Translate

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hanuri soi 31.3. akselilla Emäsalo Porvoonjoki

Päivän sää oli täydellinen. Aurinkoa , lämpöä , ei tuulta. Vedenkorkeuskin oli pompannut jotain -68cm:stä -> -45cm:iin. Odotukset olivat niin huipussaa kuin vain voi olla. Jos ne olisivat olleet yhtään korkeammalla, ne eivät olisi olleet yhtään korkeammalla, koska sen korkeammalla ei odotukset voi olla. Maaliskuun viimeinen päivä. Parasta kevätpilkkiaikaa. Liikkeellä oltiin pikkasen myöhemmin kuin normaalisti. Kellot oli siirretty tunnilla eteenpäin kesäaikaan ja klo: 11:00 maissa päästiin aloittamaan erään vieraslajin metskaus Kuggsundin sillanalta. Siis Emäsalon sillan alta. Kaijulla haettiin alotuskohdaksi 9.8 metriä kun puskaradio oli tiedottanut saantisyvyydeksi 10 metriä. Aurinko paistoi kaikki oli täydellisesti. Kun sain pilkin veteen niin Paula oli jo nykinyt 3 ahventa jäälle. Mulla oli myös kastemadoilla pohjaonkiviritys mukana.


Jäätä oli vähintään 20cm koko sillan pituudelta. Varovaisesti edettiin ja kairasin 5-10m välein koko salmen poikki. Uintireissu ei ollut listalla. Suunnitelmat oli selkeet ja pilkillä vietiin nopeasti morri 10-16m syvyyksiin.



Oli sellanen kutina et ne kohdeoliot ois voinu vaikka tykätä noista sillan pilareista. Jos tuol pilkkii ni kannattaa kattoo ettei pään päällä 17 metris roiku metrin jääpuikkoja. Yhden pilkkijän viereen tuli jäät ryminällä. Saalis oli masentavaa kiiski tunnissa tahtia. Paulan saalis yleensä tuplaten mun saalis.



n. 14:00 päässä ei soinu enää kuin hanurista tää touhu joskus on. Taivaskin meni pilveen kuin merkkinä et ollaanko nyt ihan oikees paikas. Alkureissusta otettiin parit kiisket pussukkaan siltä varalta että uuden fongon jälkeen laitetaan pohjaonki kiiskenpalal seuraaval fongol , mateelle. Kiisket sai homehtua ihan rauhas pussukassa. Peli oli vihellettävä poikki ja siirryttävä toisille koordinaateille. Siirryttiin meidän vakio poukamaan, mistä nousee aina jatkuvasti kaiken näköstä kalaa. Paitsi tänään.


Poukamassa vedettiin tapsipilkil ja morril. Ei kalan kalaa. V-käyrä nousi kun Hanurikonsertti vei lopullisesti uskon minkään kalan saamiseen näiltä koordinaateilta. Piti tehä ratkaseva liike ja päätettii vaihtaa maisemaa Porvoonjoelle.

Porvoonjoki on yks Etelä-Suomen tunnetuimpia kuhan pilkki mestoi. Haukia pitäis olla häiriöks asti. Kohteeksi otettiin mesta missä joki levenee kohdatessaan meren. Kaislikoita joka puolella.



Ikinä en ole nähnyt niin paljon kairanreikiä jäällä. Ei paljon tarvinnut kairailla. Avas vaan vanhoja reikiä. Ja vanhoja reikiä oli joka neliömetrillä. Ei sinne ois saanu omia reikiä sekaan. Paula yritti Hopeasiivellä ja tasureilla kuhaa ja minä thunderbladel , tasureil ja jigeil Haukea.



Kun tylsyys oli maksimissaan niin pakko oli kokeilla aina hetki morril. Porvoonjoelta sain yhden sormen mittasen ahvenen JEE! Saaliin puolesta oli niin schaiba päivä että en muista.... eiku tsori niinhän se oli perjantainakin :) Schaibaa tuutin täydeltä. 11-17:30 1 ahven ja 5 kiiskee mulle. Paula veti jotai 7 ahventa ja 6 kiiskee. Ei saamari mitä touhuu.




Juttelin sit yhen paikallisen kans ni se sano et ei oo kuhaa nähny pariin viikkoon mut ite saanu vajaan 8 kilon Hauen näiltä koordinaateilta 2 viikon sisään.

Mut joo ei tämmöstä enään kiitos. Ulkoilla voi muillakin tavoin. Tällä tavalla ei paljoo kehity. Untill the next session... Soronoo!! Kireämpiä lukijoille!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kalastukseton päivä 30.3.2013 Jäätilanne Lauttasaari

Kun ei kerta kaikkiaan saanu itteensä keploteltua pilkille niin Heurekan ja Sukuloimisten jälkeen sännättiin Laruun bongaa Avovettä. Takaraivossa takoo että viime vuoden eka siika tuli 1.4. Larusta. Nyt ollaan varmaan yli viikon myöhäs siikatouhuista. Tilanne pitää käyttää hyödyksi ja jatkaa pilkkitouhuja vielä pari viikkoo ja tutustua, miten kalat aktivoituu jään alla päivän pidetessä. Kuvista näkee että Siikatouhut voi aloittaa jo nyt.

Sisä-Hatulta Kaapelille

Uimarannalle päin

Länsikulma

Sisä-Hatulta Ulko-Hatulle

Sisä-Hatulta Kaapelille päin

Uimaranta

Huomenna päästään taas pilkkifongojen perään. Huomiseen!!!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lähivesillä 29.3.

Viikonlopun suunnitelmiin tuli viimehetken muutos kun puskaradio toitotti särkiarmadan liikkuvan maratoonin kisakeskuksen lähettyvillä. Suunnitelmat pistettiin uusiksi ja mukaan pakattiin myös korppujauhomäskit ja kastemadot.

Gepardi oli ylennetty Kaikuluotaus-päälliköksi ja hänen vastuulleen oli sysätty myös särkimäskin veivaus. Porailin vasta ensimmäisiä reikiä kun Paula nyki jo ensimmäistä kalaa jäälle.


Ei osattu odottaa kuoretta näiltä koordinaateilta. Fiilikset oli hyvät ja alku lupasi loistokeikkaa. Ja eiku mäskiä reikiin ja särkiä oottelee. Tietenkin takaraivossa jyskytti toivo täplisfongosta. Muita pilkkijöitä oli kans siihen tahtiin että aateltiin että Hopeasalmi taitaa olla hyvä Kuhapaikka. 



Odotuksiin nähden saaliin tulo oli todella masentavaa. Mä sain 1,5 tuntiin 2 kiiskeä. Paula pikkasen enemmän. 1,5 tunnin kohilla tehtiin ratkasu että tää mesta ei toimi ollenkaan. Lähdettiin kohti merta. 



Merelle mentiin ja tahti jatkui samana. Lopullinen saldo oli: Paula 1 Kuore + 4 Ahventa + 8 Kiiskeä, Antti 1 Ahven + 3 Kiiskeä. Jääaikaa kertyi 3 tuntia. Mä uitin koko ajan morria tai pilkin alla tapsissa morria. Syöttinä kärpäsen toukkia tai kastematoa. Paula uitteli myös tasuria Kuhan toivossa. Kalat olivat kadonneet jonnekkin. Ei aavistustakaan minne.



Keli oli kuitenkin niin mahtava että Gepardikin tarttui Pilkkivapaan. Hetki oli niin sykähdyttävä että se oli ikuistettava videoille. Ei enää pahemmin näe Gepardia kalastuspuuhissa. Sillon ku G fisustaa niin todellakin pitäs olla mestoil mist nousee fisuu. Nyt oltiin aivan vääräs paikas tai sit oli vaan joku surkeen syönnin päivä.




Viiminen pätkä paineltiin merelle päin irti luodoista. Mä en saanu ainakaan mitään. Paula tais kiisken tai ahvenen saada joka paikast. Ulkoiluks meni tämäkin reissu. 65 senttinen jää pisti kadet aika hyvin hapoille kun kalaa ei tule ja 5-10 min välein kairaa 2-3 reikää. Huomenna on välipäivä kalastuksista ja seuraava kohde ja kohdekalat mietitään todella tarkasti. 


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Härkäsimppua ja Kivinilkkaa 23.-24.3 Airistolla

Aurinko valaisi aikaisin matalan majamme Airiston juppikylässä. Meri-ilman käheyttämät kurkut hoivattiin aamu-teellä ja alettiin valmistautua viikonlopun mittaiseen pilkkikarkeloon.



Eväät reppuun, kamat kantoon ja eiku muutama satametrii jäille. Alotuskohta oli päätetty edellisillan lopetuskohtaan. Mulla oli mielessä 3-piikki, silakka, kampela, säyne. Paula lähti tavoittelemaan kivinilkka pongoa. No näillä leveyspiireillä ei kovin kauaa nilkan suhteen rimpuiltu. Kallion eest alotettiin ja ekaks Paula nyki Ahvenen ja jo toka kala oli Kivinilkka. Paulan fongo numero 7.



Ja eiku Kalliolle kiipeämään ja haistelemaan missä seuraavat fongot luuraa?


Heikoimmillaan jäätä oli 6 kairanpyöräytystä eli arvion mukaan alle 10cm. Varovainen piti olla. Väylältä kun löytyy syvyyttä useita kymmeniä metrejä ja virtaukset voivat olla arvaamattomia. Kallion edustalla pyörittiin aikamme ja jossain vaihees päätettiin lähtee Weksun vinkkaamalle kampela mestalle, matalalle hiekkapohjalle. Kallion edustalta nousi Simppua, nilkkaa, ahventa ja muutama kuore. Kampelamestoil tuli sitten vain pikku ahventa jatkuvalla syötöllä.

Nälkä alkoi jo kurnimaan ja päätettiin lähtee Paraisille idylliseen maaseutumaisemaan täyttämään masut ja eväspussukat. Honkkarista haettiin myös siikaviritykset ja oikeen harvinaisen pirteet kastemadot.

Maaseutumatkailu koitettiin pitää lyhyehkönä, että jääaika on megalomaaninen. Kun päästiin takas jäille niin taivas oli verhoutunut harmaaseen pilvimassaan.

Meno jatkui kuitenkin samanlaisena. Simppua, kivinilkkaa ja kuoretta nous 18 metristä.



Näköjään on sitä aurinkokin ajoittain pilkahtanut.



Katteltiin monta kertaa pohjoispuolen reimarin suuntaan että millon 3 hengen pilkkiporukka luovuttais ja päästäis meidät sinne. Reimarisuunnitelma oli tehty jo Paraisten Pitseria Venetzias.


Jossain vaihees reimari-porukka häipyi ja suoritettiin pikamarssi mestoille. Kuvassa taustalla kalliomestat.


Kuoretta nous hyvin ja sitä käytettiin paloina hajustamaan pystyä ja tasuria. Sit annoin 10cm palasen lillua pohjas mateen toivos. Ja eiköhän sit härkäsimppu ollut syönyt senkin. Melkoisia ahmatteja.


Pikkasen säikähdin, kun pohjaonki viritys, 10cm kuoreenpalal, hyppäs metrin kohti reikää. Tein vastaiskun ja  kuvittelin kelaavani madetta ylös. Ei saamari, Simpunpää sieltä reijästä putkahti.


Siin se on suu täys kuoretta.

Paulal tuli vilu ja hän lähti ilta kuuden aikoihin lämmittää saunaa. Mä jäin kaijuttaa syvyyksiä ja ettii penkkoja.
Samal osuin johonkin ahven parveen kun tuli 3 vähän isompaakin ylös. Aurinko alkoi laskemaan ja mikäs siin oli istua pilkillä. Ihastella auringonlaskua ja venailla että pääsee pitkän pilkkipäivän päätteeksi valmiiseen saunaan.

Päivä pulkassa ja kohti saunan lämpöä. Ilta jatkui vedonlyöntien ja pilkkisuunnitelmien säestämänä. Sunnuntaiksi oli luvattu täydellistä keliä.

Sunnuntai 24.3. Täydellisen kelin pilkkipäivä


Sunnuntai tarkoitti myös lähtöpäivää ja suuntasin hyvissä ajoin jäälle seiskan jälkeen. Paula jäi pakkaa kamat ja sivoo mökin. Avaimetkin sai tiputtaa 100 metrin päähän postilaatikkoon mökistä.

No mut kun pääsin jäälle niin tajus et ei jumansviidu tääl ei tuule yhtään ja aurinko paistaa.


Sunnuntaihin mennes mua ei oltu siunattu viel ainoallakaan fongolla. Asiaan piti tehdä pikanen korjaus. Virittelin salaiset HYSHYS-vehkeet ja lähdin 3-piikki mehtälle. Kun ei ole varma onko alueella 3-piikkia, on indikaattorit herkistettävä maksimiin. Ja kun hetken kuluttua oikealla korkeudella alkoi indikaattori väpättää niin oli onneni kukkuloilla. Oiskohan joku viides vastaisku tuonut toivotun tuloksen ja vuoden 9. FongoBongo oli kädessäin :)


Reissu oli jo taydellinen. Paulal 2 uutta fongoa ja mullakin nyt 1. Edessä täydellinen pilkkipäivä täydellisessä kelissä. Ei tarvinnut hammasta kiristää. Kaikki oli vaan plussaa.

Venailin siin että Paulakin saapuis jäille niin seuraani liittyi Lintubongari megalomaanisen järkkärinsä kanssa. Kertoi että eilen bongasi Merikotkan. No mainitsin että mä oon kalabongari ja sitten homma menikin aivan överiksi. Lintubongari kertoi että oli eilen lähistöllä pilkillä ja sai semmosen lajin mistä meikä vain unelmoi. Sanoin että suoraan sinne ja näytät paikan ja välineet. Lintubongari oli varma fongauksestaan ja nostin kaikki simput ja nilkat jäälle ja kysyin ettei varmasti ollut mikään näistä. EI! Lintubongari oli varma asiastaan ja sanoi että oli Googlettanut ja tarkkojen tutkimuksien jälkeen päätynyt erääseen lajiin.


Paulakin saapui mestoil ja kun Lintubongari kuvaili meidän kivinilkkoi ni aattelin ettei hän pahastu jos mä kuvaan lintubongarin. Tietysti mainitsin että mistä löytää mun blogini. Armottomasti saalistettiin jymy-ylläri-fongobongoo.

Aurinkoinen tyyni keli oli todellakin aktivoinut simput ja nilkat. Kuoreet olivat ihmeellisesti kadonneet täysin. Sunnuntaina ei ainuttakaan kuoretta. Nilkkoja ja simmpuja joka nostolla.


Totta kai mä kuvittelin joka nostol et nyt tulee JYTKY mut ei niin ei. Nautiskeltiin elämästä minkä kerkes. Alla olevan kuvan simppu punnattiin ni vaaka näytti lukemia 270g.


Joskus kannattaa sitoo tapsit tarpeeks kauas pilkistä. Alla kuvassa ainut tuplatärppi.



Kuvailtiin videoita ja katteltiin vierestä seilaavia laivoja.





Videokamera ei tullut mukaan ja pirkka-digikamera sai kelvata. Patterit loppu just kun kävelin laivaa kohti.

Lopuks yritettiin viel Paulal 3-piikkii mut ei löytyny. Kotimatkalle lähdettiin akut ladattuina ja niin hyvillä mielin etten muista. Tota HYSHYS-kalaa on turha Udella. Ehkä Weksu on tiedon ansainnut jos kehtaa kauniisti pyytää :)

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Airisto 22.3. Päivä 1.

Kello löi 14:00 ja suunnattiin suoraan duunista kohti Airiston Aurinkoa. No pitihän sitä käydä koppasee herkkukori S-marketista matkaan ja täyttää lisäks masut Pitseria Venetzian huippu hyvil pitsoil. Kamat heivattii kierteellä mökkiin ja 17:00 tietämillä liidettiin jäällä. Ekaks mul oli mieles yks kaijutus projekti mikä lopullisesti lopettais pähkäilyn siitä kuinka paljon vettä on Airiston laiturin pääs. No ensimmäinen reikä piti kairaa emännäl mut tokan reijän sai kairaa jo kaijul. Vettä oli 16,5 metrii mikä on hiukan vähemmän kuin veikkasin. Itte arvelin 20 metriä.




Laiturin päässä ei muuta elämää kuin pari nypyä Paulal. Aika nopeesti suunnattiin etelänpuoleisen kallion viereen. Kairailin samalla kun etenin kalliosta väylälle päin ja nopeasti tuli stoppi kun jää heikkeni noin 10 senttiin ja laatu heikkeni kohvaksi. Katteltiin siinä yhtä hiihtäjää 100 metrii väyläl päin ja mietittii paljonkohan siel jään vahvuus. Turvallisempaa se on pilkkimistä harrastaa.



Jäätä ei ollut paljon niin 20 reikää kairas ihan hujaukses. Tarpeeks kun liikku niin alkohan sitä tulostakin tulee.



Muutama tunti taakke päi painettiin niska limas duunii. Nyt CHILLATAA!!!


Ei siin mitää penkil kerkee istuu ku emäntä on vainunnu uuden fongon.



Emännän Fongo numero 6. Härkäsimppu


Ja pääsinhän mäkin joskus kuviin. Airiston Auringon laskiessa nousi Härkäsimppu nyt myös jään päältä kelattuna.


Huomenna Paula iskee kivinilkkapopulaatioon ja meikäläinen haistelee harppauskerroksia sivutapseil. Ties vaikka Silakkaa nousis. Huomiseen Son Soronoo!!!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aurinko paistoi 16-17.3.

Kattelin just peilistä aurinkolasien jättämää rusketusrajaa. Silmien ympärykset loistavat kalpeuttaan ja toisaalta nenänvarsi käryää punertavan ruskeana. Jos viikonloppuna ei ihan täysin saalistavoitteisiin päästy niin ainakin naamaria on kuritettu urakalla auringon UV-säteillä.

Lauantaina auringon noustessa suunnitelmat hipoivat taasen kerran Strobosfäärejä. Google oli taas laulanut sulosointujaan, kuinka eteläisen Suomen merenlahdista nousee vaikka mitä kivaa, varsinkin maaliskuun puolessa välissä. Tärkeimpinä Targetteina pidettiin Haukea, Lahnaa, Salakkaa, Sorvaa, Siikaa ja 3-piikkiä. No ei ehkä kuitenkaan 3-piikkiä. Käsittääkseni on mentävä pikkasen ulommas merelle että tämä lajipinna helpottuu. Korvataan se kampelalla.

Facebookista osui silmiin TR-kalastuksen kuva-albuumit ja Haikkoonselän tuhannet helpot pilkkihauet. No mitä tässä enempiä jaarittelemaan. Mennääs jäille!


Matkaan lähettiin ajoissa, mut Porvoos piti venail Shellil aamiaisen merkeis, kunnes Honkkarin toukkafarmi aukasis ovensa. Kivasti loksahti leuat auki kun avasin syöttijääkaapin ja perukoilla näkyi 4 toukkapurkkia. Tuli hetkellisesti kakka housuun et  onks yhtään hengis. No onneks pari purkkii sisälsi ihan kohtuu pirteetä valkosta toukkaa. Yleensä punasia suositaan. Ja eiku kohti Hamarin SEO:n rantakahvilaa. Parkkikset olivat tupaten täys ja kelattiin et ompas suosittu mesta. No sielhän oli alkanu pilkkikisat 09:00.

Ja nyt sinne jäälle! Mestan olin kattonu karttoja tutkailemal ja marssittii 500m etelään. Kävely oli helppoa kun tuhannet kelkkaurat veivät kohti etelää. Mesta oli pienehkö saari ja sen kaislikkoiset rantsut. Ensimmäinen kairaus osoitti jo et rankkaa tulee olemaan. Jäätä on yli 80 sentin kierteen. Raivolla voi jaksaa 3 reikää porailla kerrallaan.


Ensimmäinen fisukin hyvin ennusti kenen nimeen tänä viikonloppuna mennään. Kiisken! Kiiski-kiintiöt on taas totaalisen täysi. Miten ne muut kalat kerkee pilkkiin kun joka nostol roikkuu räkäkiiski siimanjatkeena.



Kelit oli niin kohillaan kuin vain voi. Aika nopeesti pilkkitunnelmat muuttuivat puuttuvien fongojen kiroamisesta auringon palvontaan ja ulkoilusta nauttimiseen.



 Tosta alotettiin pommittaa kaislikon reunoi. Rouva tapsipilkil ja minä haukihärpäkkeil.

Kuvat puhukoon puolestaan. Kyllä tossa kelissä hyytyy kaikenmoinen itku fongauksista.






Jossai vaihees kyllästyttii repii kiiskee, särkee, pasurii ja ahventa ja suunnattiin syvemmälle. Syvemmältähän se emäntä reissun ainoon Kuoreen nappas. Kiva piriste.






Taustalla pilkkikilpailijat valuvat kohti Hamarin kisakeskusta. Pilkkikisat loppuivat 14:00. Parhaimmillaan näköpiirissä oli varmaan 100 pilkkijää ja ulkoilijaa.

Ehkäpä tällä kertaa jätän kaikki hauettomuus itkut väliin ja totean vaan että pikkasen on muuten siisti harrastus tämä pilkkiminen. 6 tuntia viihdyttiin jäällä ja hyvillä mielillä lähdettiin kotimatkalle ja suunnittelemaan  seuraavan päivän kirkkonummen reissua.


Linloo 17.3.2013

Sunnuntaiksi oli ennustettu yhtä täydellistä keliä kuin lauantaiksikin. Matkaan päästiin puol ysin mais ja fiilikset olivat korkeal. Linloon satamaan saavuttiin joskus ysin jälkeen. Samoihin aikoihin valui mestoille moni muukin pilkkijä. Suunnaksi otettiin Linloon ulkoilusaaren itäranta ja eiku patikoimaan ja nautiskelemaan maisemista. Aurinko porotti ja askel oli kevyt. Itärannal tuli kuitenkin selväksi että kohtalainen tuuli oli yllättävän kylmä. Pari mestaa kerettiin kokeilla ennenkuin päätettiin marssii puol kilsaa lahden toiselle puolelle tuulen suojaan. Näin päätti aamun aikana moni muukin ja lahden länsipuoli täyttyi pilkkijöistä.

Hyviä mestoja löytyi sieltäkin ja koluttiin saarten ympäristöjä joista löytyi jyrkkiä rinteitä.


Paula teki heti kättelyssä selväksi kuka on perheen Kiiskimestari. Ennen kuin mä sain ekan kalani niin Paula oli kiskonut 15 kiiskeä jäälle.


Tää kuva taitaa olla alotuskohdasta ja huppu tuli tarpeeseen. Tosta lompsittiin pikana lahden yli. 


Toispuol lahtee päästiin lähes tyyneen keliin nautiskelemaan olosta.




Oikeesti ei koko viikonloppuna itkettäny yhtään niin paljon ku normaalisti.



Ahventa särkee ja kiiskee nous jos morrilla halus niitä repiä. Välillä sitä vaan iski isompaa pilkkiä ilman odotuksia ja loppujen lopuks ilman tulostakin. Mut ei haitannu.



Joskus on ihan siistii vaan nykii silppuu jäälle ja kattoo viimisen kuvan maisemaa. Ensviikonloppuna sit purraan hammasta yhteen ja itketään puuttuvia fongoja. Ens viikonloppuun SORONOO!!!!!