40 kriisi ja 40 suustakoukutettua vapavälinein + Tuuskin monsterit

Myönnän, että olen hiukan kilpailuhenkinen. Alkusysäyksen  neljänkymmenen ristiretkelleni antoi ystävämme Jerry Tapion facebook heitto " No nelkythän löytyy jo stadin vesistä". Ensimmäistä kertaa lähestyin tuolloin, 2 vuotta sitten , kolmenkympin rajaa. Jerryn heitto sai haastemaisen kaiun takaraivooni. Ennen kuin voi vetää 40 stadista, on kyettävä ylipäätänsä rikkomaan 40 raja. Kun pääsen neljänkympin kuningasten kerhoon, voin tasapuolisesti väitellä kuinka hankalaa voisi olla 40 lajia stadista, saati suustakoukutettuna.
     
    Viime vuonna jäätiin toista kertaa putkeen lajimäärään 39, kun sekä Toutain ,että Karppi, päättivät pysytellä loitolla listoiltani. Silloin ensimmäistä kertaa olin varma, että 40 tulee rikkoutumaan. Sehän oli matemaattisesti laskettavissa. Vuonna 2013 täytyisi saada Toutain tai Karppi ja rajarikkoutuisi. 25.5.2013 notkui stadilainen Toutain käsissäni. Nyt oli vain kyse, mikä laji olisi numero 40. Minkälainen muistikuva rajan rikkomisesta jäisi loppu elämäksi.

Reilu viikko sitten huomattiin, että kerettäis käydä Porlan lammikoilla nappaamassa 5-piikki numeroksi 40. Porlaan päästiin ja ajoittain 5-piikit kävivätkin pinnan yläpuolella. Mutta oliko alitajunnassa että numero 40 sopisi paremmin jollekkin muulle lajille. 5-piikki jäi saamatta. Turhaan ei kuitenkaan Porlassa kykitty koska Paula rikkoi ensimmäistä kertaa 30 rajan.

Mikä olisi sopiva laji rikkomaan tuon himoitun kurkorajan. No tietysti majesteettinen Karppi tietysti. Sen verran näissä hommissa on x-factoreita, että majesteettisen kokoiset Karpit unohdettiin. Lähdettiin kartoittamaan stadin karppeja. Mestat olivat selvät. Tonteille on viskottu useita kiloja mäskiä tänäkin vuonna. Paula on sieltä Karppibojonsa tälle vuodelle jo onkinut.

Ja eikun Perjantaina 2.8.2013 suoraan iltavuorosta 20:00 maissa matkaan. Kelit lähentelivät täydellistä. Kohtuu tyyntä ja hellettä. Tutuille mestoille mäskiä ja kerta kerralta hiotummat viritykset pyytämään. Kun onget olivat pyytämässä. Sytytin tupakan. Katsoin vedenpintaa josko jossain näkyisi uintivanaa taikka pilkahtavaa evää. Aurinko laskeutui kerrostalojen taakse. Oli kulunut 15 minuuttia kun alkoi tapahtua. Otin vavan käteeni ja kala koetteli siimaa kolmesti 5 metrin syöksyn verran. Paulalle ei tarvinnut sanoa, että tuu haavitsemaan. Haavinainen oli salamana rannassa. Minuutin nautiskelun jälkeen karppi keikkui haavissa.

Tää Rivipeilikarppi olikin paljon rauhallisempi kuin edellinen Paulan saama. Aivan kuin tyyppi ois tajunnut, että nyt kuvataan ja sille ei voi kukaan mitään.

 
Kaunis yksilö. Fongo numero 40. vapavälinein suustakoukutettuna, suomen vesistöistä, kalenterivuoden aikana. (7kk 1d 21h) Kolmen vuoden ristiretki tuli päätökseensä. Olo oli kevyt. 5 kuukautta vuotta jäljellä ja kaikki loput fongot ovat vain plussaa. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen voin nyt kalastella ilman pakkofongoneurooseja.

No eipä siinä kauaa kulunu ku ajatukset siirtyivät Ankeriaaseen ja olihan jo seuraava päivä...

3.8. TUUSULANMEREN YÖ

Alustavasti piti lähteä 20:00 ajelee kohti Jäkee, mut oikeesti ei malttanu odottaa ja niinpä läksin 19:00. Valoisalla on hyvä viritellä vehkeitä ja onkia täkykaloja ankeriaalle.

Sorsan perkeleet tekivät heti selväksi kuka täällä syö maissipuurot pohjasta. Siivekkäät ystävämme lähentelivät ärsyttävyydellään vihaisia joutsenia. Vihaisia sorsat eivät olleet. Täysin päinvastoin, täysin pelottomia. Koskaan eivät sorsat ole esittäneet niin suurta roolia kalareissusta.

Aluksi ongittiin tarpeeksi pikkukaloja ankeriaalle ja viriteltiin ankerias ja karppiviritelmiä. Jos joku havaittiin huonoksi niin eiku vaikka koko viritys aivan uusiksi. Odoteltiin että rannat vapautuivat kaljoittelevista nuorista ja vallattiin n.50m matka rantaa vavoillamme.

Aurinko laski, mutta ei ollut kylmä. Hyttysetkin olivat kumman hiljaa. Ajoittain kellot kilahtivat ankeriasongissa, mutta tämä yö ei ollut ankeriaiden...

Ei siinä kauaa mennyt kun alettiin tehdä havaintoja hissukseen lipuvista selkäevistä ja mäskillä kohti pintaa nousevista pyrstöistä. Mä en siinä vaiheessa ollut vielä niin karppien peräs. Yhes vavas oli mulla maissit, joita sai 5 minuutin välein lisätä nälkäisille pasureille.

Aika kului ja keskustelun aiheeksi ponnahti useammin ja useammin paljonko meillä on vielä aikaa. Odoteltiin jo aamun valaistumista. Mielessäni luovutin jo ankeriaan saamiset. Keskusteltiin niitä näitä ja

BOOM!!!! Baitrunneri huutaa täysillä Weksun vavassa. Weksu syöksyy vavalle ja minä hapuilen haavia. Matalassa poukamassa ryntäilevä kala nostaa mahtavia aaltoja rikkomatta veden pintaa. Iso on kiinni. Iso ainakin minun mittapuulla. Kala syöksyy kohti rantaa vasemalle meistä. Alkaa pikku hiljaa väsyä. Hypin rantakivillä ja onnistun ujuttamaan karpin haaviin pikaisesti. Koskaan eläessäni en ole nähnyt niin suurta Karppia. Mahtava elämys olla mukana tilanteessa, vaikka kaverin karppi.

Kysyn Weksulta : 6 kiloa? Weksu vastaa et no ei oo.

Karppi punnataan köykäisellä pyyheliinalla. Puntari näyttää 6,45kg. Upea otus. Ensimmäinen Nahkakarppi minkä livenä näen. Sykkeet ovat korkealla. Nyt alkoi mullakin tulla mieleen että elämäni suurin kala on ollut 4,7kg hauki. Rikkoutuisikohan rekoordit tänään?

Karpin jälkeen seurasi taijanomaiset parituntia kun seurasimme isoa karppia mäskillä. Kyykyssä kuiskailimme, milloin karppi nappaa syötin. Karppi ei napannut syöttiä, mutta intensitetti, jolla toivoimme kalan nappaavan oli jotain ennen kokematonta. Kyykkyasennossa kytättiin karppia, hetkeksikään ei voinut päästää katsetta harhailemaan. Siirryin aina sen vavan luo, jonka syötin, kuvittelin karpin nappaavan.

Kello 05:00 saapui perkeleen sorsalauma suoraan karpin päälle ja karkoitti kalan pois. Voi Jumalauta että mä kirosin niitä sorsia. Alettiin pakkaa kamoja. Tää tais nyt olla tässä.

Mul oli kamat kasas ja Weksun kamat autossa. Päätin viel poltaa tupakan ja siin höpöteltiin ja oltiin just lähös. Kuitenkin huomattiin et sorsat hävis ja mäskille oli lipumassa vähintään kuuden kilon karppi. Weksu sai mut suostuteltuu viel kokeilee yhel weksun vaval hetken aikaa.

Ja 10 minuutin pääst siima kiristy ja karppi lähti säntää. Samalla Weksu säntäs autolle hakee haavii. Minä taas ihmettelin miksi jarru ei kiristy. Mun keloissa on takajarru, mut weksun kelas olikin etujarru. Veivasin jotai väärää mutterii ja Karppi paineli 20 metrii lumpeikkoon. Weksu tuli rantsuun ja sano et mähän sanoin et se on etujarrullinen. No ei siinä tilanteessa voinu ku tsiigaa sitä ohjusta ja kuunnella sitä kelan huutoa. Helevetin magee elämys ekaa kertaa elämässä. Varmaan 60-70m syöksy yhteen menoon.

Peli ei ollut menetetty. Karppi oli 20 metrii lumpeiden seassa, mutta oli jo pikkasen väsähtänyt, että sain sitä tulee pinnassa niin, ettei se sotkeudu lumpeisiin. Weksukin huomas et kohta se tulee lumpeista ulos. 2 kertaa Karppi kierähti pinnalla että tajus minkä kans sitä taistellaan. Oli enää metri lumpeista pois. Nyt viimeinen vetäsy. Ja Räps! Koukku irtos huulesta. Voi elämä. Ois nyt tullut näytille. Satavarmasti taistelin elämäni isoimman kalan kans. Hieno hetki.

Ei muuta ku ens kerralla jarrut säädetään valmiiksi kuuden kilon kaloille ja uutta yritystä. Tosta reissusta ei todellakaan voinut muuta kuin innostua entistä enemmän ison Karpin onginnasta. Palataan asiaan kun rekoordit paukkuu.

Tää on taas yhteen putkeen kirjotettu, eikä ny jaksa ees kirjotusvirheitä ettii.

Puronieriää ja Ankerias-viritelmiä 1.-2.-6. Hammonjoki &Tuusulanjärvi

Oli aika laulaa Jo Joutui Armas Aika. Duracell Gepardin koulu oli taas fiksuuuksissaan päättänyt sijoittaa kevätjuhlan lauantaille. Laulettiin laulut ja pokattiin todistukset. Muutama kuva ja sitten asiaan. Kello veteli jo jotai kohti 11 aamupäivällä.

Kesälomalainen vaihtoi osoitetta ja pari Tarantellaa suuntasi Hammonjoelle koppasee pari heleppoo fongoo. Just joo heleppooo.

Reitit oli tuttui. Luvat hoituu kätevästi. Hammonrasti suoritettiin jo kuin vanhat tekijät. Edellisiltä vuosilta oli ottiperhot tiedossa. Tiesin miten erottaa vedenalainen Harjus Puronieriästä jne... Lasten leikkiä siis taas kerran.

Saavuttiin mestoille. Tuttu tervetuliais-toimikunta oli vastassa.

Moikattiin laavulla harvinaista näkyä. Perhosteleva pariskunta. Tai kun oikein miettii niin yleensäkin kalastava pariskunta. Vaihdettiin havaintoja päivän mittaan kalastuksen lomassa.

Kesä parhaimmillaan jo 1.6. Nopeasti kuitenkin huomasin että vesi on sameampaa kuin edellisillä reissuilla. Ei pystynyt erottamaan missä Harjukset luuraavat.

Puronieriät olivat kuitenkin otillaan ja niitä kiusattiin jonkun aikaa ja Fongot 36. ja 26. taskuun. Tein havainnon kilon kirjosta ja Paula yritti aikansa pinturilla. Mä kokeilin liitsillä ja lopuks Paulakin veteli liitsillä. Ei kelvannut mikään.

Fongo 36. Puronieriä.

Paula koukutti reissun isoimman Purkkarin.

Fongo 26. Puronieriä

Harjuksista ei niin mitään havaintoo ja jossain vaihees oli luovutettava ja lähettii suunnittelee sunnuntain reissui.

Tuusulanjärvi 2.6. Kevyt 14 tuntinen fisus. 

Paulal oli sunnuntaina muita menoja niin suuntasin auton kohti Järvenpäätä n.11:00. Kun saavuin Tuusulanjärven ottimestoille, niin tajusin et tääl on joku 27 varjos ja pitäis hillua ainakin 12 tuntii rantsus. Ja eiku fiksuna hakee viereisestä kaupasta aurinkovoidetta ja 2 litraa juomista. 

Pakko oli etsii se pieni varjoinen kohta rantsusta, mikä vielä hetken suojasi armottomalta porotukselta.

Kohteena olivat Karppi ja Ankerias. Ongin teleskoopilla ämpäriin täkykaloja. Aloitin Pohjaonginnan Yhdellä kalanpalalla, yhdellä Boiliella hair-rigis (taikinapallo dipattuna hunajaan) + yhdellä maissi/ mato-pohjaongella. Heitin mäskiksi kohtuu määriä maissia , kalapellettejä, vaniliinipelettejä. Jauhojakin oli messis, mutta eipä napannut houkutella enempää vääriä merkkejä paikalle.

Sorvat olivat kohtuu isoja ja yks piti punnaa. 290g.

  

Weksukin saapui mestoille joskus 15:00 aikoihin. Aurinko porotti ja varjo oli mennyttä elämää. Oli aika kärventää kroppa rantakuntoon. Ja kävihän meidän sessiota piristämäs joku ihme Pasurikatapultti. Tarina meni näin: Mä olin viel yksin rantsus kun joku etelä-eurooppalainen jäbä tuli viereen. Kyseli jollai vaikka romaniankielel asioita eikä ymmärtänyt mitään kieltä. No kielimiehenä ymmärsin et jätkän mielestä mulla on liikaa vapoja ja mun pitäs lainata yhtä hänelle. No aattelin et eikai täs nyt suurempaa vaurioo voi käydä ja lainasin hiilikuitu-teleskooppii jäbälle. 

Hyvin nopeesti tuli selväks että kalat pitää singottaa yhdellä repäsyllä 10 metrii olanyli. Weksukin pääs nautiskelee näytöksestä. En nyt viitti pistää kaverin naamakuvaa kun ei ole lupaa kysytty. Kala mikä jannul on käsis on mun onkima, mut jannu pyys mua ottaa kuvaa. Siis jannu halus et mä otan omasta lahnasta kuvan, omalla kameralla, kun hän pitää sitä :) All right ei kai siinäkään mitään pahaa. 

Jannu veteli reiluun tuntiin varmaan kassillisen pasuria ja lähti sitten perheensä kans syömään. Jotkut osaa arvostaa fisuruokaa. Mähän näen vain ne ruodot. 

Hauskaa oli koko reissu n.12:00-02:00.... 14 tuntii Ankeriaan ja Karpin perässä. Mikäs tos kärventyes. Ajoittain nostelee pasuria, sorvaa, lahnaa rantsuun ja unelmoi fongoista ja elämän bongoista.

Tulihan se iltakin joskus ja keli oli mahtavan tyyni. Huippu keli, Huippu seura ja Reissusta ei mitään valittamista.

Auringonlaskun jälkeen lisäilin  lopulta joka onkeen kalanpaloja. Luottamus oli ja on kova, että tuolla ui kohdekaloja. Toivottavasti pääsee pian uusix. Mut hydäreist ei niin välii.

http://www.youtube.com/watch?v=qH1NIjSgKTQ&feature=youtu.be

Linkistä pääsee katsomaan videopätkää hyttysistä. 

Paras fongailupäivä ikinä

Lauantai aamuna suunnattii Punto kohti Renkomäen ABC:tä aamiainen mielessä. Saavuttiin mestoille aamu kahdeksan aikoihin ja huitastiin limpparit ja viinerit nassuun. Hammonjoki oli kalastuskohteena ja luvat sinne saisi J.Kärkkäiseltä Renkomäen ABC:n vierestä. Kärkkäinen avas ovet vasta ysiltä , mut siihen oli varauduttu. (Pelailtiin rahapelejä ABC:llä, jäätiin jopa voitolle). J.Kärkkäiseltä saatiin luvat kalastusosastolta ja matkaan tarttui kaikenlaista krääsää. Mukana kuvan lippis " Rapalan Virallinen Onnenhattu". Tässä hatussako oli se taika mitä tuleman pitää? Sen voin luvata että lakkia ei hukata, ja että se on kulkeva täst edes kanssani samoja polkuja.

Seuraavaksi suunnattiin kohti hollolan kirkonkylää, joka löytyikin pienen reittisekoilun jälkeen. Aateltiin että on aikaa nappasta pari kuvaakin.

No Bongashan Paula heti Pinkin traktorinkin, mutta ei pisteitä siitä

Hammonjoki alkoi lähestymään ja koko aamun jatkunut sade yltyi rumputulimaiseksi kaatosateeksi. Paula istui pelkääjän paikal ja tokaisi että älä aja niin tien pientareella, vastasin et en näe ajaa, ei pysynyt Punton pyyhkijät messis. Näissä tunnelmissa saavuttiin mestoille. Eikun tilanteen toteaminen ja sadevaatetusta niskaan ja Perhovermelit iskuun.

Reippailtiin pienehkö mäki alas ja siellähän se hammo odotti tuhansine helppoine jalokaloineen. (Ainakin nettitekstien perusteella). Eli olin saanut käsityksen että 15 puronieriää kun koukuttaa niin joukossa on yksi harjus. Hammo, tuo eteläisen Suomen jalokalajoki kutsui luokseen ja aukeni eteemme koko 2,5 metrin leveydellään , leveimmästä kohtaa. Alkoi armoton kissa ja hiiri leikki. olin havainnut heti kättelyssä 3 puronieriää. Tästähän tulee helppoa.

Kohta näkökenttääni osuivat myös mittaharjus sekä puolenkilon kirjo. Lasten leikkiä siis. Eikun perhoa naaman eteen. No seuraavat 3 tuntia sitä perhoa laiteltiin varmaan noin sadan purkkarin naaman eteen tarjolle, mut ei kiinosta kuin tökkäistä tai pikkaisen näykkäistä. Hermoja raastavaa touhua. Paula päätti pitää pienen tauon ja mä päätin lähtää yksiksein yläjuoksulle kohta pulppuavia lähteitä. Kalastelin kaikki mahdolliset paikat missä nyt puiden väleistä mahtui 9 jalan keppiä heiluttaa. Yritin 15min välein vaihtaa perhoakin jos muisti. Onneks yks pikku purkkari lopulta hyväksyi vihreän larvan. Ilo oli ylimillään. Ei tule 300km MP-reissua.

Kalastelin viel saman matkan takas ilman tuloksia. Kävin herättämässä Paulan ja jatkettiin taas perhostelua Parkkiksen laavun kohdilta. Tajusin jossain vaihees vaihtaa pintureihin ja sitten tapahtui ylläri kun harjus nappasi kiinni. Fongarille täyspotti Hammolta oli nyt varma.

Sää alkoi poutaantumaan ja ainoa negatiivinen asia yläjuoksun hydäreiden ohel oli että Paulan perhostelut eivät tuottaneet kuin kalastuksen iloa ja mielihyvää. Ja sehän ei fongarille riitä :) Tuloksia pitää tulla. Ja eikun kädestäpitäen pintureiden uitto opetusta. Kalat nous näykkii perhoo mut ei jääny ykskään kiinni.

6 tuntia oli kulunut kuin siivillä. On koukuttavaa seurata jalokalojen elämää suhteellisen kirkkaasta purosta sateisiin nähden. Jossain vaihees oli pakko luovuttaa. Ja niihin aikoihin heitettiin tsoukilla että haetaan illal Paulalle Karppi , Karppimestoilta Helsingistä. Mun tavoitteet oli jo ylitetty koko päivälle , elämänpinna purkkari ja vuosifongo 31.Ja 32. Harjus (elämäni toinen harjus, eli en ole mikää spesialisti näiden lajien kohdalla).

Ajeltiin himaan tuhattajasataa kun aateltiin että kerkeis viel matoja jostain hakee Karppipohjaonkiin, mut kaikki oli kerenny jo mennä kiinni. Takakontis oli kuitenkin 3 purkkii maissii ja sehän riittää. Eiku pikku tauko himas ja välineiden vaihto. Punto kohti vanhankaupunginlahtea ja perillä odotti poutainen ja tyyni kesäilta. Mahtavaa hermolepoa stressaavan pakkosaadafongo suhailun sijaan. Maisseja viskeltiin sinne tänne ja pohjaonki maissilla sinne ja koho-onget tänne. Sit vaan nautiskeltiin. Fiilis oli korkeel, tunsin itteni fongari kuninkaaks :)

Eipä mennyt kauankaan kun sorvat löys mestoille.

Sit jossain vaihees tuntu et nyt ne sorvat hävis. Hetken kuluttua pohjaonkea vietiin Mä olin niin satavarma et nyt on karppi kuin vain olla. Vielä kun nappasin 1,2kg mötkön haaviin niin luulin sitä karpiks , mut totuus paljastui että Suutarihan se siellä ja entinen enkka 0,5kg parani huomattavasti. Fiilis huipussaan vaik ei ollutkaan karppi.

Taisin sanoa että hemmetin mahtavaa että ei esim istuta pubissa vaan että ollaan täällä missä tapahtuu. Tunnelma oli huumaavaa. Saapui yöttömän yön YÖ. Välillä kokeilin jopa särjen palaa pohjaonges jos vaikka ankerias tai enkkakuha ottais kii, mut ei niin ei , mut Oli täydellinen päivä. Alettiin pakkailee kamoi ja lähettiin liikkuu poistumis tarkoitukses. Kuului ääni " hei oottekste ne Saarikosket? En tunnistanut kysyjää mutta onneks kysyjä kertoi nimensä. Kysyjä myös ihmetteli et miks näin aikasin ollaan lähös ja puhui ympäri yrittämään karppia viel pintaongella. Siinä rupateltiin fongailun ihanuudesta kun huomasin että koho hissukseen liikahteli. Kuuntelin juttuja toisel korval ja seurasin kohoa toisel silmäl. Joku vie oudosti kohoa, sentti , sentiltä , sentti sekunnissa yön pimeydessä. Oli vaikea sanoa viekö joku kohoa vaiko näenkö halluja yön pimeydessä. Päätin kuitenkin vähän nykäistä vastaan ja nykäisy aiheutti että koukku alkoi liikkumaan 10 sentiä sekunnissa. (Ei muuten suuremmin välittänyt koukun pistosta). Nykäisin kovaa ja sit alkoi sellainen Show että kaveri huus että ÄLÄ PÄÄSTÄ VAPAA SUORAKS! NOSTA PYSTYYN! Yritin repii minkä 0,12 kärkee uskalsin. Kai siinä useampi minuutti meni ennenkuin kala tuli tunnistettavan lähelle rantaa. Kuulin nuo hunajaiset sanat Karppi se on! Taistelu ei ollut viel ohi. Pirtee kala. Ties vaik 5 min ois pistäny kunnol vastaan. Paulakin juoksenteli ettimässä pitempää haavia metrisen kaverin haavin tilalle. Just kun Paula sai 3metrin haavin rantaan niin Karppi , Elämänpinna , vuosipinna 33. , oli turvallisesti haavissa. Kiitokset kaverille. Täydellisen fongauspäivän Täydellinen päätös. En voinut uskoa mitä vuorokaudessa oli saatu aikaan.

Näytin valoa ja koukku irroitettiin ripeästi kalan huulesta. Otettiin valitettavasti vain yksi valokuva ja paikka jää nyt pimentoon harmittavasti. Sain vielä kunniatehtävän elvyttää tätä kaunista otusta hetken kunnes Karppi oli vain vanana vedessä ja ikuisena muistona mielessäin. Tämän fongon myötä tavoitteeni kirkastuivat ja nyt tiedän että tahdon isojen poikien 40-kerhoon.