Kalamaraton 2013 - Kuka määrää täällä?

En olisi ikinä uskonut, että puolen vuoden maraton-höyryämisen jälkeen, Paula sanoo matkalla Honkaluotoon, että ei me tehdäkkään niinkuin olet suunnitellut. Ukko hiljeni kerta laakista, mutta lupasi harkita asiaa. 2 minuuttia harkittuani, puolen vuoden reitityssuunnitelma heivattiin ikkunasta pihalle, Siilitien metroaseman kulmilla. Oli siinä Ukolla pala purtavana pari tuntia ennen starttia. Aivokopan 1 kilotavun matikkaprosessori veti syntax errorit kun paniikissa yritti laskea matka-aikoja. Pakko oli buutata aivot ja alkaa laskemaan. 10 lajin näyttö lensi samaan suuntaan VKS:sien ja Viikinlampi-alotusten kanssa. Samaan syssyyn yöksi varatut eväät saivat kunnian tulla syödyksi valoisalla. Tähän uuteen suunnitelmaan ei pikaruoka-mättölät olisi tarpeeksi pikaisia. Hiljalleen aloin toipua shokista ja aloin ymmärtämään uuden suunnitelman valoisia puolia. Komento oli muuttunut ja Paula määräsi tahdin.

3 viimeistä viikkoa oli tullut treenattua ankarasti joka päivä. Kroppa huusi Hoosiannaa kun aamulla aikaisin kalaan, kalasta iltavuoroon duuniin ja duunista yön pimeyteen lirkkimään. Treenit olivat menneet yli odotusten monen lajin osalta. Esim meille niin mystinen Säyne notkui 4 kertaa siimanjatkeena. Lahnaa nousi kolminkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna. Mustatokkokolo oli löytynyt. Liejutokot löytyivät ja olo oli luottavainen. Olo oli niin luottavainen, että viime hetken reittimuutos hyväksyttiin yksimielisesti. Treenien perusteella alkuperäinen tavoite 27 lajia muutettiin 28 lajiin. Sijoituksellisesti tähtäsimme sijoille 6.-3.

Sanoin ennen kisaa Paulalle että mun pitäis höyrytä 10 vuotta ennenkuin keksisin näin nerokkaan suunnitelman. Annoin reitille täyden tukeni.

Uuteen suunnitelmaan ei myöskään kuulunut kuvaaminen. Hyvin harvat olivat ne kerrat kun kisassa kaivettiin kamera esiin. Nyt lähdettiin tekemään oikeasti tulosta. Vuosi sitten kuvittelin että annoin treeneissä kaikkeni niin nyt vedin tuplasti kovempaa. Jos olisin halunnut nukahtaa hetki ennen kisaa niin ei olisi ollut mikään ongelma. Treenien runtelema kroppa pilkki jo ennen lähtöä ja haukottelin taukoamatta. Tästä on hyvä lähteä vetämään vuorokausi täysillä, nukkumatta, puutteellisin eväin.

Lähtölaukaus kajahtaa! Salosen Juhan reaktio on nopeampi kuin puoli-unisen kroppani. Salonen säntää edelläni kuin Karibu tundralla. Pinnistän kropasta kaiken että pysyisin perässä. Sytkäri lentää laiturille kolisten ja pumppuni vetää rytmihäiriön. Kännykkäkö lensi? Pakko kääntää katse taakseni. Sytkäri... jääköön sinne. Hyvä hetki pitää pieni tauko tupakoimisessa. Juoksen aloituskohtaan. Onget veteen. Seipi nousee 12:09. Ongimme hetken vielä ja ylös tulee salakka ja ahven. Lähdetään menee. Tuli mitä pitikin tulla.

Seuraava pätkä on sitten sen verran HYSHYS että päätettiin Paulan kanssa pitää omana tietonamme. Ajelemme ympäri Helsinkiä ja poimimme lajit uudessa järjestyksessä. Kaikki meneekin putkeen kunnes kohteena on Lahna. Edellispäivien treeneissä niitä nousi runsaasti. Mikä siinä lahnassa taas mättää. Onko laskenut vesi tukkinut Lahnojen suut vai puuttuuko syöteistämme tupakan katku? Lahnan kohdalla puhuimme ensimmäisestä PUMMISTA. Kaikki muu oli natsannut saletisti. Lahna luovutettiin ja seuraavaksi löysimme itsemme VKS:n muurilta vimpaamasta.

Muurilla oli taas ihan tarpeeksi viuhuvia siimoja. Vierekkäin ei päästy onkimaan. Hetken kuluttua kuului riemun kiljahdus kun isompi kala kokeili Paulan vavan kestävyyttä. Vimpako se siellä nousee? Ei prkl sehän on lahna :) Seuraavaksi notkuu mun vapa. Vimpa nousee heti perään. Ollaan taas kisassa mukana. Vielä haetaan Allikkosalakka ja sit käydään 10 lajin näytös.

Vimpa oli sen verran massiivinen että oli pakko punnaa. Vaaka osoitti lukemaa 390g. Ja eikun Viikinlammel. Olin viritellyt sellaisen ottipelin että kävelin rantsuun ja 4 sekuntia ja menoksi. Oli siinä taas muilla ihmettelemistä. Tarantellat lähti kohti Honkista.

Kello veteli jo vaikka mitä kun lyötiin 17 lajia tunnistukseen.

10 lajin näytölle tuli ajaksi 18:50. So Whot, kuultiin että oltiin aivan kirkaimmassa kärjessä.

Siitä vaan tunnistamaan lajeja ja purkamaan meidän hyshys-reititystä.

Matka jatkui mätikselle. Joen pinnan peitti joku ruskea schaiba. Mun minivaapuni eivät olleet iskussa. Onneksi Paula otti virppavastuuta ja koukutti 20 minuutin jälkeen suurimman mätishaukemme ikinä.

Ja kuvan hymyä riitti pitkälle kisaan. Lajeja kasassa 18 ja Kalapuikkojen kanssa hallittiin kärkipaikkaa.

Seuraavaksi suunnattiin silakan perään. Litkan avaamisessa kesti ja niin kesti silakallakin. Muurilta ei noussut silakkaa. Lisäsin litkaan ohutpeltisen hopeisen Professoriuistimen ja juostiin sillalle. Yksi lasku ja yksi silakka ylös. Laji 19 ylhäällä.

Seuraavaksi liidettiin kohti treenattua täpliskohtaa ruoholahdessa. Moikattiin Käpylän Jaria ja kuultiin ettei nouse edes täplistä. No eikun onget veteen ja 3 min ja täplis ylös. Kehoitettiin Jaria siirtymään meidän mestoille.Ruoholahden kanavalla oli kymmenittäin maratoonilaisia ja taisivat ihmetellä että mitä me siel kävästiin paris minuutis hakemas. Lajeja kasas 20.

Tuhatta ja sataa paineltiin seuraavaksi voimakkaita tunteita aiheuttavaan mestaan mätikselle. Tarkoitus oli lyödä jengille luuta kurkkuun ja aiheuttaa hämmennystä muissa joukkueissa. Kohteena oli uusi laji Helsingin maratooniin ja ajatuksena oli ottaa tämä yökala valoisalla. Kun saavuttiin mestoille niin ei satanut mutta salamoi ja jyrisi. Astelimme autolta kohti hot spottia ja luontoäiti päätti pistää sellaisen ukkosmyrskyn niskaan että hetkeen ei tullut mistään mitään. Pisarat loiskivat pinnasta korkeuksiin ja mahdotonta oli nähdä pinnan alle. Aikani kiertelin mestoilla ja sateen vähetessä siirryin takas tarkoille koordinaateille. Uusi laji Helsingin Kalamaratonhistoriassa oli käsissäni.

Nähtäväksi jää miten laajasti Teknos puhdisti Kivennuoliaisen kartalta. Asiaa en jätä tähän vaan aion käydä lähitulevaisuudessa selvittämässä.

Lajeja 21 kasas ja siirryimme kai ensimmäistä kertaa kärkeen. Tiukkaa oli vääntö kalapuikkojen kanssa. Ei voi olla satavarma. Fiilis oli huippu ja tiesimme että kuhaa ei ollut tullut treeneistä, mutta päätimme käydä rentoutumassa jigittelyn parissa ennen raivokasta lirkkiyötä. Ukkosmyrskyn jälkeen Kuhamestoilla vallitsi mitä mahtavin keli. Meri oli tyyni ja auringonvalon rippeet kajastivat kaukaisuudessa. Hymyilimme ja välillä nauroimme. Sanoin että koskaan en ole ollut näin rentona kisassa.

Kun kello löi tarpeeksi, oli siirryttävä lirkkimestojen suuntaan. Tultiin rantsuun ja kuultiin OV:ltä että liejutokkoapina könyää selkämyksiin. Sanoin et eiku mennää hakee se ekana pois. Joo puolet pimeästä ajasta etin liejutokkoa ja jätin kaiken muun lirkkimättä. Liejutokko PUMMATTIIN vaikka se oli treeneissä nälkäisempi kuin hietatokko. Lopulta oli siis pakko lirkkiä Hietatokko, Kivisimmppu, Kivinilkka ja Mutu. Mustatokkoja ei näkynyt missään. Vesi oli laskenut niin alas että treenikolo oli ilmassa. Taas tuli PUMMI mustatokosta. Lajeja oli kasassa 25 ja eiku suunnattiin kisan ekalle lämpimälle aterialle. ChicosBurgerit lärviin ja karppaamaan. Kaikki oli niinkuin pitikin. Karppi näyttii 5 cm ilmassa selkänsä ja melkein törmäsi kohoon. Mutta miksi ei kelpaa olemattoman pieni, vahva koukku, syötin peitossa. Ei vaan mene aina jakeluun. 2 tuntia vierähti siinäkin. PUMMI mikä PUMMI. Ja eiku suvannolle n. 05:30 puuttuvan kuhan perään. Välillä vetelin lusikalla toutsia, mutta tuloksetta. Väsymys alkoi painaa toden teolla. Jigitin, mutta pilkin. Kokemus sekin. 2,5h oli jigitelty ja pakko oli tehdä jotain eri tavalla. Siirryttiin tois pual jokke ja siel se kuha venaskin.

Kun nostettiin kuhaa ylös niin katoin et ei juma se on hieronu pyrstöstään pari sentiin veks. Ja eiku mittanauha kehiin. 42cm thank you ja Kiitos. Laji numero 26 handussa.

Kuhan ja Kirbeli härdeemin väliin mahtui erinäisiä säyne viritelmiä, jotka tuottivat tuttua PUMMI leimaa.

Loikataas suoraan kirbeli härdeemiin. Ensimmäistä kertaa päätettiin ottaa kirbeli onkimal. Olin viritellyt mielestäni hyvät vehkeet ja ei siinä kauan mennyt ku kirbeli sinetöi lajimääräksemme 27. Koska liejutokko oli monelle niin vaikea, olimme tyytyväisiä itseemme ja totesimme että pääsimme tavoitteeseen.

Vaikka väsymys ylsi kisassa rekoordi sfääreihin niin silti olimme rennompia kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä meidän oli vuoro ottaa hetkellisesti vastuu Luoteis-Helsinkiläisestä Letkeästä kalastuksesta. Tänä vuonna suurin harmituksen aihe oli kisoista puuttunut Siloneulojen joukkue.

Vasta kun tulokset julkistettiin niin kuulimme sijoituksemme. Viides sija lämmitti mieltä ja saimmehan hetkellisesti kokea miltä tuntuu painella kisan kärjessä. Nyt kun sitä pääsi maistamaan, ei meitä pysäytä enää mikään. Seuraava tavoite ei voi olla mikään muu kuin palkintopallille.

Kiitokset Järjestäjille, avustajille ja kanssakisaajille. Tää on paras harrastus ikinä.

Onnittelut AC Deliriumille, Kalapuikoille ja Kuningaskalastajille kärkisijoista. Mutta lisäisin pienehkön kehoituksen varovaisuuteen nimittäin vuoden päästä voi tuuli käydä Podiumilla.

KIITOS KIITOS KIITOS! :) Kaikille kaikesta!

Kalamaraton 2012 - Kiukulla kohti kärkeä

Kalamaraton 2012 on takana ja yritän ymmärtää mitä tapahtui. Vieläkin aivot raksuttaa, että mitä siis tapahtui. Selkee ohjenuora tän vuotiseen kisaan oli mittauttaa tasomme kun annamme kaikkemme, niin treeneissä, kuin itse kisassa. Päivittäiset maratonpalaverit aloitettiin kun kisaan oli 77 päivää jäljellä. Lähes joka päivä taktiikka-vihkoseen kirjattiin mitä mietteitä tuleva kisa aiheuttaa. Joka päivä ei kannata ajatella että miten se mustatokko otetaan kun on ulkona pilkkikelit. Vihkonen tarjoaa avun tähän vaivaan ja ajatuksenjuoksu on proaktiivista. Kestävää kehitystä niinkuin joka tuutista tuputetaan.

Jotta voidaan sanoa että annamme kaikkemme treeneissä, on anottava kesälomaa viimiselle viikolle. Loma varmistuikin TOSI ajoissa eli jotai viikko ennen viimistä viikkoo. Great! Lomilla päästiin itse asiaan. Kellon ympäri kalassa ja kaiken näköstä nous ja kaiken näköstä helppoo jäi nousematta.

Treeneis nous vain yks Turpa (540g), mut eikö sen perusteel jo voi pitää pinnaa varmana. JuuJoo! Lahnojakin saatiin treeneis vain 3 ja treenei oli vaik millä mitalla. Muistan eräänkin viikonlopun kun hilluin kalasa 18 tuntia (la-su). Parhaimmillaan vedettiin jotai 12 tuntisii kalastuksii treenilomal. Joku päivä hajautettiin osiin : aamukala, päiväkala ja yökalastus.





Mihin kahen tyypin jengi pystyy maratonis parin vuoden kokemuksel. Siis jos tosissaan yrittää. Kiukul, raivol taikka vaikka väkisin. Tällä hetkellä ymmärrän ainakin, että esim lahnan metsästyksessä 3 on parempi. Tavoitteet hioituivat viikkojen vieries sijoituksellisesti suunnilleen kympinsakkiin ja lajimääräisesti keskiarvoltaan lukuun 23. Haluttiin siis selkeästi mustaa valkoiselle että Tarantellat on vakavasti otettava kärkipään jengi. Treenien antia oli että synkkä pilvi leijaili seuraavien lajien yllä: Turpa, Törö, Mustatokko.

Vihdoin koitti keväinen lauantai aamu Honkaluodossa. Ainoa harmituksen aihe oli Vesa Karsikkaan poisjäänti kisasta. Nyt oltiin hiukan pallo hukassa että mihin seuraan liitymme odottelemaan lähtölaukausta. Onneksi löytyi ainakin yksi kamerataitoinen ottamaan meistä joukkuekuvan. Kuvaajana SKES-Taimentiimin Juha Salonen.

Tyylin piti olla armeijamainen - ollaan tosissaan- mut jokainen päätelkööt itse alkoiko kanssakisaajat tutisemaan. Helsingin kisaan osallistui ennätysmäärä joukkueita, 57 jos oikein muistan. Monta päänahkaa on pudotettava jos mielii kympin sakkiin.

Kisaan osallistui myös Peltsin kipparoima joukkue nimeltä Erätulilla. Toi taitaa olla ainut kuva missä Peltsi viuhahtaa kameroiden keskellä. No kyllä me nyt ainakin noi voitetaan :D !!!

Lähtölaukauksen pamahtaessa tapahtui ensimmäinen moka. Säntäsin kehäraakkina entisenä pikajuoksijana täysillä Varhimon Ollin perään. 15m kerkes matka etenee ja reisi revähti. Ei kehdannu alkaa nilkuttaa ni hölkkäsin loput satametriä autolle. No meil oli hemmetin hyvin treenattu alotuskohta ja sinne ei autoo tarvittu. Kiiruhtamisesta oli kuitenkin oma hyötynsä sillä Helsinki Anglerssit olivat päättäneet aloittaa samasta kohdasta. Alotuskohta määräytyi jo vuosi sitten kun havaitsimme että Paulalla on käsittämätön kyky haistaa missä seipit seilaa. Keli oli mainio ja tunnelma katossa. Nopeasti alkoi kalaa nousemaan. Ahventa, särkee, salakkaa, pasurii. Pohjaonkikin toi kiisken. Jossain vaihees Anglersseille riitti ja pääsimme aivan rauhassa keskittymään tärkeimpään... ja sieltähän se irtosi ja vielä kaksin kappalein. Ja ei todellakaan mulle.

Kamat pakattiin hetki Anglerssien jälkeen ja lähdimme ottamaan läheisestä kivikosta 3-piikkiä. Muutama minuutti ja piikki oli lirkitty. En ihan vieläkään muista miten päädyimme suvannolle kun koko kevät oltiin pidetty Viikin Allikkosalakka-lammikkoa toisena kohteena. No suvannolle jouduttiin. Ja päädyttiin sorvakulmaan nopean sorvan perään. Samaan aikaan mestoilta löytyi Tremenssiä, Erätulta ja Siloneulaa.

Tonne mestaan ne nopeat pisteet sitten tyssähtivätkin. Mutta kun kerta oltiin tonne päädytty niin hukattiin sit varmaan 30min yhes Sorvassa. Kaloja oli Sorvan jälkeen kasas 8 ja päätimme ottaa muurilta nopean vimman. Siloneuloilta kuulimme kuitenkin varoituksen sanoja.

                                                        

 Muurilta saatiin tilaa ja varmaan seuraava 30min tuhraantui vimpaan. Yritin myös kuhaa jigil muurilta mut ei, vaikka kuin pärskivätkin heittoetäisyydel. Siitähän mä yhen treeni-mitta-Kuhan oli nostanut. Mut joo eiku tuhatta ja sataa viikinlammel ottaa nopeesti monta kalaa. Ei me oltais tarvittu ku Altsusaltsu, mut aateltiin onkii viel muutakin kivaa. No 30min sinnekin sit varmaan tuhraantu ja ylhäällä AltsuSaltsu ja Hopsu. Lajeja kasas 11 ja täyttä häkää Honkiksee kellottaa aika kymmenen lajin näytölle. No ajaksi tuli 15:45. Jäljessä oltiin aikatauluja. Joku siinä perässä laahaamises on että alkaa hosumaan ja mistään ei tuu mitään.

Ekat 11 lajia ajassa 15:45

Oli vuorossa töttörö mesta siellä missä tuoksuu tuplajuustot. Mielestäni oli viritellyt sellaisen ottihärpäkkeen millä parhaiten töttöröö irtoo. Kokemukset töröstä perustuivat täysin järvempään korkeudelle missä niitä voi katsekontaktilla riuhtoo ylös minkä sielu sietää. No tällä joella virtaus oli luokkaa tsunami tötörö-kaupungissa. Tällä hetkellä tiedän oikean tekniikan ja välineet. Silloin oli pienestä kii etteikö törö tarttunut. Onkihärpäkkeessä oli pari pienehköä heittoa jotka aiheuttivat ensimmäisen pummin kisaamme. Jos olisimme jaksaneet vakoilla Anglerssien Roopea vielä 5 minuuttia niin olisimme nähneet miten ammattilaiset töröpinnansa noukkivat.

Kun Törömestalt päätettii lähtee bongaa fisuhampparii niin sinnehän Anglerssit seuras peräs 5 min viiveel. Melkein ois pitäny hälytyskellojen soida että paremmilla välineillä uusiks.
 No kisan jälkeen käytiin kokeilee että kuinka helppo no helppohan se kun  osaa. Kisan jälkeen käytiin siis onkii molemmille töröpinnat lievittämään armotonta tuskaa, minkä tää pummi aiheutti.

Töröapina selässä könysimme kohti läheistä Hauki/Turpa mestaa. No sieltä ei mitään tullu ja varmaan 40 min hukattiin. Kirosanojen osuus tuotetusta puheesta alkoi nousemaan. Pakko oli kelaa mistä meidän jengi elää, no tietysti bongoista. No eiku haetaa helepot pinnat niemenmäestä. Käsittämätöntä miten tappiomieliala muuttuu kun saa pari pinnaa nopeesti lisää. Mulle 10-piikki pikana ja Paula hillotteli normi-ruuttarin. Niemenmäes kalasteltiin yhes tremenssin ja MaraKalattoman kans.

MaraKalattomilla tais olla Hauki hukas. Eivät tienneet keltä kysyivät neuvoa. Meitsi kun asuu 1km päässä mestasta josta nousee haukee niin että 5 min on liian kauan. Koittakaas poijaat muistella mitä neuvoin :) No meillähän oli Lahna hukasa ja lahnaa kuulemma nous niemenmäest. No ongittiin siin sit lahnaa kun olo oli pummien jälkeen taas pirteä :) Sielt mitää lahnaa tullu. Ehkä innoissani yritin jotai kahen kilon Lahnaa jättimadol. No joo eiku seuraavalle Hot Spotille... Mesta on niin HYSHYS että :) Päästiin  meitsin erikoisosaamisen alalle eli Kuhan Jigaukseen. No eka oli huolestuttavan hiljasta. Sitten joskus kun aateltiin että luovutetaan ja otetaan kuha muualta niin jigiä vietiin. Luulin että tulee mittakuha mut eiku 39cm oli ensmäinen. No kiva kuha sentäs liikkuu. Hetki meni ja seuraava kuha mitattiin 37cm. Hei väärä suunta! No mut Sitte seuraskin yks kisan parhaista hetkistä kun 41cm kuha rantautui. Tais siinä joku huutokin päästä ilmoille. Viime keväänä kahdestakymmenestäyhdeksästä kuhasta vain 2 oli mitallisia. Sillä tiedolla olimme onnemme kukkuloilla. Kello tais olla viittä vaille silakka ja lajeja tais olla kasassa 14. Kuhasta saatiin taas uskoa itseemme.

Kaapelin Pervomessut olivat kuitenkin aiheuttaneet parkkipaikoille kovaa kysyntää. Litkamestoil ei yhtään vapaata paikkaa. No aateltiin hakee nopeet Täplis ja Lahna läheisestä kanavasta. No Täpliksiä nous mut mikä niit lahnoi oikeen vaivaa?

Ehkä oltiin hiukan liian myöhäs. Kaikki pummit sun muut oli taas kertautuneet jatkopummeil. Silakat kuitenkin olivat pirteitä ja nostimme pikana yhden fototettavaksi.

Hetki pilkittiin nilkkaa ihan varmuuden vuoks mut katseet oli jo käännetty täydellisen kelin lirkkiyöhön. Ne tyypit jotka kisas lirkkivät ensimmäistä kertaa niin heitä odottaa pikku ylläri pylläri kun laineet liplattaa ja vesi on sameaa. En muista kymmienien lirkkiöiden kokemuksella yhtä täydellistä keliä. Paljoo ei ois tarvinnu syötin heiluu niin liejutokot jäis saamatta. Lirkkimestoilta irtos kaikkee paitti mustatokkoo. Muistatteko tekstin alusta, kun treeneistä jäi synkkä pilvi lajien Törö, Turpa ja mustatokko , ylle? Eli ei tullut yllätyksenä, mutta tuli kuitenkin. Kai niistä nyt yks ois pitäny tsägäillä?

 Lirkittiin siis kalat: Mutu, Kivisimppu, Kivinilkka, hieta-ja liejutokko. Lajimäärämme 21 (klo:01:30) oli jo päätä huimaava jos vertaa edelliseen ennätykseen 18. Päätimme kävästä ABC:n yöpalan jälkeen honkikses tunnistuttaa tokkoi. Honkikses oli sellanen härdelli menos et lyötiin tokkopussi Varhimon Ollille kouraan ja pyydettiin tunnistus apua. Oikein OV lajit tunnisti ja tiesimme että meillä on 21 lajia kasas ja puuttuu kaikenlaista helppoa. Ekaks päätettiin hakee helppo karppi. No niin oli moni muukin päättänyt. Siellä mitään karppeja ui. Ei edes mun hienot pop-up-mansikka-boiliet kelvannu. Aamu alkoikin sarastaa ja keräiltiin kamppeitamme kasaan samoihin aikoihin kun Siloneulat luovuttivat oman karppauksensa Ja Deliriumit tulivat aloittamaan. Meitä kutsui mätiksen hauet. Se jos mikä on mun alaani. Mentiin mestoil. Ja kun 4min oli virpannu niin huolestuin et mitä fiddua? No en kerenny loppuun asti kiroo kun hauki puri ja 5 min siihen uhrattiin. Odotin jo ekal heitol hakkia. Mä tunnen ton Mätiksen ekosysteemin.

Lajeja kasas 22 ja kello jotai 04:30, nyt ois reilusti aikaa hakee sitä lahnaa. Mut oli liian aikaista. Ja eikun mustatokkoa lirkkimään toiseen päähän stadii. Onneks kadut oli hiljasii. Kuuden aikaan lopetettiin mustatokon metskaus ja siirryttiin Lähes tuhoon tuomittuun Operaatio-Lahnaan. Operaatio lahna käynnistyi Ruoholahdesta jatkuen Laajalahdelle jossa vaihdoin kolmeen pohjaonkeen. Sieltä Lahna-Sightseeing jatkui Suvannolle, josta siirryimme täysin tuntemattomaan kohtaa kulosaaren lähistölle. Aika alkoi loppua kesken ja Lahna oli vienyt meiltä lähes koko sunnuntain. Esim satavarma Törö jäi lahnan takia hakematta. Onkilaitteeni hajoaminen oli merkki kun sanoin Paulalle että nyt mennään kohti honkaluotoa. Pakkasin onkea ja Paulakin oli jo lähtö aikeissa. Silloin kohoa vietiin ja ei JUMAKAUTA sieltä tuli se saamarin lahna, jota teki mieli pussaa ja kuristaa. Lajimäärä nousi kahteenkolmeen. Mikään ei vie sitä enää meiltä pois. Oltiin tyytyväisiä itseemme. Hemmetin väsyneinä päätimme jättää kirjon onkimisen väliin ja ajankuluks virppailla. Kirjo härdeemi sotii täysin meidän käsitystämme vastaan millaisissa paikoissa kalastelemme. Meidän yksimielinen viesti on että Maraton ja Stadionki erotetaan. ****KIRJO/STADIONKI-AVAUTUMINEN poistettu. Pistetään väsymyksen piikkiin.

Onnittelut Deliriumil jälleen kerran. 30 rajapyykki saavutettu.

Meidän tasomme on juuri tuo 23 lajia ja sijoitus 10/57. Näköjään kun kisan vetää verenmaku suus niin tunnelmakin on outo. En osaa kuvailla. Ehkä tuli yllätyksenä muiden joukkueiden kova taso. Mä tiedän että pikku hienosäädöllä pystytään paljon parempaan.

Ehkä meikäläinen kaipais sitä kuuluisaa Siloneulalaista Letkeyttä mun kalastuksiini. Kirjataan tämä taktiikka-vihkoseen.

Vimoseks kuvaks sopii tämä. On ne vaan niin siistejä otuksia. Siisti niitä on metskata. Joskus sitä vaan geenit muistuttavat kuinka näitäkin metskattiin kivikaudella henkensäpitimiksi. Ajoittain adrenaliinin tulvahdukset yllättävät ja aggressiivisesti haetaan saalista, että perhe pysyisi hengissä. Niin siis joskus kivikaudella. Joskus menee sekasin.

Kalamaraton-hiljaisuus

Yö-lirkkikeikkojen jälkeen huomasin blogitekstin tuottamisen olevan aika nihkeetä. Viimestään kun Pohjois-Karjala-opisto rynni kolmen joukkueen voimin ilmoittautuneet listoille niin päätin rajoittaa asoiden hämmentämistä julkisesti. Mielestäni tänä keväänä on aivan liikaa vuotanut maratontietoutta ulos joka mediasta. Meillä on siis vasta neljäs maraton edessä ja ehkä vasta kuluneen vuoden aikana opimme itse aktiivisesti hakemaan "tajunnanräjäyttävää"-maraton-HYSHYS-tietoutta omista treeni kokemuksistamme. Ehkä kalamaratonissa korostuu vielä se itse-löytämisen hienous , verrattuna fongaukseen. Vasta kun itse alkaa tekemään merkittäviä havaintoja menestyksekkäästä lajikalastuksesta Helsingin Vesillä, voi todella uskoa omaan pärjäämiseen kisassa.

 Tossahan niitä ui. Nimittäin kalalajeja joita ei ikinä olla kalamaratonissa saatu. Pelkästään noi kolme lajia kun lisää viime vuoden totaaliseen pettymystulokseen 16, niin meillä olisi jo TARANTELLOJEN uusi ennätys. Mutta sehän ei tälle pändille riitä. Uskon että kaikenkarvaisten tietovuotojen johdosta, 20-ryhmään nousee urakalla porukkaa jotka ovat tahkonneet 15-19 lajia menneinä vuosina. Toisaalta tähän rakoon sopisi että kisassa olisi surkea sää. En usko, että tyypit, jotka maratonin aikoihin ottavat ensikosketusta esim mutuun ja hietatokkoon, onnistuisivat niitä surkeassa säässä poimimaan. Blogi ei kuitenkaan täysin hyydy pariks viikoks vaan Siuronreissusta varmasti tulee tekstii. En oikeesti tiedä olisinko tyytyväinen enään jos sijoituksemme olisi kymmenes. Maratontaktiikkaa on käyty joka päivä läpi alkaen kun maratooniin oli 77 päivää jälel. Nyt mä tahdon mustaa valkoselle että kaikki työmäärä ynnämuu ynnämuu näkyy selkeenä maratonsijoituksen nousuna. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos kisapäivänä on kuumetta 39 niin vedetään kuumeet lääkkeillä alas ja mitali kaulas piipaa autol teho-osastolle taikka honkanummelle. Jos Paula 39 kuumet niin Paula saa nukkua autos ja repästään joku spurgu viinapalkal vuorokaudeks joukkueen jäseneks.
Vaihtoehtoja ei tunnusteta olevan olemassa. Hyvä lopputulos vaikka henki menis.

P.S. Aina kannattaa tähän blogiin klikkautua. Hetkittäisistä mielenhäiriöistä johtuen on vaan pakko jauhaa julkisesti HYSHYS-tavaraa. Ja tuleva maratontarina tulee olemaan omaa luokkaansa. Otin kisanjälkeisen maanantain vapaaksi pelkästään blogitekstiä varten.

Kalamaraton pohdintaa 6.4.2012

Oli joku maaliskuu 2009 kun ekan kerran kuulin Kalamaratonista ja pikasesti päätettiin että lähdetään kokeilee elämysmieles josko tää olis meidän juttu. Tohon hetkeen asti mä olin hyvin pitkälti spesialisoitunut virppaamaan ja perhostelemaan yksinäni Vantaanjoel. Emäntäkin ajoittain virppaili mut selkeesti onkiminen kiinnosti enemmän. Oltiin kalastuksellisesti aika hajanainen porukka. Mun sanat emännälle tais olla et lähetää tohon kisaan, nautitaan olosta, otetaan rennosti, ei mitään stressii, letkeää olemista rakkaan ja rakkaan harrastuksen parissa. Eli ei mitään paineita pitänyt olla. Ton lausahduksen jälkeen homma levis käsiin. Aloin guuglettaa Suomen kaloja. Avautui aivan uusi maailma. Vantaanjoella kalastellessani ennen fongausta, Turpa oli yleisin saalis, joka ei hirveästi sykettä nostanut. Nyt näin turvankin uudessa valossa. Kivinilkat, kivisimput, tokot.... en ollu kuullukkaan tai en ollut kuunnellut. Näin Helsingin kalavedet uudessa valossa. Takana oli 7 vuotta pään hakkaamista seinään Vantaanjoella kun ei nouse mitallista jalokalaa.

Hyvin nopeesti kun lähdettiin porukalla fongaa niin tajuttiin että ryhmämme yksilöt täydentavät toisiaan. Kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja meistä tuli yksikkö- Tarantellat-. Varmaan parisuhdekkin sai viimisen silauksen ja liitto oli lopullisesti luotu. Kalastus oli hallinnassa, pääkaupungin kalavedet olivat tuttuja ja tylsähköjä rannalta jalokalaa kalastaville. Silmät aukenivat ja fongauksellisesti alkoi tulosta syntymään.

Sitten kaikki rentous, letkeys, stressittömyys jnee... katosivat kuin tuhka tuuleen. Oltiin pahasti koukussa. Nyt kolme vuotta myöhemmin ajattelen vain miks ei tätä tajunnut aikaisemmin. Olis voinu ehkä jopa opiskella alaa ja hankkia ammatinkin... tutkia itämeren ja sisävesien kalalajeja + ekosysteemejä + muuta. Miksi laitoin ton palkintojenjako kuvan tohon noin. Noh siksi kun aattelin vuos sit aloittaa blogin jossa pohditaan kalamaratoonia muun hömpän ohella. Nopeasti kuitenkin tajusin, että jos tavoitteet on voittaa kyseinen kisa, niin julkisesti on pikkasen paha selvitellä asioita, ettei vaan paljasta mitään liikaa. Vaikka realistisesti meillä on vasta edessä 20 rajan rikkominen ja kymmenen sakkiin nousu, niin mieleni sopukoissa nousen palkinopallille joka yö. Ympärivuotisen fongauksen saralla takana on läpimurtovuosi (39 suustakoukutettua). Edellisissä maratooneissa kohtuu kaukaa haettuu toiveajatteluu et otetaan joku laji ekankerran elämäs ni just kisassa. No tollanen suunnittelu on täysin turhaa. Nyt tarvittavat lajit on otettu jostai muualta, johonkin muuhun aikaan. Nyt voi oikeesti kelata, miten ne otetaan kisas. Lottoefektin voi jättää boonukseks kun tarpeellinen määrä vedetään ammattitaidol.

Elämä fongarina on ollut varmasti ruusuisempaa kuin alan pioneereilla. Siloneulojen blogista sain selkeän kuvan miten tärkeää on mikrokalojen hallinta jos aikoo pärjätä. Emme ole kisassa saaneet kivisimppuja, hieta-,lieju-,mustatokkoja, mutuja. Katotaan onks ne niin lasten leikkiä kuin loppukesästä. OV:lta olen oppinut kuinka mitään ei kerrota kun  kysytään. Tämä taito tulee tarpeeseen kun hetken kuluttua meiltä kysytään ja ja vain muilla on epäselvää. Seuraavaan kisaan Joukkueen nimi muuttuu muotoon TARANTELLAT. Ainoa asia mikä Paulaa on häirinnyt on ollut, Teemu Heikkilän oppien mukaisesti, diktaattorimaisesti päätetty joukkueen nimi.

Mihin sitten vetää raja mistä blogeissaan jauhaa. Selkeestikkin mä olen ajautunut tohon uhoamisen ja psyykkauksen suuntaan kun mistään et voi mitään kirjottaa. Tarpeellinen tietomäärä löytyy jo netistä. Jokaisella joukkueella on mahdollisuus muutamassa vuodessa könytä kärkeen jos treenaat maratooniin 364 vuorokautta vuodessa. Viime vuoden kisasta jäi ainakin KiloHEILit mieleen. Kisan aikana muutaman kerran kohdattiin ja selkeestikkin olin valmis antamaan latua että menkää edeltä. Heillä on ainakin volyymit ja asenne kohdillaan. Tais sielt jotai psyykkaustakin tulla ilmoille. Me vedettiin 16 lajia ja HEILit 24. Voi sitä nautinnon määrää kun tänä vuonna HEILit monen muun seurana kyntää TARANTELLOJEN perässä. Kaikki kunnioitus alusta asti kisoja tahkonneille. Syytetään nyt sitten vaikka mainonta koneistoa, miksi mua ei ole informoitu tästä kisasta. Nyt mä joudun harppomaan ja ahmimaan kaiken tarpeellisen tietotaidon että mä näen Tarantellat tulosluettelos niin korkealla, kuin sisimmässäni tiedostan. Mä uskon, että olen osa sitä koneistoa ,joka johtaa siihen, että joku joukkue rikkoo 30 lajin rajan kisassa. Tänä vuonna kisan voitto irtoaa 29 lajilla.

SATOI!

TAIKKA PAISTOI!

Tarantellat löytyy Neuroottisen Fongauksen Ytimestä! Puristetaan vapaa! 34 sivua tehty suunnitelmaa maratonvihkoseen vuoden 2012 kisaan. 18.5 vihkoseen tulee sivu numero 77 täyteen tavaraa. Leposyke pidetään päälle 100 viimiset 2 kuukautta ennen kisaa. Tästä ei voi seurata muutakuin... :) Kireitä kanssakisaajille! Ottakaa rennosti ja letkeästi.

Kalamaraton 2011 - Paluu maan pinnalle

Torstai-perjantain treenipainajaiset (yht. 1 särki + 1 ahven) alkoivat häivetä ajatuksista kun alkukesäinen aurinko valaisi kämppämme lauantaina 21.5. Hetki oli käsillä ja laulun sanoin : vain se, mitä teet nyt, on tärkeää. Hyvä , treenitulokset voi siis unohtaa. Paula lähti hakemaan kävellen kaupasta viime hetken ostoksia kun minä viimeistelin tavaroiden sijoittelua tila-Puntossa. Hyvin pian alkoikin tapahtumaan virheitä, mitkä johtivat nyt tiedossa olevaan lopputulokseen. Virhe numero 1.jääkiekon maailmamestarrus voitaisiin voittaa ihan mihin muuhun vuodenaikaan tahansa. Virhe nro 2. Älä tunge pikkulirkkejä samaan kangaspussiin jos koukut on maalarinteipin palasilla tikunkyljessä. Virhe nro 3 oli ehkä anteeksiantamattomin: mietin kauan aikaa kahluukamojen mukaanottamista. Lopulta päätin jättää kotio. Seuraavana yönä tulisin huomaamaan mitä kahlaamiseen liittyvää tuli samalla unohdettua kotio.

Nälkä alkoikin jo kurnimaan ja päätimme suunnata maittavalle aamupalalle keravanjoen vierustalle. Bigmäkit upposivat nassuihin alta aika yksiköiden ja pikainen katsaus keravan virtauksiin. (aikas hissukseen virtas kerava). Siirryimme tulevan kisan ensimmäiseen kohteeseen , mustikkamaalle. Lirkin 5 sekuntiin 3-piikin ja ajattelimme että kisa tulee lähtemään loistavasti käyntiin. Ja eikun honkaluotoon. Juha Salosen surviais-rastin ohitettuamme, pääsimme ilmoittautumaan ja tutkimaan miten kuvien perusteella ei tunnista kilpailijoita livenä. Onneksi olimme tuoneet itseämme fongailu sivuilla runsaasti esille ja pikku hiljaa meidät alettiin tunnistamaan. Päädyimme Ahven.Netin rinkiin odottelemaan lähtölaukausta. Nyt oli hetki kun joku voisi ottaa meistäkin yhteiskuvan.

Hyvässä seurassa aika kului pikana ja kohta joukkueet ampaisivat kohti helsingin helppoja lahnoja.

Olo oli luottavainen kun saavuimme ensimmäiselle rannalle. Tarkoituksena oli ottaa 3-piikki, salakka, kiiski, ahven, särki, pasuri ja lahna. 3-piikki tulikin nopeasti, hetki meni ahveneen ja kiiskeen, mutta särjen jälkeen karu totuus paljastui. Tämä paikka ei vaan toimi. Aikaa oli kulunut 1h15min ja 4 lajia kasassa.

Kamat pikana pakettiin ja punto kohti viikinlammen miljoonia minikaloja. Lammen rannat olivatkin täynnä lirkkijöitä ja hissukseen aloin aistimaan että täällä on joku onkelmatilanne. Lammelta kuuluikin tuttu ääni kun Pomoni (työpaikan varastopäällikkö joukkueesta FC MATO) huuteli että 10-piikkiä ei näy ei kuulu. Vastasin et tosta noin ne nousee kun mä saan lirkit käteen. No eipä noussu. Ja allikkosalakkakin pisti mut lirkkimään 15 min kauemmin kuin oli pelikirjaan suunniteltu. Lammen ruutanapitoisuudenmittaus jätettiin suosiolla väliin ja singahdimme täyttä hönkää kohti veräjämäen ohutta ilmanalaa. Ruutanat olivatkin erittäin yhteistyöhaluisia ja päätimme ottaa molemmille fongot.

 Seuraavan kohteena oli Vanhankaupungin suvanto miljoonine lahnoineen. Aluksi päätimme ottaa pika vimman muurilta, no ei ollu pikanen. Salakan Paula kuitenkin lisäsi listaan. Pakko oli vaihtaa mestaa ja suosittelin lahnapitoista kohtaa joka toi miljoona lahnaa treeneissä. Siirryimme sinne ja kohta oli Paulan vapa notkollaan. (Ajattelin että kyllä minä tiedän mistä sitä lahnaa saa) Juu ei tullu lahnaa vaan Vimpahan se siellä. Otettiin Vimpa pois. Sen verran tuli hyvä olo että päätimme kuvata kalat.

Pakko oli vaihtaa paikkaa kun lahnaa ei kuulu ei näy. Seuraava kohta antoikin Paulalle Pasurin. Lajeja alkoikin olla jo kivasti kasassa(9) ja kympin raja alkoi lähestyä.

Taikurinhatustani repäisin seuraavaksi että mennään tohon sorvakulmaan ottaa sikanopee lahna ja kohta ollaan honkaluodos. Honkaluodos oltiin koht mut sielt mitään lahnaa tullu sorvakulmasta. Arvatkaa mitä sielt tuli?

 Paineltiin tuhatta ja sataa honkikseen ja parkkikselle saavuimme yhtäaikaa toisen jengin kanssa. Ehdotin Paulal että mitä jos juoksen ni ollaan ennen noita. No ei kelvannu ehrotus ja ei juostu. (Tämä jengi joka meni askeleen ennen meitä, voitti meidät aikasäännöllä, eli jäätiin samaan määrään)

10 lajin ajaksi tuli 17:48 ja tietoon tuli myös että vasta noin 13 joukkuetta oli käyny näyttää kymppänsä. Fiilis alkoikin nousemaan. Nälkäkin alkoi kurnimaan ja päätimme suunnata sinne mistä sitä bigmäkkiä irtoo eli tammistoon.

Mäkit ja tuplat hujahtivat hetkessä huiveihin ja kohta lipat lentelivät viereiseen keravanjokeen. Olin todella tyytyväinen välineostoksiin ja mul oli 100% luottamus että joko turpa tai hauki irtoo ja pikana. Pummia pummin perään. Yksi kala karkuutettiin (veikkaan hauki). En muista kauanko hukattiin aikaa. Päätettiin suunnata 10-piikkien ja hopsuruutanoiden perään niemenmäkeen.

Niemenmäessä odottikin iloinen yllätys kun idolimme olivat levittäytyneet samoille mestoille. Paula istutettiin Jukan viereen hopeaa huuhtoo ja meikäläinen aatteli pistää lirkin kuntoon ja lähtee lirkkii Teemun lähistölle. Sit tapahtui 30 sekuntiin jotain että mä oli lähes lirkitön. Repäsin lirkkisatsin kangaspussistaan ja ihmettelin miks koukut puuttuu? Löyty kuitenkin 1 kpl 26koon lirkkiä ja hups! 5 sek. ja olin onnistunut koukuttaa vaatteeni niin että koukku koristaa housuja tai paitaa vielä tänäkin päivänä. Kaikki 26koon koukut olivat haihtuneet. Valmiina olisi 22kokoa. Yrjönmaku tuli suuhun ja alkoi pyörryttää kun muistelin kuinka hankalia 10-piikit olivat tänä vuonna. Ja eikun Teemulle kättäpäivää ja mainitsin että enää ei löydy kuin 22 koon koukkuja. Nyt otetaan miehestä mittaa. Puolisen tuntia lirkin ennenkuin luovutin. Siirryin hopsukka jahtiin. Ja juuri kun sanoin Paulalle että tuu pois sieltä että täältä ne hopsut nousee, niin Paula nosti pikkuisen hopsukan rantaan. Ukko oli taas hiljaa. Tästä sain uutta energiaa ja päätin vielä kerran kiukulla tunkea 22koukun 10-piikin kurkkuu. Minuutin päästä 10-piikki antautui.

Ihmettelin että mistä näitä minikrip-pusseja oikein tulee. Kun kerkee kaloja näkee kuin pussin läpi. Mainitsin asiasta Paulalle että kuvataan ennen pussitusta varsinkin Paulan elämänpinna hopearuutana, mutta ei niin ei. Ja kauaa ei mennyt kun huomasin kuvaavani seuraavaa lajia minikripistä. Nimittäin silakkaa.

Alkoi armoton kivinilkan jahtaus. Pohjaonkia ja pilkkejä sinne tänne. Kiire oli kova kun pitäisi lahna repiä töölönlahdesta valoisalla. Taimenen poikanen kävi nostattamassa hetkellisesti sykettä mutta muuten kaapelilla hiljaista nillkkojen suhteen. Päätimme lähteä läheiselle rantsulle kokeilemaan kivisimppua. Seurasi reitti sekoilu , jonka seurauksena tuli helevatan selväksi että Helsingillä on jotain vasemmalle kääntyjiä vastaan. Kun tuli mahdollisuus kääntyä vasempaan, olimme jo töölönlahdella ja enää ei huvittanut kääntyä vasempaan. Ja eikun pohjaonkia pitkin lahtea ja odottelemaan milloin lahnaparvi osuu kohdille. No ei prkl! osunu ja liityimme KiloHAILien seuraan kuhan jigitykseen. 10min tais kulua kun kiloheilit sen kuhansa repivät ja huuto kuului varmasti honkaluotoon saakka.Alkoi olla jo pimeä ja ois pitäny kaivaa kumpparit jalkaan ja lähtee kahlaa ni ei lähetty kun ei ollut kumppareita mukana. (aika paha) Ja kun ei viittiny paljain jaloin lähtee tepastelee kohti töölönlahden salettiin lasitonta pohjaa. Lähdimme toikoin puolelle jigittelemään ja tutkimaan rantoja yön pimeydessä. Sieltä mitään tullu eikä näkyny kuin 3-piikkejä miljoona.

Vetäydyimme mieli maassa kohti konalaa ja skessin sivujen ripeitä tilanne päivityksiä. No ei muuta kuin tunti unta palloon ja auringonnoustessa kohti mätiksen haukia. Uusi aurinko piristi mieltä ja rantsussa näkyikin 1,5kg hauki joka ei kiinnostunut katkomaan mun perukkeetonta siimaa. Pienempi hakki rimpuili ittensä irti ja pikaisesti se seuraava pikkuhakki lensi 3 metrii korkeessa kaaressa rantsuun kun en jaksanut enempää leikitellä

Nyt pikana kohti mustatäpliä ja kivinilkkoja. Täplätöpöt täyttivätkin koko rannan ja kivinilkat olivat vaihtaneet maisemia.

Seuraavaksi kohti helsingin jokien miljoonia turpia ja töröjö, ja ai niin mutta meiltä puuttuu vieläkin se lahna. No eikun vantaanjoelle mistä nousee lahnaa, turpaa ja töröö. Ja skitit sieltä mitään noussu.

Ehdotin vielä ruutinkosken miljoonia turpia, mut ei kelvannu ja suuntasimme VKS:n lahna-apajille. Sorvakulmassa törmäsimme taas Ahven.Nettiläiseen ja kuulimme tarinan onki-hauesta. Sorvakulma oli kuollut, varjossa ja viluinen. Päätimme siirtyä aurinkoisempaan kohtaa. Ja kohta se Lahna-apina notkui käsissäni. Laji numero 16. Eli just ja just säilytämme kasvomme. Kokeilimme viel turpaa, seipiä ja toutainta suvannolla ja suuntasimme kohti honkista.

Honkaluodossa Tapahtui elämäni pahin kirjon menetys. Parinkilon kirre iski lottolippaan laiturin vierest ja syöksyi 20 kertaa ja antautui haavittavaksi. Ongelmana oli vain että haavinainen haastatteli siloneulaa ja tuntematon maratoonari ilmoittautui haavitsemaan kirreni. Kirre tulikin selällään kohti matalaa rantsua. Ja olin niin iloinen että saan yllättää Paulan kirrepojolla. Kirren pää sujahti haaviin. Lippa irtosi huulesta ja lens suoraan kohti mun naamaa (muuten oisin dyykannu sen kirren perään.) haavimies teki parhaansa, mutta se ei riittänyt. Kirre sätki takas jordaaniin. Alkoi itkettää. Paula ei edes nähnyt koko episoodia.

Kisa oli ohi ja onnittelut Ac Deliriumille. Kiitos kanssakisaajille ja kaikille jotka mahdollistivat tämän mahtavan tapahtuman. Meidän vuoro oli ottaa takapakkia, mutta se on vain osa sitä polkua kohti kymmenen kärkeä.