilisi kelloja, mutta ensimmäinen ylös tullut osui weksulle. 

Kokoluokka oli näköjään taas samaa kuin viime vuonna. Weksun Lotalotaa ei kauaa kerenny kuvailee kun omatkin kellot kilkatti. Eikun madetta rantaan.

Sieltähän se tuli meikäläisen fongoBongo 39 tälle vuodelle. Päästiin ottamaan tuplamade kuvaa. Molemmat Lotat olivat kevyesti huulesta kii ja vapautus kävi helposti. Ja eiku onget takas pyytämään. Varovaisia olivat tärpit mutta runsaslukuisia. Eivät vaan jääneet kiinni. Yksi sentäs päätti imasta koukut persuuksiin ja saatiin kolmas madetus näytille. 

Reissun alkaes mietin miten tää reissu vois voittaa viime vuotisen Elismade-reissun. No tietysti sillä että tulee useampi ku yks ylös. Siinä se nyt keikku reissun kolmas. Sitä ei enää pystynytkään hengissä vapauttamaan. Siitä tuli opetusmateriaalia kaikille sunnuntaikävelijöille, jotka ihmettelivät että mitä ihmettä me luulemme saavamme tuostakin ojasta.

Aateltiin että kun tää on niin helppoa niin kokeillaan jostai muualtakin. No siihen se helppous sitten päättyi. Ei kilahdustakaan muualla eikä kilahtanut enään aloituskohdassakaan kun palasimme. No ei haitannu. Lokakuinen keravanMade-reissu oli taas mennyt aivan nappiin. Kiitoksia Weksulle taas kerran mahtavasta seurasta.

Nyt alkoi taas kädet kouristelee ja tuli pakottava tarve puristaa vapaa. Takana on 2 pohjaonki-reissua Kampelan peräs saaliina 2 ahventa. Great! :) Mut vielä uskon että 40 suustakoukutettua rikkoutuu tänä vuonna.