Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Elämäni ensimmäinen PilkkiKuha 2.3.2013

Muistan kun emäntä suostutteli minut 4 vuotta sitten ekaa kertaa pilkille, millaiset olivat ensi fiilikset. Aika nopeasti tuli sellanen fiilis että mä haluan pilkillä jonkun isomman kalan, vaikkapa kuhan. Vaihtoehtona on ollut myös hauki, mutta meidän jengi on enemmän tykästynyt kuhaan, kalastuksellisesti ja kulinaarisesti.

Internetti on pullollaan kuhan pilkintä ohjeita. 4 talvea on hakattu päätä karjalan mäntyyn uittamalla värikoukullisia pystyjä ja tasureita kuhan toivossa. Uiton pitää kuulemma olla uneliaan rauhallista kalapuikon kankealle kuhalle. Kolmihaaravärikoukku liitetään uistinrenkaalla pilkkiin kiinni. Värikoukkuun 9 toukkaa hajusteeksi.

Alan lehdistä saa käsityksen että Etelä-Suomen merenlahdilla on mahdotonta välttää pilkkikuhaa. Tämä voi ehkä pitää paikkaansa jos pilkkii pitkälle kevääseen. Olemme ehkä erehtyneet linkoamaan pilkkivermeet perimmäiseen kellarin nurkkaan kun lauttasaaren eteläkärki aukenee siianonginnalle.

Täytyy kuitenkin hiukan tehdä tilinpäätöstä mitä kaikkea pilkkikuhan eteen on tehty. Pilkkirasiat pursuavat useiden satojen eurojen edestä Nautiluksia, Hopeasiipiä, Valioita, Kuusamon ja Nilsun tasureita jne.... Kaikki kuulemma ovat loisto kuhapilkkejä. Googlettamalla ollaan selvitelty parhaita paikkoja kuhan pilkinnälle ja ajokilometrejä on kertynyt. Kirkkonummella Linlå, Espoonlahti, Vanhankaupunginlahti, Sipoonlahti, Emäsalo. Porvoon seudulle ei vielä olla keretty, mutta sellanenkin reissu on suunniteltu.

Missä kohtaa täs touhus menee kamelin selkä katki. Milloin pilkkijä huomaa että pohja se on pilkkijänkin säkissä. Kyllä täytyy todeta että vaikeitakin hetkiä on ollut. Usko on ollut koetuksella monesti. Tullut hetkiä kun naisväelle mainostat hienoa kuhapilkkireissuu ja et enää itsekkään usko juttuihisi. Mikä fukin pilkkikuha?? Älä ainakaan keskitalvella erehdy sitä metsästämään.

Tuli kalabongarin vuosi 2013. Tuli pilkkifongarin päivä 2.3.2013. Lauantai aamu. Koko viikon aurinko oli paistanut ja lämpötilat reilusti plussalla. Nyt viikonlopun kunniaksi saapui kylmä puhuri ja aamulla asteita oli -13,5. Aurinko paistoi kuitenkin ja olo oli luottavainen. 4 talven pilkkikuha-Apina oli tullut jo tutuksi taakaksi.  Jotain erikoista oli kuitenkin ilmassa. Kärkkäiseltä oltiin napattu edellisviikonlopun päätteeksi matkaan mukaan parit Stormin Thunder Bladet. Kuulemma huippu haukivieheitä. Olin vaihtanut niihin värikoukut jos vaikka kelpaisivat kuhallekkin.

Mäkkärin aamiaisen jälkeen päästiin jäille. Keli oli mitä mainioin. n. 10 pakkasta, tyyni keli ja aurinko lämmitti. Säätietodotusten pelottelemana olin ylipukeutunut ja nopeasti pipot ja karvalakit lentelivät päästä ja pää höyryten aloitettiin pilkkimiset Vanhankaupunginlahden jokisuusta.



Siitä se lähti. Aloituskohta.
Muita pilkkijöitä ei pahemmin näkynyt. Oisko koko lahdella näkynyt noin 6 pilkkijää. Kohtuu vähän keskiarvoihin. Oiskohan jengi pelänny superpakkasia.




Aamupäivälle otettiin taktiikaksi painella suoraa linjaa keskellä lahtea ulommas ja ulommas. Kaiku kulki taas kerran mukana ja näytti tuttuakin tutumpaa tyhjää pohjaa. Niinhän sen pitikin kun ei nypyn nypyy morris tai pystys. Kaikki reijät roplasin ekaks oranssilla timanttikirpulla ja perään Hopeasiipi-pystyllä. Hajusteena riittävästi kärpäsentoukkia. Kaikuilun plussaksi täytyy todeta että paikkaa tulee vaihdettua aika haipakkaa kun ruudusta näkyy tyhjää viivaa ja ei nypyn nypyy. Oiskohan sitä ilman kaikuu koskaan kerenny niin kauas että alkoi tapahtuu. Jokunen kilometri siin tuli edettyä etelään aamupäivän aikana. Jossain vaihees päädyttiin parin reimarin viereen keskelle lahtea.

Pikkasen siinä vaihees usko tekemisiin oli taas koetuksilla. Mitä jos iskisin uuden Stormin Thunder Bladen siimanjatkeeks. Näimpä tein ja handuun nappasin uuden kelapilkkivavan. Vapakin tarttui Kärkkäiseltä matkaan. Kelassa oli jotku 0.30mm ainakin kestävät siimat. Hyvä niin. Voihan sieltä tulla Hauki. Ajatuksissa pyöri että tämmönen pilkki kelpaa hauelle. Ensimmäisestä reijästä tuli pilkittyy ehkä 5 min kun kaiku näytti et syvyyttää vain 1,4 metrii. Siirryin keskelle reimareit ja syvyys muuttui 1,7 metriin. Laskin pilkin pyytämään ja olin tekemässä ensimmäisiä nopeita houkutusvetoja kun nosto tyssähti kuin pohjaan. Tein rajun vastaiskun ja joku raskas lähti nousemaan pohjasta ilman mitään potkuja. Mikä fukki siel on. Matka ei ollut pitkä ja nosto tyssähti kun kala veti ittensä poikittain putken alkupäähän. Näin kuitenkin muutaman sentin kalan leukaa, mutta en pystynyt sanomaan onko se Hauki. Oli vaan sellanen tunne et sielt tulee hauki. Siima oli vahvaa ja vedin kalan väkisin ylös vaikka nostaessa huomasin että kala on vain yhdestä takapään koukusta kiinni. Tempasin kalan jäälle kokonaisuudessaan ja siinä vaiheessa vasta tajusin että perkele se on kuha. Ei meinannu aivot suostua uskomaan.



Kaiken vaivan arvoinen




Elämäni eka pilkkikuha
 Mittanauha esiin. Ei jumansviidu reilusti mitallinen!! Ainakin 44cm ja 800g. Kyllä tota kelpaa jo muille mainostaakkin. 15 minuuttiin mistään ei tullut mitään. Yritin ottaa kuvia ja sytyttää röökiä ja verestää. Hymyilin ja sieluni nauroi. PilkkiKuha-Apina oli karistettu harteilta. Askel oli kevyt kuin aikaisemmat pilkkikalat. Kohdille sattui toinenkin pilkkijä ja varmaan kaveri nauroi mielessään että ei nyt yhestä pilkkikuhasta noin voi riemusta ratketa. MUHAHAHA! Minä voin! :D

Sytytin toisen tupakan. Istuin alas. Syke laski alle 150. Suuntasin katseen Pilkkihaukeen kun kuva facebookkiin oli matkalla. Näin etenee fongarin ajatus. Suunta kohti kaislikoita ja uutta fongoa.






No eihän sitä enää haitannu mikään. Kaikki oli vaan plussaa. Sieltä mitään kontakteja tullut loppureissusta.



Loppureissu lasketeltiin kohti jokisuuta kun aurinko katosi saapuvan myrskyrintaman edellä. Enää ei vaihdeltu pilkkejä. Stormin Thunder Blade on ansainnut paikkansa siimanjatkeena.


 Tohon loppu reissu, mut piti viel maratoonii varten kaijjuttaa ton montun syvyys. Syvä on. Puhelin pärähti et kerää jätkä luusi ja raahaudu parkkiksel. Fiiliksiä ei pilannut edes papparainen joka tuli kertomaan että pojanpoika oli kastellut jalkansa pilkkireikään. Ja eiku suunnittelemaan sunnuntaille reissuu :D Pilkkikuha ei perkele :D



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muna Pataa Vanhankaupunginlahdelta Osa II

4+3+6+5. Siinä tunnit Muna Pataa parilta viikonlopulta. Ei se Salon merialue tunnukkaan enää niin ainoolta pilkkiperseenreijältä. Nyt semmonen löytyy ihan naapurista. Mä välillä ihmettelen että mitä sellanen määrä pilkkijöitä siel Vanhiksel duunaa. Ei ne ainakaan perhettä elätä lähivesien kuhafileillä. Jossai vaihees iltapäivää tuli Lapinmies kyselee et mitä kannattais uittaa ja missä kun ensimmäistä kertaa mestal ni kyl veti aika sanattomaks. Sanoin vaan et ei täältä tuu mistään mitään millään kenellekään. Lapimies esitti kuitenkin jatkokysymyksen et kai tääl ahventa niiku yleisesti on. Vastasin että mulla on sen verran huonot kokemukset et nyt kysyy väärältä mieheltä. Ei juman sviidu mikä mesta. Ja kuinka monelle ulkoilijalle tuli kerrottuu et ei tääl mitään tuu. Ja varmaan nyt uskon itsekkin et ei sielt ole edes mahdollista saada mitään. Ei siellä ole mitään.

Lääkkeet! Asiaan!



Siis Suvannon sillan kohdilta alotin ja nyt tarkotuksena oli vetää morrilla ihan mikä kala tahansa. Aattelin et vedetää tost nyt kilsa merellepäi siellä täällä pilkkien.



Tos tolpan läheisyydes tuli eilisen karkuutus ni siitä kohdin käännyttiinkin takaspäi. Morritus alko noilla main kyrsii niin Simona et päätin vetää takaspäi Valio-pystyl mis kolmihaarakoukus 9 toukkaa. Pystyl oli siis tarkotus kopauttaa tsägällä jotai kuhilasta nuppii keskel tylsähköä lahtea. Ei natsannu kuhalotto ja pian oltiin taas alotuskohas kirjaimellisesti sillan alla.





Tolta näyttää sillan alla ja retki eiku vaan parani. Aattelin hieroo sitä pystyy pohjaan mateiden varalt ni siellähän se Valio-pystypilkki lepää edelleen. Sinne jäi pohjaan perkele! Joo eiköhän toi mesta oo kaikin puolin taputeltu Ö-mappiin. Onhan tuol tullu aikasempina talvina muutaman kerran käytyy ja saaliin yhteensä 1 kiiski. Ensviikonloppuna alkaa Madeaika olee sen vertas käsillä että parempi lähtee hakee fongo pois kuleksimast. Oikeeseen aikaan oikeeseen paikkaan. Lausahdus tulee retki retkeltä kirkkaammaks tässä harrastuksessa.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Munat Pataan Vanhankaupunginlahdella 2.2.

Tässähän syntyy kohta joku rekoordi. 4 + 3 + 6 tuntii saaliitonta pilkkinyhjäämistä. Eli kolme viimestä reissuu metsään. Tänään koukattiin klo:09:00 motonettii hakee freesejä toukkii ja sieltä suoraan Vanhankaupunginlahel. Viikolla oli taas hevosmiesten tietotoimisto laulanu mitä hurjemmista lähivesien saaliista. Kuulemma verkot tötteröllä kuhia, haukia ja lahnoja. No haetaas helpot fongot pois kun koordinaatitkin löytyy metrin tarkkuudel.


Naisväki tuli saattelee ukkelin jäille asti. Tosta se tuskien kuustuntinen lähti. Reissuun oli kuitenkin hyvin varustauduttu ja repusta löyty purtavaa ja termospullosta kuumaa juotavaa. Loppureissusta kylläkin röökit haihtui jostai kumman syystä. Hevosmiehet olivat vinkanneet huippu mestan ja eiku sinne siis.



No nih täällä ollaan eli lammassaaren edustalla. Tästä nousee kuhaa, haukee ja lahnaa minkä kerkee kiskoa. Just joo en jaksa ees kiroilla. Sieltä mitään nouse. Ei varmaan ikinä nouse enää yhtään mistään millään vieheel. Reitti kulki ensin itäpuolel lahtee ja sit länsipuolel ja sit takas itäpuolel ja loppu reissu vedettiin itärantsuu kohti vantaanjokisuuta.




Näillä paikkein tuli ainoo tapahtuma, mut sitäkin mielenkiintosempi. Ekaks ihan pientä nysväystä morrissa ja sit vastaisku. Kiinni on ja iso on. Laiska kuin uppotukki mutta kala kuitenkin. Aloin repii siimasta ylöspäin. Ja sain nostettua kaks vetäsyä ennenku morri irtos kalan huulesta kuin raapien ja reveten. Jäi hetkeks ihan mysteeriks mikä siel on. No jossai vaihees kanssapilkkijältä kuulin että Vimpa on noussu lähiaikoina. Sehän se ois voinu ollakkin. Puol reissuu vetelin tapsil ja pystyl ja jälkipuoliskon tasuril ja morril.




Samainen kanssapilkkijä osas myös kertoo että lähiaikoina on tullut 2 madetta pystypilkillä valosalla. Kerto viel tarkat kohdatkin vimpoil ja mateil. Tuolhan se samainen ukkeli on kuvissakin. Hyvin muuten oheni jäät kun läheni siltaa. Vois jatkossa pitää naskalit kaulas aina ihan periaatteesta. 6 tuntia oli kökitty ja seläs alko tuntuu jo jumitusta. Eiku kamat kasaan ja himaan itkee blogiin mikä taas kerran missäkin mättää. Mut ei mul oikeest oo tämmöstä Munat Pataan ikuisesti kokemusta. Uskaltaakohan sitä enää toivoo ikinä mitään saalista. T: Löysät Siimat.

maanantai 21. tammikuuta 2013

20.1. Täsmäisku SeukkaSeläl ja tulosta tulee

Joskus pitää jonkun verran suunnitella tekemisiään. Pilkkifongoilu-polte oli särkireissun jälkeen vielä sen verran huipussaan, että oli parempi käyttää ilta seuraavan reissun suunnittelemiseen. Kohteena oli Seurasaarenselkä ja kohdefongona Kuore. Mietin että mistä tää polte johtuu, ni en voi syyttää muuta kuin kalasaalis.comin pilkkifongoilu kisaa. Vuos sit jäin kisas kaus kärestä tuloksel 9 lajia. Voittaja tais vetää jotai 13. Joo eli siis kaivelin lauantai-iltana taktiikkavihkosen esiin ja aloin piirtää reittiä selälle. Kävin läpi mitä pilkkejä käyttää ja millasista syvyyksistä Kuoretta haravois. Pilkkivavat viritin vimosen päälle ja virittelin sivutapsit valmiiks. Kuorefongo here I come!


Tosta se lähti. Voiko enään kauniimpaa keliä toivoa. Suunnitelmat olivat kristallin kirkkaat. Aloitin viime vuosina hyväksi havaituilta koordinaateilta. Olo oli luottavainen. Silppuabboo nous harvakseltaan ja kaikki sivutapsis. Miksi? Välil meni pitkiäkin aikoja et ei mitään. Ei haitannu, olo oli luottavainen koko reissun ajan. Parissa tunnissa olin edennyt reittiä n.400 metriä. Keskimäärin 8 minuuttii reijäl. Seuraava reikä 20 metrin päähän.


Puolisen kilsaa oli reikäjonoo takana ja saaliina vain abboo. 2 suurinta olivat selvästi suurempia n.200g. Takaraivossa kävi välillä ajatus tasurin uittamisesta, mut onneks pysyin suunnitelmissa. Ja sehän palkittiin piakkoin. Tärppi oli jollai tavalla tuttu, mutta ihmetys oli kuitenkin suuri kun kivinilkka saapui säteilemään elämääni. Muistan tärpin. Kaks vetäisyä ja ei potkuja ylösnousemuksen aikana.




Ihana Nilkka. SeukkaSelän eka Nilkka mulle ikinä. Kiva että lähivesiltäkin löytyy diversiteettiä. Olo oli letkee. Tästä eteenpäin kaikki fongot ois plussaa. Pidättäydyin taas suunnitelmissa ja haravoin Kuoretta eri syvyyksistä ja eri kerroksista. Tos sillan al oli muuten 20 senttii teräsjäätä. Odotin et ois ollu heikompaa. Seukkaseläl jäätä oli varmaan 30-40 senttii. Yht`Äkkiä keli muuttu aivan päälaelleen. Kivasti blosas ja muutenkin siistii tsiigail näköalapaikoil kun LuontoÄiti Määrää! Nappasin muuten pikku viteopätkänkin just enneku näkyvyys katos.

En sit tiedä toimiiks toi viteo kun en ole ennen laittanu näit. Kirjotelles ei ainakaan pyöri.

No mut jos ei pyöri ni alla semmonen kuva et eiköhän siitä aisti mitä tapahtu.


Lähin takaspäi selälle ja seurasin sellast railoo mikä jatku ja jatku vaan. Suunta oli otettu aloituskoordinaateille. Joskushan sinne päästiin ja fiilis huippu vaik mitää kuoretta näkynykkään. Sit yhel reijjäl nous kaks isoo kiiskee. Niitä siin ihmettelin ja taas nyki. Terävämpi ku kiiski, mut ei rätätätä niiko ahven. Ei Jumaleissön! Son KUORE! :D Ta Daa! Ja eiku Bileet pystyy. Alotuskohasta Kuore, niiko monena aikasempanakin vuotena.



Päivä oli täydellinen. Aurinko laski kun fongoja ropisi. Mut hei kyyti oli tulos noutamaan vast tunnin pääst. Eiku Simona virittelee Tasuri-MegaKurkulla.


Tasuri-MegaKurkku siks ku Seukkaseläl ei tod uiskentele Kuhia siellä täällä. Ne pitää houkutella jostai viereisistä lahdista paikalle. No tuli sielt yks tärppi tunnis mut ei haitannu. Oli jo pimeää ku pakkailin kamat. Taas kerran täydellinen fongailuBongailu päivä. Tuli fongot 6 ja seiska. Näillä kalasaalis.comin pilkkifongoilukisan jaettu ykössija ainakin hetkeks. Ja eiku suunnittelee ensviikonloppuu. JESH! :D