Translate

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Puronieriää ja Ankerias-viritelmiä 1.-2.-6. Hammonjoki &Tuusulanjärvi

Oli aika laulaa Jo Joutui Armas Aika. Duracell Gepardin koulu oli taas fiksuuuksissaan päättänyt sijoittaa kevätjuhlan lauantaille. Laulettiin laulut ja pokattiin todistukset. Muutama kuva ja sitten asiaan. Kello veteli jo jotai kohti 11 aamupäivällä.

Kesälomalainen vaihtoi osoitetta ja pari Tarantellaa suuntasi Hammonjoelle koppasee pari heleppoo fongoo. Just joo heleppooo.

Reitit oli tuttui. Luvat hoituu kätevästi. Hammonrasti suoritettiin jo kuin vanhat tekijät. Edellisiltä vuosilta oli ottiperhot tiedossa. Tiesin miten erottaa vedenalainen Harjus Puronieriästä jne... Lasten leikkiä siis taas kerran.

Saavuttiin mestoille. Tuttu tervetuliais-toimikunta oli vastassa.


Moikattiin laavulla harvinaista näkyä. Perhosteleva pariskunta. Tai kun oikein miettii niin yleensäkin kalastava pariskunta. Vaihdettiin havaintoja päivän mittaan kalastuksen lomassa.


Kesä parhaimmillaan jo 1.6. Nopeasti kuitenkin huomasin että vesi on sameampaa kuin edellisillä reissuilla. Ei pystynyt erottamaan missä Harjukset luuraavat.



Puronieriät olivat kuitenkin otillaan ja niitä kiusattiin jonkun aikaa ja Fongot 36. ja 26. taskuun. Tein havainnon kilon kirjosta ja Paula yritti aikansa pinturilla. Mä kokeilin liitsillä ja lopuks Paulakin veteli liitsillä. Ei kelvannut mikään.

Fongo 36. Puronieriä.

Paula koukutti reissun isoimman Purkkarin.

Fongo 26. Puronieriä


Harjuksista ei niin mitään havaintoo ja jossain vaihees oli luovutettava ja lähettii suunnittelee sunnuntain reissui.

Tuusulanjärvi 2.6. Kevyt 14 tuntinen fisus. 


Paulal oli sunnuntaina muita menoja niin suuntasin auton kohti Järvenpäätä n.11:00. Kun saavuin Tuusulanjärven ottimestoille, niin tajusin et tääl on joku 27 varjos ja pitäis hillua ainakin 12 tuntii rantsus. Ja eiku fiksuna hakee viereisestä kaupasta aurinkovoidetta ja 2 litraa juomista. 

Pakko oli etsii se pieni varjoinen kohta rantsusta, mikä vielä hetken suojasi armottomalta porotukselta.


Kohteena olivat Karppi ja Ankerias. Ongin teleskoopilla ämpäriin täkykaloja. Aloitin Pohjaonginnan Yhdellä kalanpalalla, yhdellä Boiliella hair-rigis (taikinapallo dipattuna hunajaan) + yhdellä maissi/ mato-pohjaongella. Heitin mäskiksi kohtuu määriä maissia , kalapellettejä, vaniliinipelettejä. Jauhojakin oli messis, mutta eipä napannut houkutella enempää vääriä merkkejä paikalle.



Sorvat olivat kohtuu isoja ja yks piti punnaa. 290g.

  
Weksukin saapui mestoille joskus 15:00 aikoihin. Aurinko porotti ja varjo oli mennyttä elämää. Oli aika kärventää kroppa rantakuntoon. Ja kävihän meidän sessiota piristämäs joku ihme Pasurikatapultti. Tarina meni näin: Mä olin viel yksin rantsus kun joku etelä-eurooppalainen jäbä tuli viereen. Kyseli jollai vaikka romaniankielel asioita eikä ymmärtänyt mitään kieltä. No kielimiehenä ymmärsin et jätkän mielestä mulla on liikaa vapoja ja mun pitäs lainata yhtä hänelle. No aattelin et eikai täs nyt suurempaa vaurioo voi käydä ja lainasin hiilikuitu-teleskooppii jäbälle. 

Hyvin nopeesti tuli selväks että kalat pitää singottaa yhdellä repäsyllä 10 metrii olanyli. Weksukin pääs nautiskelee näytöksestä. En nyt viitti pistää kaverin naamakuvaa kun ei ole lupaa kysytty. Kala mikä jannul on käsis on mun onkima, mut jannu pyys mua ottaa kuvaa. Siis jannu halus et mä otan omasta lahnasta kuvan, omalla kameralla, kun hän pitää sitä :) All right ei kai siinäkään mitään pahaa. 

Jannu veteli reiluun tuntiin varmaan kassillisen pasuria ja lähti sitten perheensä kans syömään. Jotkut osaa arvostaa fisuruokaa. Mähän näen vain ne ruodot. 





Hauskaa oli koko reissu n.12:00-02:00.... 14 tuntii Ankeriaan ja Karpin perässä. Mikäs tos kärventyes. Ajoittain nostelee pasuria, sorvaa, lahnaa rantsuun ja unelmoi fongoista ja elämän bongoista.


Tulihan se iltakin joskus ja keli oli mahtavan tyyni. Huippu keli, Huippu seura ja Reissusta ei mitään valittamista.



Auringonlaskun jälkeen lisäilin  lopulta joka onkeen kalanpaloja. Luottamus oli ja on kova, että tuolla ui kohdekaloja. Toivottavasti pääsee pian uusix. Mut hydäreist ei niin välii.

http://www.youtube.com/watch?v=qH1NIjSgKTQ&feature=youtu.be

Linkistä pääsee katsomaan videopätkää hyttysistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti