Translate

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kalamaraton 2011 - Paluu maan pinnalle

Torstai-perjantain treenipainajaiset (yht. 1 särki + 1 ahven) alkoivat häivetä ajatuksista kun alkukesäinen aurinko valaisi kämppämme lauantaina 21.5. Hetki oli käsillä ja laulun sanoin : vain se, mitä teet nyt, on tärkeää. Hyvä , treenitulokset voi siis unohtaa. Paula lähti hakemaan kävellen kaupasta viime hetken ostoksia kun minä viimeistelin tavaroiden sijoittelua tila-Puntossa. Hyvin pian alkoikin tapahtumaan virheitä, mitkä johtivat nyt tiedossa olevaan lopputulokseen. Virhe numero 1.jääkiekon maailmamestarrus voitaisiin voittaa ihan mihin muuhun vuodenaikaan tahansa. Virhe nro 2. Älä tunge pikkulirkkejä samaan kangaspussiin jos koukut on maalarinteipin palasilla tikunkyljessä. Virhe nro 3 oli ehkä anteeksiantamattomin: mietin kauan aikaa kahluukamojen mukaanottamista. Lopulta päätin jättää kotio. Seuraavana yönä tulisin huomaamaan mitä kahlaamiseen liittyvää tuli samalla unohdettua kotio.

Nälkä alkoikin jo kurnimaan ja päätimme suunnata maittavalle aamupalalle keravanjoen vierustalle. Bigmäkit upposivat nassuihin alta aika yksiköiden ja pikainen katsaus keravan virtauksiin. (aikas hissukseen virtas kerava). Siirryimme tulevan kisan ensimmäiseen kohteeseen , mustikkamaalle. Lirkin 5 sekuntiin 3-piikin ja ajattelimme että kisa tulee lähtemään loistavasti käyntiin. Ja eikun honkaluotoon. Juha Salosen surviais-rastin ohitettuamme, pääsimme ilmoittautumaan ja tutkimaan miten kuvien perusteella ei tunnista kilpailijoita livenä. Onneksi olimme tuoneet itseämme fongailu sivuilla runsaasti esille ja pikku hiljaa meidät alettiin tunnistamaan. Päädyimme Ahven.Netin rinkiin odottelemaan lähtölaukausta. Nyt oli hetki kun joku voisi ottaa meistäkin yhteiskuvan.

Hyvässä seurassa aika kului pikana ja kohta joukkueet ampaisivat kohti helsingin helppoja lahnoja.


Olo oli luottavainen kun saavuimme ensimmäiselle rannalle. Tarkoituksena oli ottaa 3-piikki, salakka, kiiski, ahven, särki, pasuri ja lahna. 3-piikki tulikin nopeasti, hetki meni ahveneen ja kiiskeen, mutta särjen jälkeen karu totuus paljastui. Tämä paikka ei vaan toimi. Aikaa oli kulunut 1h15min ja 4 lajia kasassa.

Kamat pikana pakettiin ja punto kohti viikinlammen miljoonia minikaloja. Lammen rannat olivatkin täynnä lirkkijöitä ja hissukseen aloin aistimaan että täällä on joku onkelmatilanne. Lammelta kuuluikin tuttu ääni kun Pomoni (työpaikan varastopäällikkö joukkueesta FC MATO) huuteli että 10-piikkiä ei näy ei kuulu. Vastasin et tosta noin ne nousee kun mä saan lirkit käteen. No eipä noussu. Ja allikkosalakkakin pisti mut lirkkimään 15 min kauemmin kuin oli pelikirjaan suunniteltu. Lammen ruutanapitoisuudenmittaus jätettiin suosiolla väliin ja singahdimme täyttä hönkää kohti veräjämäen ohutta ilmanalaa. Ruutanat olivatkin erittäin yhteistyöhaluisia ja päätimme ottaa molemmille fongot.
 Seuraavan kohteena oli Vanhankaupungin suvanto miljoonine lahnoineen. Aluksi päätimme ottaa pika vimman muurilta, no ei ollu pikanen. Salakan Paula kuitenkin lisäsi listaan. Pakko oli vaihtaa mestaa ja suosittelin lahnapitoista kohtaa joka toi miljoona lahnaa treeneissä. Siirryimme sinne ja kohta oli Paulan vapa notkollaan. (Ajattelin että kyllä minä tiedän mistä sitä lahnaa saa) Juu ei tullu lahnaa vaan Vimpahan se siellä. Otettiin Vimpa pois. Sen verran tuli hyvä olo että päätimme kuvata kalat.

Pakko oli vaihtaa paikkaa kun lahnaa ei kuulu ei näy. Seuraava kohta antoikin Paulalle Pasurin. Lajeja alkoikin olla jo kivasti kasassa(9) ja kympin raja alkoi lähestyä.
Taikurinhatustani repäisin seuraavaksi että mennään tohon sorvakulmaan ottaa sikanopee lahna ja kohta ollaan honkaluodos. Honkaluodos oltiin koht mut sielt mitään lahnaa tullu sorvakulmasta. Arvatkaa mitä sielt tuli?
 Paineltiin tuhatta ja sataa honkikseen ja parkkikselle saavuimme yhtäaikaa toisen jengin kanssa. Ehdotin Paulal että mitä jos juoksen ni ollaan ennen noita. No ei kelvannu ehrotus ja ei juostu. (Tämä jengi joka meni askeleen ennen meitä, voitti meidät aikasäännöllä, eli jäätiin samaan määrään)


10 lajin ajaksi tuli 17:48 ja tietoon tuli myös että vasta noin 13 joukkuetta oli käyny näyttää kymppänsä. Fiilis alkoikin nousemaan. Nälkäkin alkoi kurnimaan ja päätimme suunnata sinne mistä sitä bigmäkkiä irtoo eli tammistoon.
Mäkit ja tuplat hujahtivat hetkessä huiveihin ja kohta lipat lentelivät viereiseen keravanjokeen. Olin todella tyytyväinen välineostoksiin ja mul oli 100% luottamus että joko turpa tai hauki irtoo ja pikana. Pummia pummin perään. Yksi kala karkuutettiin (veikkaan hauki). En muista kauanko hukattiin aikaa. Päätettiin suunnata 10-piikkien ja hopsuruutanoiden perään niemenmäkeen.

Niemenmäessä odottikin iloinen yllätys kun idolimme olivat levittäytyneet samoille mestoille. Paula istutettiin Jukan viereen hopeaa huuhtoo ja meikäläinen aatteli pistää lirkin kuntoon ja lähtee lirkkii Teemun lähistölle. Sit tapahtui 30 sekuntiin jotain että mä oli lähes lirkitön. Repäsin lirkkisatsin kangaspussistaan ja ihmettelin miks koukut puuttuu? Löyty kuitenkin 1 kpl 26koon lirkkiä ja hups! 5 sek. ja olin onnistunut koukuttaa vaatteeni niin että koukku koristaa housuja tai paitaa vielä tänäkin päivänä. Kaikki 26koon koukut olivat haihtuneet. Valmiina olisi 22kokoa. Yrjönmaku tuli suuhun ja alkoi pyörryttää kun muistelin kuinka hankalia 10-piikit olivat tänä vuonna. Ja eikun Teemulle kättäpäivää ja mainitsin että enää ei löydy kuin 22 koon koukkuja. Nyt otetaan miehestä mittaa. Puolisen tuntia lirkin ennenkuin luovutin. Siirryin hopsukka jahtiin. Ja juuri kun sanoin Paulalle että tuu pois sieltä että täältä ne hopsut nousee, niin Paula nosti pikkuisen hopsukan rantaan. Ukko oli taas hiljaa. Tästä sain uutta energiaa ja päätin vielä kerran kiukulla tunkea 22koukun 10-piikin kurkkuu. Minuutin päästä 10-piikki antautui.

Ihmettelin että mistä näitä minikrip-pusseja oikein tulee. Kun kerkee kaloja näkee kuin pussin läpi. Mainitsin asiasta Paulalle että kuvataan ennen pussitusta varsinkin Paulan elämänpinna hopearuutana, mutta ei niin ei. Ja kauaa ei mennyt kun huomasin kuvaavani seuraavaa lajia minikripistä. Nimittäin silakkaa.



Alkoi armoton kivinilkan jahtaus. Pohjaonkia ja pilkkejä sinne tänne. Kiire oli kova kun pitäisi lahna repiä töölönlahdesta valoisalla. Taimenen poikanen kävi nostattamassa hetkellisesti sykettä mutta muuten kaapelilla hiljaista nillkkojen suhteen. Päätimme lähteä läheiselle rantsulle kokeilemaan kivisimppua. Seurasi reitti sekoilu , jonka seurauksena tuli helevatan selväksi että Helsingillä on jotain vasemmalle kääntyjiä vastaan. Kun tuli mahdollisuus kääntyä vasempaan, olimme jo töölönlahdella ja enää ei huvittanut kääntyä vasempaan. Ja eikun pohjaonkia pitkin lahtea ja odottelemaan milloin lahnaparvi osuu kohdille. No ei prkl! osunu ja liityimme KiloHAILien seuraan kuhan jigitykseen. 10min tais kulua kun kiloheilit sen kuhansa repivät ja huuto kuului varmasti honkaluotoon saakka.Alkoi olla jo pimeä ja ois pitäny kaivaa kumpparit jalkaan ja lähtee kahlaa ni ei lähetty kun ei ollut kumppareita mukana. (aika paha) Ja kun ei viittiny paljain jaloin lähtee tepastelee kohti töölönlahden salettiin lasitonta pohjaa. Lähdimme toikoin puolelle jigittelemään ja tutkimaan rantoja yön pimeydessä. Sieltä mitään tullu eikä näkyny kuin 3-piikkejä miljoona.

Vetäydyimme mieli maassa kohti konalaa ja skessin sivujen ripeitä tilanne päivityksiä. No ei muuta kuin tunti unta palloon ja auringonnoustessa kohti mätiksen haukia. Uusi aurinko piristi mieltä ja rantsussa näkyikin 1,5kg hauki joka ei kiinnostunut katkomaan mun perukkeetonta siimaa. Pienempi hakki rimpuili ittensä irti ja pikaisesti se seuraava pikkuhakki lensi 3 metrii korkeessa kaaressa rantsuun kun en jaksanut enempää leikitellä

Nyt pikana kohti mustatäpliä ja kivinilkkoja. Täplätöpöt täyttivätkin koko rannan ja kivinilkat olivat vaihtaneet maisemia.

Seuraavaksi kohti helsingin jokien miljoonia turpia ja töröjö, ja ai niin mutta meiltä puuttuu vieläkin se lahna. No eikun vantaanjoelle mistä nousee lahnaa, turpaa ja töröö. Ja skitit sieltä mitään noussu.
Ehdotin vielä ruutinkosken miljoonia turpia, mut ei kelvannu ja suuntasimme VKS:n lahna-apajille. Sorvakulmassa törmäsimme taas Ahven.Nettiläiseen ja kuulimme tarinan onki-hauesta. Sorvakulma oli kuollut, varjossa ja viluinen. Päätimme siirtyä aurinkoisempaan kohtaa. Ja kohta se Lahna-apina notkui käsissäni. Laji numero 16. Eli just ja just säilytämme kasvomme. Kokeilimme viel turpaa, seipiä ja toutainta suvannolla ja suuntasimme kohti honkista.

Honkaluodossa Tapahtui elämäni pahin kirjon menetys. Parinkilon kirre iski lottolippaan laiturin vierest ja syöksyi 20 kertaa ja antautui haavittavaksi. Ongelmana oli vain että haavinainen haastatteli siloneulaa ja tuntematon maratoonari ilmoittautui haavitsemaan kirreni. Kirre tulikin selällään kohti matalaa rantsua. Ja olin niin iloinen että saan yllättää Paulan kirrepojolla. Kirren pää sujahti haaviin. Lippa irtosi huulesta ja lens suoraan kohti mun naamaa (muuten oisin dyykannu sen kirren perään.) haavimies teki parhaansa, mutta se ei riittänyt. Kirre sätki takas jordaaniin. Alkoi itkettää. Paula ei edes nähnyt koko episoodia.

Kisa oli ohi ja onnittelut Ac Deliriumille. Kiitos kanssakisaajille ja kaikille jotka mahdollistivat tämän mahtavan tapahtuman. Meidän vuoro oli ottaa takapakkia, mutta se on vain osa sitä polkua kohti kymmenen kärkeä.

2 kommenttia:

  1. Tsori Antti, en kisan hektisyydessä tajunnut tarjota mikrokoukkuja niitä tarvitseville. Ei ollut kisataktiikkaa vaan huonon kasvatuksen lopputulos ;)

    VastaaPoista
  2. En kehdannut pyytää :)Tulipahan tutustuttua 10-piikkeihin hieman tarkemmin. Jatkossa ne irtoo vaik 22 koukul. Kehityin myös sen verran lisää et uintitavasta erottaa heti 10-piikin 3-piikistä. 26-koukul niistä tulee mulle sekunti-pojoja. Aina jotain hyvää seuraa... Kirren oisitte voinu tulla haavitsee. Ehkä liika ois ollu pyydetty.

    VastaaPoista